Kävin Salossa ja voi miten oli muuttunut kaupunki.Kaipasin eniten linja-auto aseman tunnelmallista miljöötä ja savun täyttämää vanhaa veljestupaa.Mitä mieltä salon seutulaiset? Tuleeko nostalgisia muistoja mieleen? Kaunista syksyä kaikille
vuosia sitten
185
14368
Vastaukset
- matkamanna
Kyllä voin sanoa että kun ent.Matkamannan nyk. Lahnajärven valot sammuu marraskuussa monella meillä on haikeaa ja tosi paljon muistoja yli viidenkymmennen vuoden ajalta.
- nurkkapöytä
Matkamannan nurkkapöydän äärellä nykyinen mieheni kosi minua 35 vuotta sitten joten muistoja on!!
- lahnajärvellä
Näitä vanhoja juttuja on kiva lukea ja muistella omia kokemuksia.Matkamannassa monet näkivät 60-70-luvulla ensimmäiset"julkkikset"vaikka sanaa ei silloin ollut keksittykään.Itse muistan nähneeni siellä Dannyn,Marionin.Matin ja Tepon esimerkiksi.Kirjoittakaa lisää näitä Matkamannan tarinoita ja muistoja koska sekin on kohta historiaa kuten jo meni Kumpulainen sittemmin Palax lentävine lautasineen.
- ja Palax
lahnajärvellä kirjoitti:

olivat silloin kakarana siinä 70-luvun puolivälin jälkeen kantapaikkoja kun 18v tuli täyteen.
Matkamannassa ovelta katsottuna takavasemmalla "kalataulun" alla oli kantapöytä (kantapöydät milloin isompi jengi osui paikalle samaan aikaan). - lahnis
ja Palax kirjoitti:
olivat silloin kakarana siinä 70-luvun puolivälin jälkeen kantapaikkoja kun 18v tuli täyteen.
Matkamannassa ovelta katsottuna takavasemmalla "kalataulun" alla oli kantapöytä (kantapöydät milloin isompi jengi osui paikalle samaan aikaan).Muistan niitä Palaxin laulu-iltoja joissa Elomaan Untokin kävi laulattamassa.Siellä laulettiin Rosvo-roopet ja tulipunaruusut pienessä olusessa.Matkamanna taas oli seudulla harvoja paikkoja missä sai keskiolutta kun se vuonna-69 vapautui ja porukkaa tuli kiikalasta ja sammatista asti.Aika moista menoa silloin ja oikein portsari oli paikalla.
- tuli mieleen
lahnis kirjoitti:
Muistan niitä Palaxin laulu-iltoja joissa Elomaan Untokin kävi laulattamassa.Siellä laulettiin Rosvo-roopet ja tulipunaruusut pienessä olusessa.Matkamanna taas oli seudulla harvoja paikkoja missä sai keskiolutta kun se vuonna-69 vapautui ja porukkaa tuli kiikalasta ja sammatista asti.Aika moista menoa silloin ja oikein portsari oli paikalla.
yksi tapaus kun siinä pihalla oli rähinä parin tyypin välillä ja menin repimään kaveriani pois siitä. Sen toisen tyypin kaverit rauhoitteli sitä.
Sitten pamahti. Eräs sen ajan legendaarinen konstu oli hiippaillut viereeni ja kajautti kumipampulla päähäni. Kiva makkara turposi ohimolta leukaan.
Portsari, jonka nimeä en enää muista tuli heti siihen ja sanoi, että jos haluan nostaa jutun konstua vastaan hän tulee todistamaan, että olen täysin syytön osapuoli. (Portsari tunsi minut hyvin ja tiesi, etten koskaan osallistunut tappeluihin). Jäi sitten kuitenkin juttu nostamatta. - vesipuisto
ja Palax kirjoitti:
olivat silloin kakarana siinä 70-luvun puolivälin jälkeen kantapaikkoja kun 18v tuli täyteen.
