Ei vaalirahan vastaanottaminen eikä maksaminen!
Mistä sitten kohu?
Siitä, että monet kansanedustajat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa ilmoittaa vaalirahoituksesta siten, kun siitä on erikseen säädetty! Siitä johtuu koko kohu!
Vasta sitten, kun on näyttöä siitä, että vaalirahoitus on varmasti vaikuttanut poliittisiin päätöksiin, niin sitten alkaa vasta puhua lahjuksista, korruptiosta jne.
Lehtomäkeä on syytetty korruptoituneeksi ja sitä on perusteltu sillä, että hän vastaanotti vaaliavustuksia, kuten hänellä on siihen lain takaama oikeus! Ainut, mihin Lehtomäki on syyllistynyt, on se, että ei ole asianmukaisesti hoitanut ilmoitusta saamastaan vaalirahoituksesta! Siis koko korruptioväite on täyttä sontaa ja edelleen vailla näyttöä! Älkää siis väittäkö mitään perätöntä, loukatko ihmisiä tai toimiko muutenkaan lainvastaisesti kirjoitellessanne ja väittessänne ihmisistä mitä sattuu!
Vaalirahoitus ei ole lahjontaa!
19
355
Vastaukset
- alle-
kirjoitan vettomuksen Matti Vanhasen saattamisesta valtakunnanoikeuteen.
Paula Lehtomäki otti rahaa sekä veroparatiisiyhtiöltä, jonka takana on suurliikemies Vilppula sekä Sukarin ja Kakkosen yhtiöltä. Lehtomäki rikkoi lakia, koska jätti ilmoittamatta nämä rahat.
Sen lisäksi Lehtomäki on jo tehnyt palveluksen esim. Kyösti Kakkoselle ajamalla hänelle vuorineuvoksen arvonimeä. Se on tätä nykyajan anekauppaa, kuten Raimo Ilaskivi ansiokkaassa kolumnissaan totesi.- päätöksen
siitä, esittääkö se Kakkosta presidentille, joka myöntää tai on myöntämättä arvonimet!
Viime marraskuussa Vanhasen johtama lautakunta päätti ettei se tule esittämään Kakkosta vuorineuvoksen virkaan, vaikka tätä on Lipposen johtama ryhmä ajanutkin! Vanhasen mukaan Kakkosen meriitit eivät riitä vuorineuvoksen arvonimeen! Vanhanen edelleen paljasti, että lautakunnan marraskuinen päätös ei tule muuttumaan seuraavassakaan kokouksessa! Näin Vanhanen kommentoi asiaa Ylen ja MTV3:n haastatteluissa!
Vuorineuvoksen arvonimi on sellainen, johon vaaditaan vahvat näytöt joko kaupan tai teollisuuden alueilta. Voi joku olla hyvä kummassakin, mutta yleensä vain toisessa! Ei siis riitä, että yhden nakkikioskin lotossa voittanut omistaja alkaa rahan voimalla ajamaan itsestään vuorineuvosta, vaikka nakkeja ja piirakoita myymällä olisikin itsensä ennen lottovoittakin elättänyt! - lautakunta,
päätöksen kirjoitti:
siitä, esittääkö se Kakkosta presidentille, joka myöntää tai on myöntämättä arvonimet!
Viime marraskuussa Vanhasen johtama lautakunta päätti ettei se tule esittämään Kakkosta vuorineuvoksen virkaan, vaikka tätä on Lipposen johtama ryhmä ajanutkin! Vanhasen mukaan Kakkosen meriitit eivät riitä vuorineuvoksen arvonimeen! Vanhanen edelleen paljasti, että lautakunnan marraskuinen päätös ei tule muuttumaan seuraavassakaan kokouksessa! Näin Vanhanen kommentoi asiaa Ylen ja MTV3:n haastatteluissa!
