Pantaisko nenät ulos luukusta ja sanotaan jotakin, vaikka huomenta.
Voitais vilkaista naapurin puolelle, että oliskos siellä vihreämpää - ruohoa.
Niin, ja sitten voitais ottaa peili käteen niin nähtäis oma naama - se kateudenvihreä.
Sunnuntain supinat
5
302
Vastaukset
- Maalaismies*
Naapurini on aivan sietämätön. Eilenkin hän ilmestyi hymyillen ovellemme tarjoten kalapakettia. Oli niin hyvä kalaonni mökillä, hän nauroi. Harmikseni hän käy hoitamassa pihansa esimerkillisesti. Pysyisi siellä mökillänsä, puhisen ruohikkoa leikaten. Pakkohan minun kun kerran hänkin. Sitäpaitsi vaimoni pitää tuosta hankalasta naapurista. Saan kuulemma ottaa oppia hänestä.
Otanhan minä. Onneksi on sunnuntai ja sataa. Naapurini on mökillään eikä meikää kiusaamassa.Naapurisi voi hyvinkin saada taas vaikka lohta tai sen sukuista ja on taas ovellasi hymyilemässä.
Naapurit voivat olla uskomattomia, saattavat olla kohteliaita ja ystävällisiä tai päinvastoin.
Muistan kun maalaisena menin Helsinkiin, asumaan kerrostaloon.
Astuessani porraskäytävään, pöllähti siihen naapurikin, tuntematon ihan.
Maalaistapaan tervehdin. Naapurin silmät pyöristyivät ihmetyksestä ja kauhistuksesta. Kuka tollo täällä tervehtii.
Tervehtiminen on vanha suomalaiskansallinen tapa, jolla testattiin vieraan kunnollisuus ja luotettavuus.
Ellei vastausta tullut niin oli syytä tappaa tämä heti. Varastaa vielä hevosen, raiskaa emännän ja tekee muut pahat.
Sinulla on vielä muutamia ratkaisuja:
Rupea kalastamaan ja vie naapurillekin, saa maistaa omaa tai vaimonsa "lääkettä".
Muuta kaupunkiin! Eihän tuollaista kukaan kestä.- Maalaismies*
Ruuneperi kirjoitti:
Naapurisi voi hyvinkin saada taas vaikka lohta tai sen sukuista ja on taas ovellasi hymyilemässä.
Naapurit voivat olla uskomattomia, saattavat olla kohteliaita ja ystävällisiä tai päinvastoin.
Muistan kun maalaisena menin Helsinkiin, asumaan kerrostaloon.
Astuessani porraskäytävään, pöllähti siihen naapurikin, tuntematon ihan.
Maalaistapaan tervehdin. Naapurin silmät pyöristyivät ihmetyksestä ja kauhistuksesta. Kuka tollo täällä tervehtii.
Tervehtiminen on vanha suomalaiskansallinen tapa, jolla testattiin vieraan kunnollisuus ja luotettavuus.
Ellei vastausta tullut niin oli syytä tappaa tämä heti. Varastaa vielä hevosen, raiskaa emännän ja tekee muut pahat.
Sinulla on vielä muutamia ratkaisuja:
Rupea kalastamaan ja vie naapurillekin, saa maistaa omaa tai vaimonsa "lääkettä".
Muuta kaupunkiin! Eihän tuollaista kukaan kestä.Talvisin joudun kyttäämään ettei naapuri ehdi aloittaa lumitöitä ennen minua. Se nimittäin pukkaa muina miehinä meidänkin lumet. Kostan aina kun silmä välttää. Olen nähnyt kuinka molempien vaimot hykertelevät tyytyväisinä.
Sietämätöntä! Ruuneperi kirjoitti:
Naapurisi voi hyvinkin saada taas vaikka lohta tai sen sukuista ja on taas ovellasi hymyilemässä.
Naapurit voivat olla uskomattomia, saattavat olla kohteliaita ja ystävällisiä tai päinvastoin.
Muistan kun maalaisena menin Helsinkiin, asumaan kerrostaloon.
Astuessani porraskäytävään, pöllähti siihen naapurikin, tuntematon ihan.
Maalaistapaan tervehdin. Naapurin silmät pyöristyivät ihmetyksestä ja kauhistuksesta. Kuka tollo täällä tervehtii.
Tervehtiminen on vanha suomalaiskansallinen tapa, jolla testattiin vieraan kunnollisuus ja luotettavuus.
Ellei vastausta tullut niin oli syytä tappaa tämä heti. Varastaa vielä hevosen, raiskaa emännän ja tekee muut pahat.
Sinulla on vielä muutamia ratkaisuja:
Rupea kalastamaan ja vie naapurillekin, saa maistaa omaa tai vaimonsa "lääkettä".
Muuta kaupunkiin! Eihän tuollaista kukaan kestä.Asun kaupungissa ja meillä on myös naapureita.
Tervehdimme joka kerta tavatessamme ja yritämme olla ystävällisiä, vaikka joskus kolottaakin ja mieli on maassa. Naapuri ei ole syyllinen.Maalaismies* kirjoitti:
Talvisin joudun kyttäämään ettei naapuri ehdi aloittaa lumitöitä ennen minua. Se nimittäin pukkaa muina miehinä meidänkin lumet. Kostan aina kun silmä välttää. Olen nähnyt kuinka molempien vaimot hykertelevät tyytyväisinä.
Sietämätöntä!Kyllä mukavat naapurit on kivoja.Tulevat usein soittamaan ovikelloa, kuule Late sinä kun tunnet nämä ja nuo asiat viitssitkö katsoa kun meillä on vähän vikaa siellä toisella täällä. No minä kilttinä naapurina palvelin 34 vuotta rivitalon naapureita,olin ainoa alkuperäinen asukas joten uusia naapureita riitti ja minä talosta "kaikkitietävänä" autoin naapureita.Viimevuoden lopulla sanoin naapuruuden
irti ja muutin kerrostaloon, sielläkin on naapureita, kaikki kyllä tervehtii mutta ei tarvitse tehdä mitään,paitsi mitä nyt vähän pihakeinua vähän korjasin keväällä vapaaehtoisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824200
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401470Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071259
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301160- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441018