Matkamannassa ovelta katsottuna takavasemmalla "kalataulun" alla oli kantapöytä (kantapöydät milloin isompi jengi osui paikalle samaan aikaan).Siinä Matkamannan pihapiirissähän oli sellainen pieni vesipuistokin aikoinaan jossa kävi porukkaa tosi paljon
- Matkamannalle
vesipuisto kirjoitti:
Siinä Matkamannan pihapiirissähän oli sellainen pieni vesipuistokin aikoinaan jossa kävi porukkaa tosi paljon
ettäs olivatkin kakseliäitä! Mistä lie Ameriikoista olivat mallin ottaneet? Huvittavia ja ihania nämä muistelot.
- kalataulu
ja Palax kirjoitti:
olivat silloin kakarana siinä 70-luvun puolivälin jälkeen kantapaikkoja kun 18v tuli täyteen.
Matkamannassa ovelta katsottuna takavasemmalla "kalataulun" alla oli kantapöytä (kantapöydät milloin isompi jengi osui paikalle samaan aikaan).Me jotka muistamme tuon vanhan matkamannan ja jotka ovat työskennelleet joskus mannassa joko pitempään tai kesätöissä käydään kahvilla 19.10. Laittakaa viestiä kulkemaan.
- shell
vesipuisto kirjoitti:
Siinä Matkamannan pihapiirissähän oli sellainen pieni vesipuistokin aikoinaan jossa kävi porukkaa tosi paljon
Tämä on kolmas paikka missä se nyt sijaitsee.Aluksi se oli ykköstien vieressä ja sitten mannan ja palaxin välissä.Mannassa oli muuten siinä terassin päässä pieni grillikin aikoinaan
shell kirjoitti:
Tämä on kolmas paikka missä se nyt sijaitsee.Aluksi se oli ykköstien vieressä ja sitten mannan ja palaxin välissä.Mannassa oli muuten siinä terassin päässä pieni grillikin aikoinaan
tuli eräätkin kerrat kapakkaillan jälkeen grilliherkkuja hotkittua. Harvinaista herkkua olivat maaseudulla silloin.
- grillissä
käpyhaukka kirjoitti:
tuli eräätkin kerrat kapakkaillan jälkeen grilliherkkuja hotkittua. Harvinaista herkkua olivat maaseudulla silloin.
tuli oltua 70 luvun alussa jonkin aikaa ja baarissa vähän pitempäänkin.
- katkaleipä
lahnajärvellä kirjoitti:
Näitä vanhoja juttuja on kiva lukea ja muistella omia kokemuksia.Matkamannassa monet näkivät 60-70-luvulla ensimmäiset"julkkikset"vaikka sanaa ei silloin ollut keksittykään.Itse muistan nähneeni siellä Dannyn,Marionin.Matin ja Tepon esimerkiksi.Kirjoittakaa lisää näitä Matkamannan tarinoita ja muistoja koska sekin on kohta historiaa kuten jo meni Kumpulainen sittemmin Palax lentävine lautasineen.
Löysin tämän hauskan ketjun kun etsin juttuja Matkamannasta.Olin siellä töissä kuusikymmen luvun lopun ja seitsemänkymmen luvun alun ja muistelen aikaa tosi lämmöllä.Nuo kaikki paikat kaupungilla olivat nuorelle myös hyvin mielenkiintoisia ja kun ensi kerran oli sitä omaa rahaa niin piti ostaa vaatteita ja levyjä.Muistan juuri tuon Centrumin tavaratalon ja Anttilan siellä Jaanikkalan kadulla.Matkamannan entisiä työntekijöitä tapaan joskus kun käyn suomusjärvellä,mutta on harmi ettei mitään perinteistä yhteistä tapaamista ole koskaan järjestetty.Jos joku "mannalainen" lukee tämän niin terveisiä lähettää astiankantaja
- sosiometrikantti
nurkkapöytä kirjoitti:
Matkamannan nurkkapöydän äärellä nykyinen mieheni kosi minua 35 vuotta sitten joten muistoja on!!
