Mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen osoitti taas, että hänellä ei ole pääministerin homma hanskassa.
Kaikesta paistaa täydellinen substanssin ja kompetenssin puute. Tämän Zero-Matti yrittää nyt peittää öykkäröimällä eduskunnalle ja aivan asialliselle opposition välikysymykselle.
KEPUn sisälläkin on vähintään kaksi linjaa siitä miten Stora Enson Kemijärven tehtaan sulkemiseen pitää suhtautua. Hauskinta muuten on, että Kemijärven vastarintaliikkeen vetäjä on Kemijärven kaupunginhallituksen KEPUlainen puheenjohtaja Heikki Nivala! :)))
Puoluesihteeri Konna-Korhonen haluaa hallitukselta aktiivisuutta estää tehtaan sulkeminen.
Zero-Matti heikkona ja päättämättömänä keskittyy siihen, että ei tee mitään. Tällä hän haluaa välttää virheiden teon.
Taitaa olla, että ei näe Zero-Matti enää pääministerinä ja KEPUn puheenjohtajana tämän vuoden juhannusta. Sen verran kovat paineet puheenjohtajan vaihtoon alkavat kentällä olla.
Zero-Matti haparoi omistajapolitiikassa
5
311
Vastaukset
- Käänsin kaiken
päinvastoin Känän kirjoituksesta ja tarkistin asian.
Näin on. Hallitus antoi tukevan oppitunnin oppositiolle. Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen hoiti homman järkevästi ja harkiten.
Hienoa. - on niin että
Vanhanen on oikeassa ja opposition kelkkaan hypänneet kepulit väärässä.
Pitää vain toivoa, ettei petturikepuleiden pikkunäppärä politikointi haittaa keskustaa kunnallisvaaleissa. He nimittäin tekevät nyt vasemmiston vaalityötä. - Maalaisliiton Jeesus
Kemijärvellä kepu kompuroi kovasti.
Kaikki sataa Lapin toisen suuren puolueen Vasemmistoliiton laariin. Tätä Kepun Kemijärven petosta eivät lappilaiset heti unohda. - Ruahahahahahahaa
kepu vetää oppositiota turpaan 6-0 ja Häkämies laskee lukua.
Buaaaahahahahahaaaa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!- kepulainen
poliitikko on epäluotettava, oman edun tavoittelija, ylimielinen tavallista kansaa kohtaan ja ennen kaikkea riistäjä tavallista palkansaajaa kohtaan.
Se nähtiin tämän päivän puheenvuoroissa ja eilen jossa keskusta, kokomuksen tuella toteuttaa vuosisadan tulonsiirron maanviljelijöille ja perheyrityksille, perintöveron poistuessa näiltä.
Voiko enää enenpää eriarvoistaa eri yhteiskuntaryhmiä.
Tässä maassa on niin härski hallitus että niiltä voi odottaa tämän jälkeen mitä hyvänsä.
Sydämmettömiä ja kylmiä ihmisiä koko sakki.
pääministeri, valtionvarainministeri ja puolustusministeri sopisivat hyvin Kaurismäen leffaan, mies ilman omaatuntoa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824300
- 341584
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401500Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen251484Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,201375- 1121306
Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301190Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381187- 191149
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441038