Vuorineuvoksen arvonimi on sellainen, johon vaaditaan vahvat näytöt joko kaupan tai teollisuuden alueilta. Voi joku olla hyvä kummassakin, mutta yleensä vain toisessa! Ei siis riitä, että yhden nakkikioskin lotossa voittanut omistaja alkaa rahan voimalla ajamaan itsestään vuorineuvosta, vaikka nakkeja ja piirakoita myymällä olisikin itsensä ennen lottovoittakin elättänyt!jätti Kakkosen asian viime marraskuussa pöydälle.
Jos se olisi sen hylännyt, niin miksi ihmeessä se on taas ensi tiistaina esillä.
Ja Vanhanen oli viime marraskuussa mukana käsittelemässä vaalirahoittajansa hakemusta. Vanhanen ei jäävännyt itseään.
Vanhanen jäävää nyt itsensä - mutta vasta kohun jälkeen. Vanhanen on syyllistynyt poliittiseen korrputioon. päätöksen kirjoitti:
siitä, esittääkö se Kakkosta presidentille, joka myöntää tai on myöntämättä arvonimet!
Viime marraskuussa Vanhasen johtama lautakunta päätti ettei se tule esittämään Kakkosta vuorineuvoksen virkaan, vaikka tätä on Lipposen johtama ryhmä ajanutkin! Vanhasen mukaan Kakkosen meriitit eivät riitä vuorineuvoksen arvonimeen! Vanhanen edelleen paljasti, että lautakunnan marraskuinen päätös ei tule muuttumaan seuraavassakaan kokouksessa! Näin Vanhanen kommentoi asiaa Ylen ja MTV3:n haastatteluissa!
Vuorineuvoksen arvonimi on sellainen, johon vaaditaan vahvat näytöt joko kaupan tai teollisuuden alueilta. Voi joku olla hyvä kummassakin, mutta yleensä vain toisessa! Ei siis riitä, että yhden nakkikioskin lotossa voittanut omistaja alkaa rahan voimalla ajamaan itsestään vuorineuvosta, vaikka nakkeja ja piirakoita myymällä olisikin itsensä ennen lottovoittakin elättänyt!Monta virhettä on tekstissäsi, mutta ihan perusjuttu on ettei vuorineuvos ole virka. Se on kallis arvonimi. Vanhanen halusi Kakkosen vuorineuvokseksi.
Matti Vanhanen päätti jäävätä itsensä vasta, kun oli tullut ilmi, että hän oli saanut rahaa Kyösti Kakkoselta.
Vanhanenhan on jo kiittänyt Kakkosta lahjuksesta avaamalla Kakkosen Tokmanni-tavarataloja. Sukaria Vanhanen on kiittänyt lahjuksesta kannattamalla raivokkaasti Ideaparkin rakentamista Vihtiin, vaikka Suomen laki estää tuon rakentamisen.- arvonimestä
Känä kirjoitti:
Monta virhettä on tekstissäsi, mutta ihan perusjuttu on ettei vuorineuvos ole virka. Se on kallis arvonimi. Vanhanen halusi Kakkosen vuorineuvokseksi.
Matti Vanhanen päätti jäävätä itsensä vasta, kun oli tullut ilmi, että hän oli saanut rahaa Kyösti Kakkoselta.
Vanhanenhan on jo kiittänyt Kakkosta lahjuksesta avaamalla Kakkosen Tokmanni-tavarataloja. Sukaria Vanhanen on kiittänyt lahjuksesta kannattamalla raivokkaasti Ideaparkin rakentamista Vihtiin, vaikka Suomen laki estää tuon rakentamisen.tietenkin eikä virasta! Sorry! ;)
- on tehty jo
Känä kirjoitti:
Monta virhettä on tekstissäsi, mutta ihan perusjuttu on ettei vuorineuvos ole virka. Se on kallis arvonimi. Vanhanen halusi Kakkosen vuorineuvokseksi.
Matti Vanhanen päätti jäävätä itsensä vasta, kun oli tullut ilmi, että hän oli saanut rahaa Kyösti Kakkoselta.