Siitä koitui kansakunnallemme vahinko, olisitte vaan molemmat jääneet ns. sinkuiksi, niin olisi ollut parempi.
Ei tarttis sinukaan täällä suutas soittaa. katkaleipä kirjoitti:
Löysin tämän hauskan ketjun kun etsin juttuja Matkamannasta.Olin siellä töissä kuusikymmen luvun lopun ja seitsemänkymmen luvun alun ja muistelen aikaa tosi lämmöllä.Nuo kaikki paikat kaupungilla olivat nuorelle myös hyvin mielenkiintoisia ja kun ensi kerran oli sitä omaa rahaa niin piti ostaa vaatteita ja levyjä.Muistan juuri tuon Centrumin tavaratalon ja Anttilan siellä Jaanikkalan kadulla.Matkamannan entisiä työntekijöitä tapaan joskus kun käyn suomusjärvellä,mutta on harmi ettei mitään perinteistä yhteistä tapaamista ole koskaan järjestetty.Jos joku "mannalainen" lukee tämän niin terveisiä lähettää astiankantaja
Minä asuin Suomusjärvellä 1965-1974. Matkamannassa tuli poikkeiltua viikonloppuisin 1972-1977 vaikka 1974 eteenpäin jo muualla asuinkin. Oli melkoisen vilkas paikka silloin kun kait kaikki Helsinki-Turku väliä ajavat bussit toppasivat sinne. Siellä takaosassa oli joku ravintola (olisiko ollut Puolimatkan Krouvi tjsp) jossa tuli käytyä toisinaan syömässä joku annos oikein ranskalaisilla perunoilla :) . Viimeisen paikkaa pyörittäneen henkilön kanssa olen aikoinaan ollut samassa koulussa.
- kyseisen paikan
Veljestuvassa isuivat aina ne vanhat pultsarit. Muistan hyvin sen vanhan sotaveteraanin, jolla oli molemmat jalat menneet sodassa ja joka aika kaasussa pystyi kainalosauvojen kanssa kulkemaan.
- mää vaa joo
juu samas pöyräs mä ole kerra yht rouvaa laittanu, hyvii muistoi!
- eki 51
joo mä laito kans yht helveti rumaa akkaa siel samoihi aikoihi, eikai se sää ollu?
- vähä niinku
eki 51 kirjoitti:
joo mä laito kans yht helveti rumaa akkaa siel samoihi aikoihi, eikai se sää ollu?
Niin, että olitte vähän niinkuin homppeleita?
- seppoilmari99
vähä niinku kirjoitti:
Niin, että olitte vähän niinkuin homppeleita?
joo kylhä siin näi näytti käynee ku ny täst luki. oli näköjä aika pimeet ku ei sillo huomannu. kaikkee sitä
- maria magdaleena
vähä niinku kirjoitti:
Niin, että olitte vähän niinkuin homppeleita?
Niin ja keskiviikkoisin käytiin paimiossa discossa, oliko sen paikan nimi paimari vai poimari?
- ...
maria magdaleena kirjoitti:
Niin ja keskiviikkoisin käytiin paimiossa discossa, oliko sen paikan nimi paimari vai poimari?
..on ollut ainakin Poimari-niminen paikka,mahtaakohan olla enää?
- Anonyymi
... kirjoitti:
..on ollut ainakin Poimari-niminen paikka,mahtaakohan olla enää?
Oli poimari ainakin kolme vuotta sitten kun siitä ohi kävelin .
- Kaffeemiäs
Veljestuvassa sai vielä 1970-luvulla pelata 10 pennin pajatsoa. Tulihan siellä useat aamukahvit juotua. Vilhon grillin makkaraperunii myös kaipailen.
- keeek
Nykyisellä asemalla ne räkii ikkunat saatikka sitten muut,muistan sen vanhan talkkari luudallansa aina ulkopuolella lakaisi ja ne odotushuoneen penkit oli kovat lakatut rimapenkit.-Kuselle piti kuitenkin maksaa ,mistä jo silloin ajattelin - pitääkö hädästä maksaa.
- vonholger
keeek kirjoitti:
Nykyisellä asemalla ne räkii ikkunat saatikka sitten muut,muistan sen vanhan talkkari luudallansa aina ulkopuolella lakaisi ja ne odotushuoneen penkit oli kovat lakatut rimapenkit.-Kuselle piti kuitenkin maksaa ,mistä jo silloin ajattelin - pitääkö hädästä maksaa.
Niitä laitapuolenkulkijoita olivat ainakin Ypäjän Pappi ja Mannerin Mikke sekä Kivimäen Toppari. Muistaako joku muita?
- oli tämä
vonholger kirjoitti:
Niitä laitapuolenkulkijoita olivat ainakin Ypäjän Pappi ja Mannerin Mikke sekä Kivimäen Toppari. Muistaako joku muita?
Veli-Keijo (Oliko myös Kukkas-Keijo nimellä tunnettu muistaakseni) oli yksi suuruus.
Taisi sittemmin hukkua Salon jokeen kait jonkun yllytysuinnin seurauksena.
Olenkohan ihan hakoteillä? Muistaako joku tarkemmin?
Silloin aikoinaan oli Suvimaja niminen grilli suunnilleen siinä missä oli se kipannut Pajalan sähköliike. Siellä Ypäjän pappikin usein öisin melskasi. Mikä Olohuone tms. siinä kohti juuri avasi liikkeen. Siis entinen "Pika-Palan parkkipaikka". Oliko se näin? Nykyään kuulemma myös homoparkkina jostakin syystä tunnettu.
Lisää muisteloita kehiin. - Kanttikanava
Ei simmost ol ikä ollukka,20 pennin pajatso see oli.
- Pajatsonpaukuttaja
Kanttikanava kirjoitti:
Ei simmost ol ikä ollukka,20 pennin pajatso see oli.
Älähän puhu läpiä päähäsi vastoin parempaa tietoa. 10 pennin (alkujaan 10 markan) pajatsot olivat aivan yleisiä 40-50 vuotta sitten.
- pulveri
Kanttikanava kirjoitti:
Ei simmost ol ikä ollukka,20 pennin pajatso see oli.
Lytin kulman halkaistut ranskanleivät lisukkeineen saa vielläkin veden kielelle, ei siinä paljon muuta tarvinnut oli ne sellaiset huikopalat, taidanpa perkele mennä jääkaapille. Sillä hinnalla ei nykyään saa edes munkkia.
Pallogrilli oli toinen suosikkipaikkani, varsinkin kapakoiden sulkemisajan jälkee. Kympillä sai niin paljon nakkeja, että hyvä jos jaksoi taksikopille kävellä.
Siihen aikaa viidelläkymmenellä markalla joi ja söi ittensä aika hyväksi ja pirssillä kotiin. - viestiini liittyen
oli tämä kirjoitti:
Veli-Keijo (Oliko myös Kukkas-Keijo nimellä tunnettu muistaakseni) oli yksi suuruus.
Taisi sittemmin hukkua Salon jokeen kait jonkun yllytysuinnin seurauksena.
Olenkohan ihan hakoteillä? Muistaako joku tarkemmin?
Silloin aikoinaan oli Suvimaja niminen grilli suunnilleen siinä missä oli se kipannut Pajalan sähköliike. Siellä Ypäjän pappikin usein öisin melskasi. Mikä Olohuone tms. siinä kohti juuri avasi liikkeen. Siis entinen "Pika-Palan parkkipaikka". Oliko se näin? Nykyään kuulemma myös homoparkkina jostakin syystä tunnettu.
Lisää muisteloita kehiin.jäin kelaamaan näitä grillejä joita silloin aikoinaan oli (noin 70-80 luvun taitteesta muistikuvat).
Helsingistä päin tullessa
-Autogrilli. (Toimii yhä).
-Repen nakki. (Toiminee yhä)?
-Jokisen grilli (Torin kulmalla, tässä tpoimii joku muu grilli nyt).
-Pallogrilli (joen yli, Rikalan puolella).