Vanhanenhan on jo kiittänyt Kakkosta lahjuksesta avaamalla Kakkosen Tokmanni-tavarataloja. Sukaria Vanhanen on kiittänyt lahjuksesta kannattamalla raivokkaasti Ideaparkin rakentamista Vihtiin, vaikka Suomen laki estää tuon rakentamisen.marraskuussa ja se ei Vanhasen mukaan tule muuttumaan seuraavassa kokouksessa. Kakkosesta ei siis ainakaa toistaiseksi tule vuorineuvosta! Vanhanen nimenomaan on sitä mieltä ettei Kakkosen meriitit riitä vuorineuvoksen arvoon! Yleensä arvonimestä perittävän maksun maksaa häntä siihen asemaan ehdottanut taho juhlakalun puolesta eli siihen olisi uponnut se Vanhasenkin kymppitonni, joka todennäköisesti on jo tuhlattu vaalikamppanjakuluihin!
Raivokasta kannattamista on sitä, että kehyskuntien kehittämisestä kuuluisa Vanhanen on sitä mieltä, että tavaratalo tulee rakentaa kehyskuntaan tuoden mukanaan työtä ja toimeentuloa kuntaan nimeltään Vihti?
Minulle ei ainakaan tullut yllätyksenä se, että Vanhanen kannattaa kehyskuntien kehittäminen!
Väität siis, että Kakkonen olisi lahjonnut Vanhasen ja vaatinut vastapalvelukseksi, että Vanhanen käy avaamassa tavaratalon leikkaamalla silkkinauhan tai käy tontilla muuraamassa peruskiven? - EI OLE
on tehty jo kirjoitti:
marraskuussa ja se ei Vanhasen mukaan tule muuttumaan seuraavassa kokouksessa. Kakkosesta ei siis ainakaa toistaiseksi tule vuorineuvosta! Vanhanen nimenomaan on sitä mieltä ettei Kakkosen meriitit riitä vuorineuvoksen arvoon! Yleensä arvonimestä perittävän maksun maksaa häntä siihen asemaan ehdottanut taho juhlakalun puolesta eli siihen olisi uponnut se Vanhasenkin kymppitonni, joka todennäköisesti on jo tuhlattu vaalikamppanjakuluihin!
Raivokasta kannattamista on sitä, että kehyskuntien kehittämisestä kuuluisa Vanhanen on sitä mieltä, että tavaratalo tulee rakentaa kehyskuntaan tuoden mukanaan työtä ja toimeentuloa kuntaan nimeltään Vihti?
Minulle ei ainakaan tullut yllätyksenä se, että Vanhanen kannattaa kehyskuntien kehittäminen!
Väität siis, että Kakkonen olisi lahjonnut Vanhasen ja vaatinut vastapalvelukseksi, että Vanhanen käy avaamassa tavaratalon leikkaamalla silkkinauhan tai käy tontilla muuraamassa peruskiven?tehty. Asia jäi viime marraskuussa PÖYDÄLLE. Jos ymmärrät PÖYDÄLLE JÄÄMINEN tarkoittaa sitä, että asia käsitellään seuraavassa kokouksessa.
Eli Vanhasen eilen antama meriselitys on silkkaa valehtelua ja kaunistelua.
Vanhanen OSALLISTUI viime marraskuussa vaalirahoittajansa asian käsittelyyn. Vasta nyt kohun jälkeen Vanhanen jäävää itsensä.
Miksi ei jo marraskuussa. Nyt se on liian myöhäistä. Vanhasen osalta vahinko on jo tapahtunut. Ja Vanhanen kantaa siitä poliittisen vastuun. Asia tulee taatusti esiin vaalien alla - sitähän se poliittisen vastuun kantaminen tarkoittaa. - muutu!
EI OLE kirjoitti:
tehty. Asia jäi viime marraskuussa PÖYDÄLLE. Jos ymmärrät PÖYDÄLLE JÄÄMINEN tarkoittaa sitä, että asia käsitellään seuraavassa kokouksessa.