-Salon grilli (Turuntien / Katrineholminkadun kulma).
-Suvimaja (Siinä Laxell:in jälkeen olevalla tontilla jossa nyt on avannut "Olohuone" tms.
-Sitten Vilhonkadulla noin nykyisen Anttilan parkkihallin ulostulon kohdalla oli Vilhon grilli.
-Annankadulla siinä Vilhonkadun ja Mariankadun välillä (Somerolta päin tullessa) olevan linja-autopysäkin kohdalla oli joku grilli.
Muita?
Tepat ja kebab-paikat yms. pizzahässäkät tulivat myöhemmin. Tosin, torin varrella avasi se ensimmäinen kebab-paikka kait noihin aikoihin. Mikä ja millä nimellä? Kuka muistaa? - Pajatsonpaukuttaja
Pajatsonpaukuttaja kirjoitti:
Älähän puhu läpiä päähäsi vastoin parempaa tietoa. 10 pennin (alkujaan 10 markan) pajatsot olivat aivan yleisiä 40-50 vuotta sitten.
Niin, 20 markan pajatso otettiin käyttöön 1958:
http://www.ray.fi/pelitoiminta/peliautomaatit/pajatsopelit.php?l1=6
"Vuonna 1958 esiteltiin 20 markan malli, jonka pelikolikko muuttui vuoden 1963 rahauudistuksen jälkeen 20 penniksi."
Sitä ennen peli toimi 10 markan kolikolla ja niitä oli käytössä muutamissa paikoissa vielä 1970-luvulla. Peli toimi tietysti sekä vanhoilla markka- että uusilla pennikolikoilla. - Kanttikanava
Pajatsonpaukuttaja kirjoitti:
Älähän puhu läpiä päähäsi vastoin parempaa tietoa. 10 pennin (alkujaan 10 markan) pajatsot olivat aivan yleisiä 40-50 vuotta sitten.
Tarkoitin lähinnä Veljestuvan aikoja,siellä ei kyllä ollut 10 pennin pajatsoa
- Kanttikanava
pulveri kirjoitti:
Lytin kulman halkaistut ranskanleivät lisukkeineen saa vielläkin veden kielelle, ei siinä paljon muuta tarvinnut oli ne sellaiset huikopalat, taidanpa perkele mennä jääkaapille. Sillä hinnalla ei nykyään saa edes munkkia.
Pallogrilli oli toinen suosikkipaikkani, varsinkin kapakoiden sulkemisajan jälkee. Kympillä sai niin paljon nakkeja, että hyvä jos jaksoi taksikopille kävellä.
Siihen aikaa viidelläkymmenellä markalla joi ja söi ittensä aika hyväksi ja pirssillä kotiin.Tuntipalkat tais olla jotain 1mk 80 penniä ja silleen.
- Pajatson paukuttaja
Kanttikanava kirjoitti:
Tarkoitin lähinnä Veljestuvan aikoja,siellä ei kyllä ollut 10 pennin pajatsoa
Minkäpä minä dementiallesi mahdan.....
- Wanhan ajan nuukialainen
Kanttikanava kirjoitti:
Tuntipalkat tais olla jotain 1mk 80 penniä ja silleen.
Missäs orjan hommissa oikein olette olleet? Minä sain Nokialla 4,10 mk tunnissa jo vuonna 1968. Ihan koestajan hommia tein ilman mitään tutkintoja.
- lurkki
Kanttikanava kirjoitti:
Tuntipalkat tais olla jotain 1mk 80 penniä ja silleen.
möisitkö flipun sopivasti?
- Pikkugrilli kanssa
viestiini liittyen kirjoitti:
jäin kelaamaan näitä grillejä joita silloin aikoinaan oli (noin 70-80 luvun taitteesta muistikuvat).
Helsingistä päin tullessa
-Autogrilli. (Toimii yhä).
-Repen nakki. (Toiminee yhä)?
-Jokisen grilli (Torin kulmalla, tässä tpoimii joku muu grilli nyt).
-Pallogrilli (joen yli, Rikalan puolella).
-Salon grilli (Turuntien / Katrineholminkadun kulma).
-Suvimaja (Siinä Laxell:in jälkeen olevalla tontilla jossa nyt on avannut "Olohuone" tms.
-Sitten Vilhonkadulla noin nykyisen Anttilan parkkihallin ulostulon kohdalla oli Vilhon grilli.
-Annankadulla siinä Vilhonkadun ja Mariankadun välillä (Somerolta päin tullessa) olevan linja-autopysäkin kohdalla oli joku grilli.
Muita?
Tepat ja kebab-paikat yms. pizzahässäkät tulivat myöhemmin. Tosin, torin varrella avasi se ensimmäinen kebab-paikka kait noihin aikoihin. Mikä ja millä nimellä? Kuka muistaa?Se oli siinä torin varrella myöskin
Jokista vastapäätä. Sinne päsi
sisään istumaan, siel oli pari pöytää
ja parit baarijakkarat.
Ja ne muistot... tiskin kummaltakin
puolen ;o) - Grilli
viestiini liittyen kirjoitti:
jäin kelaamaan näitä grillejä joita silloin aikoinaan oli (noin 70-80 luvun taitteesta muistikuvat).
Helsingistä päin tullessa
-Autogrilli. (Toimii yhä).
-Repen nakki. (Toiminee yhä)?
-Jokisen grilli (Torin kulmalla, tässä tpoimii joku muu grilli nyt).
-Pallogrilli (joen yli, Rikalan puolella).
-Salon grilli (Turuntien / Katrineholminkadun kulma).
-Suvimaja (Siinä Laxell:in jälkeen olevalla tontilla jossa nyt on avannut "Olohuone" tms.
-Sitten Vilhonkadulla noin nykyisen Anttilan parkkihallin ulostulon kohdalla oli Vilhon grilli.
-Annankadulla siinä Vilhonkadun ja Mariankadun välillä (Somerolta päin tullessa) olevan linja-autopysäkin kohdalla oli joku grilli.
Muita?
Tepat ja kebab-paikat yms. pizzahässäkät tulivat myöhemmin. Tosin, torin varrella avasi se ensimmäinen kebab-paikka kait noihin aikoihin. Mikä ja millä nimellä? Kuka muistaa?ja Hämeentiengrilli siinä
Sittaria vastapäätä, taitaa
olla taas grillinä, oli
kukkakioskikin jossain välissä. - kokoliha hampurilainen
viestiini liittyen kirjoitti:
jäin kelaamaan näitä grillejä joita silloin aikoinaan oli (noin 70-80 luvun taitteesta muistikuvat).
Helsingistä päin tullessa
-Autogrilli. (Toimii yhä).
-Repen nakki. (Toiminee yhä)?
-Jokisen grilli (Torin kulmalla, tässä tpoimii joku muu grilli nyt).
-Pallogrilli (joen yli, Rikalan puolella).
-Salon grilli (Turuntien / Katrineholminkadun kulma).
-Suvimaja (Siinä Laxell:in jälkeen olevalla tontilla jossa nyt on avannut "Olohuone" tms.
-Sitten Vilhonkadulla noin nykyisen Anttilan parkkihallin ulostulon kohdalla oli Vilhon grilli.
-Annankadulla siinä Vilhonkadun ja Mariankadun välillä (Somerolta päin tullessa) olevan linja-autopysäkin kohdalla oli joku grilli.
Muita?
Tepat ja kebab-paikat yms. pizzahässäkät tulivat myöhemmin. Tosin, torin varrella avasi se ensimmäinen kebab-paikka kait noihin aikoihin. Mikä ja millä nimellä? Kuka muistaa?Onko tosiaan niin että kunnon grillit häviää kebab paikkojen tulon myötä.Minusta vanha kunnon grillimeininki on jees ja nämä uudet villitykset saavat jäädä minulta maistamatta.