Eli Vanhasen eilen antama meriselitys on silkkaa valehtelua ja kaunistelua.
Vanhanen OSALLISTUI viime marraskuussa vaalirahoittajansa asian käsittelyyn. Vasta nyt kohun jälkeen Vanhanen jäävää itsensä.
Miksi ei jo marraskuussa. Nyt se on liian myöhäistä. Vanhasen osalta vahinko on jo tapahtunut. Ja Vanhanen kantaa siitä poliittisen vastuun. Asia tulee taatusti esiin vaalien alla - sitähän se poliittisen vastuun kantaminen tarkoittaa.Usko pois! Tulet sen huomaamaan sitten myöhemmin!
- muutu.
muutu! kirjoitti:
Usko pois! Tulet sen huomaamaan sitten myöhemmin!
Ei kai Vanhanen tartu rikospaikalla savauvaan aseeseen.
Mutta kaksi pointtia. Mikä olisi ollut Kakkosen tittelin kohtalo ilman tätä paljastusten sarjaa?
Ja toinen, miksi Vanhanen vasta nyt jäävää itsensä.
Hyviä kysymyksiä. Valitettavasti Matti Vanhanen suhtautuu kyselijöihin matalaotsaisina. Mutta vaaliuurnilla Vanhanen sitten kohtaa tämänkin asian. - vuorineuvosta
muutu. kirjoitti:
Ei kai Vanhanen tartu rikospaikalla savauvaan aseeseen.
Mutta kaksi pointtia. Mikä olisi ollut Kakkosen tittelin kohtalo ilman tätä paljastusten sarjaa?
Ja toinen, miksi Vanhanen vasta nyt jäävää itsensä.
Hyviä kysymyksiä. Valitettavasti Matti Vanhanen suhtautuu kyselijöihin matalaotsaisina. Mutta vaaliuurnilla Vanhanen sitten kohtaa tämänkin asian.siitä huolimatta, sillä hänen rahansa riittäisivät kyllä, mutta meriitit ei! Kuten olen jos sanonut, että yhden nakkikioskin rikkaasta ei tule vuorineuvosta, sillä meriitit eivät riitä!
- sen.
vuorineuvosta kirjoitti:
siitä huolimatta, sillä hänen rahansa riittäisivät kyllä, mutta meriitit ei! Kuten olen jos sanonut, että yhden nakkikioskin rikkaasta ei tule vuorineuvosta, sillä meriitit eivät riitä!
että Vanhanen jäävää itsensä vaalirahoittajansa asiassa vasta kun se on aivan pakko tehdä.
Ilman kohua Vanhanen olisi varmaan osallistunut asian käsittelyyn ensi viikollakin.
Oleellista ei ole se mihin Kakkosen asiassa päädytään, vaan se että Vanhanen ei jäävännyt itseään - se on raskauttavaa.
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/ - Vanhasen muunneltu totuus
on tehty jo kirjoitti:
marraskuussa ja se ei Vanhasen mukaan tule muuttumaan seuraavassa kokouksessa. Kakkosesta ei siis ainakaa toistaiseksi tule vuorineuvosta! Vanhanen nimenomaan on sitä mieltä ettei Kakkosen meriitit riitä vuorineuvoksen arvoon! Yleensä arvonimestä perittävän maksun maksaa häntä siihen asemaan ehdottanut taho juhlakalun puolesta eli siihen olisi uponnut se Vanhasenkin kymppitonni, joka todennäköisesti on jo tuhlattu vaalikamppanjakuluihin!
Raivokasta kannattamista on sitä, että kehyskuntien kehittämisestä kuuluisa Vanhanen on sitä mieltä, että tavaratalo tulee rakentaa kehyskuntaan tuoden mukanaan työtä ja toimeentuloa kuntaan nimeltään Vihti?
Minulle ei ainakaan tullut yllätyksenä se, että Vanhanen kannattaa kehyskuntien kehittäminen!
Väität siis, että Kakkonen olisi lahjonnut Vanhasen ja vaatinut vastapalvelukseksi, että Vanhanen käy avaamassa tavaratalon leikkaamalla silkkinauhan tai käy tontilla muuraamassa peruskiven?Arvonimihanke on kohun seurauksena vastatuulessa. Läpihuutojuttu se ei olisi ollut muutenkaan, vaikka esittäjien nimilista on poikkeuksellisen taaja. Joku voi kysyä, että jos ei kolmen eduskunnan puhemiehen ja usean ministerin, presidenttiehdokkaan, työantajien etujärjestöjohtajan ja monen muun viskaalin suositus riitä niin mikä sitten. Nyt tällä arvovaltaisella joukolla on pyyhitty pöytää.
Pääministerin tiistaista lausuntoa, jossa hän asiallisesti torppasi etukäteen Kakkosen arvonimen, voi pitää paitsi etikettivirheenä myös yrityksenä pelastaa, mitä pelastettavissa on. Tiettävästi Kakkosen asiaa ei ole varsinaisesti käsitelty arvonimilautakunnan marraskuisessa kokouksessa. Se on vain pantu pöydälle ilman keskustelua.
Nyt itsensä mahdollisesti jääviksi arvioiva puheenjohtaja julisti lopputuloksen ennen aikojaan. Jos nimitys olisi käytännössä hylätty jo marraskuussa, hakemus olisi varmaankin vedetty takaisin. Näin ei ole käynyt. - milloinkaan!
sen. kirjoitti:
että Vanhanen jäävää itsensä vaalirahoittajansa asiassa vasta kun se on aivan pakko tehdä.
Ilman kohua Vanhanen olisi varmaan osallistunut asian käsittelyyn ensi viikollakin.
Oleellista ei ole se mihin Kakkosen asiassa päädytään, vaan se että Vanhanen ei jäävännyt itseään - se on raskauttavaa.
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/Muista myös, että lautakunnassa on muitakin kuin Vanhanen! Esityspäätöstä ei tee yksin pääministeri. Ilmeisesti kiistatilanteessa äänestävät ja enemmistön kanta ratkaisee! Toki toivon suurta konsensusta ja solidaarisuutta, jotta tasapäistävään politikointiin ei ole tarve ryhtyä!
Kuitenkin koko vyyhdissä on kyse siitä, että onko järkevää edes ehdottaa Kakkosta vuorineuvokseksi, kun Lipponenkin varmasti ymmärtää ettei tämän meriitit riitä? Lipponen on toiminut kyseisen lautakunnan puheenjohtajana ja varmasti täten on tietoinen siitä, millaiset meriitit vaaditaan vuorineuvoskanditaatilta!
Kuitenkin on kiinnitettävä huomiomme siihen, että Halonen pyyhkii perseensä nimitysasioissa ehdotuksille, jos katsoo siihen välttämätöntä tarvetta. Näin hän viimeksi teki Suomen Pankin johtajanimityksen yhteydessä!
Mitä muuten olet mieltä RKP:n Wallinin kommentista, jossa häntä ei edes kiinnosta, mistä lähteistä RKP:n vaalirahat ovat peräisin?
Juuri se asia on se, joka kiinnostaa äänestäjiä, mutta ei puolueen puheenjohtajaa!
" ... Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja ja ministeri Stefan Wallin on ilmoittanut julkisesti, että hän ei halua tietää, ketkä Rkp:n eduskuntavaalikampanjan rahoittivat! Rkp sai vaalirahoitusta Stiftelse för det tvåspråkiga Finland-säätiöltä 800 000 €! Merkittävä osa puolueen eduskuntavaalikampanjasta kustannettiin tuon säätiön lahjoituksilla. Kyseisessä Säätiössä on mukana ainakin Björn Wahlroos (Sampo Oyj:n tj.),Stig Gustavson (Konecrances Oyj:n hallituksen pj.), Stig Stendahl (Fiskars Oyj:n tj.) ja Christoffer Taxell (EK:n pj.).