- Maailmassa on siis
kokoliha hampurilainen kirjoitti:
Onko tosiaan niin että kunnon grillit häviää kebab paikkojen tulon myötä.Minusta vanha kunnon grillimeininki on jees ja nämä uudet villitykset saavat jäädä minulta maistamatta.
joku muukin, joka ei ole milloinkaan
syönyt kebabbia, ja minua kun siitä
niin on pilkattu.
Jääköön siis edelleen maistamatta. - ..............
Maailmassa on siis kirjoitti:
joku muukin, joka ei ole milloinkaan
syönyt kebabbia, ja minua kun siitä
niin on pilkattu.
Jääköön siis edelleen maistamatta.jauhelihaa siinä kebabissa on kuin hampurilaispihvissäkin. Hieman vain eri tavalla maustettuna. Maista ihmeessä..
Ja ei kai tuo kebab niin kovin "uusi" ruoka ole.. Vai mitä mieltä ovat turkkilaiset, mitä luulet..? - oli ainakin
Kanttikanava kirjoitti:
Tuntipalkat tais olla jotain 1mk 80 penniä ja silleen.
yhdessä firmassa harjoittelijalla 1 mk 43 penniä. Riitti juuri ja juuri alivuokralaiskämpän vuokraan ja halpaan ruokaan. Ilonpitoihin ei enää riittänyt, mutta ilo otettiinkin irti pienistä asioista.
- joku
viestiini liittyen kirjoitti:
jäin kelaamaan näitä grillejä joita silloin aikoinaan oli (noin 70-80 luvun taitteesta muistikuvat).
Helsingistä päin tullessa
-Autogrilli. (Toimii yhä).
-Repen nakki. (Toiminee yhä)?
-Jokisen grilli (Torin kulmalla, tässä tpoimii joku muu grilli nyt).
-Pallogrilli (joen yli, Rikalan puolella).
-Salon grilli (Turuntien / Katrineholminkadun kulma).
-Suvimaja (Siinä Laxell:in jälkeen olevalla tontilla jossa nyt on avannut "Olohuone" tms.
-Sitten Vilhonkadulla noin nykyisen Anttilan parkkihallin ulostulon kohdalla oli Vilhon grilli.
-Annankadulla siinä Vilhonkadun ja Mariankadun välillä (Somerolta päin tullessa) olevan linja-autopysäkin kohdalla oli joku grilli.
Muita?
Tepat ja kebab-paikat yms. pizzahässäkät tulivat myöhemmin. Tosin, torin varrella avasi se ensimmäinen kebab-paikka kait noihin aikoihin. Mikä ja millä nimellä? Kuka muistaa?Tyyneä joka myi höyrymakkaroita-ja nakkeja, sekä lihapiirakoita sillankulmassa Rikalanpuoleisessa päässä. Pieni koppero hänellä oli siinä.
- kyseiseen minäkin
kokoliha hampurilainen kirjoitti:
Onko tosiaan niin että kunnon grillit häviää kebab paikkojen tulon myötä.Minusta vanha kunnon grillimeininki on jees ja nämä uudet villitykset saavat jäädä minulta maistamatta.
miksi aina kebabeja syyllistetään.
Hyvä,että niitäkin on,sillä onhan noita hampurilaispaikkojakin ja isoja suomen suurimpien Macit ja Heset m.m.
Kait se sitten on kysynnän ja tarjonnan laki.
Jos haluaa,että jokin säilyy niin sitä palvelua pitää sitten käyttää myöskin,
eikä vain kerran kuussa vaan paljon paljon useammin,että pysyisi hengissä. - suomen ensimmäisiä
Pikkugrilli kanssa kirjoitti:
Se oli siinä torin varrella myöskin
Jokista vastapäätä. Sinne päsi
sisään istumaan, siel oli pari pöytää
ja parit baarijakkarat.
Ja ne muistot... tiskin kummaltakin
puolen ;o)kebabpaikkoja ja nimi oli Istanbul kebab Horninkadulla vuonna -86.
- paikkaansa...
suomen ensimmäisiä kirjoitti:
kebabpaikkoja ja nimi oli Istanbul kebab Horninkadulla vuonna -86.