Ilmeisesti on niin, että kun tarpeeksi isokenkäiset talouspoliittiset vaikuttajat sponssaavat puoluetta media pitää suut supussa eikä vaadita päitä vadille? Onhan Rkp aina Suomen hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta toisin kuin Keskusta,Sdp tai Kokoomus. Muista puolueista puhumattakaan.
Mistä kaikki raha säätiölle tulee, joka rahoittaa Rkp:tä ei ole yleisessä tiedossa.Tavalliset äänestäjät voisivat kuitenkin olla kiinnostuneita siitä, mikä on se koira, joka Rkp-häntää heiluttaa ... "
http://ryyti.blogspot.com/
PS. En halua siirtää keskustelua pois Keskustasta, mutta saa kai sitä kysellä muidenkin toiminnan perään! - Totuus on?
Vanhasen muunneltu totuus kirjoitti:
Arvonimihanke on kohun seurauksena vastatuulessa. Läpihuutojuttu se ei olisi ollut muutenkaan, vaikka esittäjien nimilista on poikkeuksellisen taaja. Joku voi kysyä, että jos ei kolmen eduskunnan puhemiehen ja usean ministerin, presidenttiehdokkaan, työantajien etujärjestöjohtajan ja monen muun viskaalin suositus riitä niin mikä sitten. Nyt tällä arvovaltaisella joukolla on pyyhitty pöytää.
Pääministerin tiistaista lausuntoa, jossa hän asiallisesti torppasi etukäteen Kakkosen arvonimen, voi pitää paitsi etikettivirheenä myös yrityksenä pelastaa, mitä pelastettavissa on. Tiettävästi Kakkosen asiaa ei ole varsinaisesti käsitelty arvonimilautakunnan marraskuisessa kokouksessa. Se on vain pantu pöydälle ilman keskustelua.
Nyt itsensä mahdollisesti jääviksi arvioiva puheenjohtaja julisti lopputuloksen ennen aikojaan. Jos nimitys olisi käytännössä hylätty jo marraskuussa, hakemus olisi varmaankin vedetty takaisin. Näin ei ole käynyt.Ehkä jotain siltä väliltä?
"Tiettävästi ei ole käsitelty" herättää kysymyksiä enemmän kuin vastaa niihin!
Joku nyt fuulaa!
- sitten,
media joutuu suurella vaiballa väkisin kaivamaan kepun ja kokoomuksen vaalirahoituksen taustat.
Jos se kerran on niin ok - niin miksi vaalirahaa on myllytetty useiden yhdistysten kautta. Tuohan on ihan selvää rahan pesua.
Ja kaiken huippuna on Ideaparkkia puolustava ja Tokmannin peruskiveä muuraava pääministeri, joka ei tiedä mistä raha tulee. Osaa kyllä olla paikalla ja ottaa kantaa, kun rahoittajan asia on esillä.
Vanhanen on poliittisesti korruptoitu. Ja sama koskee myös Lehtomäkeä ja montaa muuta ministeriä. Kukaan ministeri ei ole vapaaehtoisesti myöntänyt saaneensa tukea tältä Sukarin&Kakkosen yhdistykseltä. Eli ilman mediaa, kaikki olisi jäänyt hämyn.
Onneksia on muutakin mediaa kuin Suomenmaa.- Siinä ne ovat!
Kaikki, mistä joku voi vääntää jonkinlaisen salaliittoteorian salaperäisiin liikemiehiin ja poliittisiin päättäjiin!
Kaksoitorneihin iskettiin ja siitäkin on olemassa jos jonkinmoisia salaliittoteorioita liikkeellä, kuten esim. http://www.geocities.com/teemu1999/911salaliitto
- asioiden
surkeassa jälkiselvittelyssä. Oli kyseessä sitten tekstarit, kirjavärssyt, punaisia päin kävely, sukarien fyffet, maidon sijasta lurahti kermaa kaffiin, jne... mutta jälkisössintä on aina yhtä säälittävää. No broilerithan on asialla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824180
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071249
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301150- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441008