Istambul-kebab oli kyllä Horninkadulla, mutta kylläkin aivan loppupäässä. Suunnilleen siinä missä nykyään on seksikauppa tai sen vieressä. Mutta ei missään tapauksessa nykyisen halpapalakangaskaupan tiloissa... tai mikä se nyt nimeltään onkaan.
- just sitähän
paikkaansa... kirjoitti:
Istambul-kebab oli kyllä Horninkadulla, mutta kylläkin aivan loppupäässä. Suunnilleen siinä missä nykyään on seksikauppa tai sen vieressä. Mutta ei missään tapauksessa nykyisen halpapalakangaskaupan tiloissa... tai mikä se nyt nimeltään onkaan.
mä tarkoitinkin.
Anteeks jos kirjoitin niin sekavasti.
Siis Horninkadulla siinä sen pikku K-kaupan vieressä ja toisella puolella oli jokin nahkahanskoja,laukkuja,vöitä y.m..myyvä pikku liike.
Oliko Ansten,?voi olla että muistan nimen väärin.
Nyt jokatapauksessa samalla paikalla missä istanbul kebab oli on joku Tatuointiliike. - Kysynpä
Pikkugrilli kanssa kirjoitti:
Se oli siinä torin varrella myöskin
Jokista vastapäätä. Sinne päsi
sisään istumaan, siel oli pari pöytää
ja parit baarijakkarat.
Ja ne muistot... tiskin kummaltakin
puolen ;o)Onko tuo niitä samoja Jokisia, jotka nyt Ankkalinnan omistaa?
- peisan oppilas
Muistan tuon paikan kun kävin autokoulua Peisalla.(Nyt koko Peisan rakennusta ei ole olemassakaan)Vuosi oli 1970.Vilhon grilli tuli myös tutuksi ja linja-auto aseman mukava jäätelökioskin myyjä.Autokoulu maksoi silloin 450mk mutta palkkani oli n.250mk/kk.Odotushallin puisilla penkeillä tuli odotettua linjuria.Silloin oli monia eri liikennöitsijöitä vielä.Someron linja, Laineen liikenne,Karkkilan linja, Matka-auto,Haapasalo,Kosken liikenne,Vainion liikenne,Pohjolan liikenne ja taisi joku unohtuakin
- muistelen ja kaipailen
entisiä aikoja.
Siskon kanssa istuskeltiin Veljestuvassa
aika useinkin, vaikka ihan Salossa
asuttiin. Tais liittyä jotenkin
Systerin työjuttuihin.
Onhan muuttunut kaupunkimme todella.- jokinsalossa
Vilhonkatu oli 70-luvulla täysin erilainen kuin nykyään.Alkolla oli 2 myymälää vierekkäin toisessa viinat ja toisessa kaljat.Plazan paikalla oli rivitalo jossa hammaslääkäri legenda Pekka Huttusella oli vastaanotto.Samalla puolella oli sitten huoltoasemakin en muista minkä firman oisko ehkä shell.Työväentalosta jokeenpäin on muistoissa puuttellisia kohtia.Kaupungissa oli muuten monta bensa-asemaa ja eri firmojen jopa BP jossain helsingintiellä.Linja-autoasemalla oli myos pieni kauppa ja kemikaalio sekä parturi-kampaamokin.
- ja hammaslääkärit
jokinsalossa kirjoitti:

Se linja-autoaseman kauppa oli Tähkä.
Siinä pitkässä rivitalossa ei ollutkaan mitään muuta kuin hammaslääkäreitä, mm. Martti Suomi ja Karin Schauman-Eager, jotka toimivat kouluhammaslääkäreinä ja joita (syystäkin) pelättiin ihan kauheasti. Taisi heidän käsittelyssään jäädä monelle ikuinen hammaslääkäripelko. - uskela
ja hammaslääkärit kirjoitti:
Se linja-autoaseman kauppa oli Tähkä.
Siinä pitkässä rivitalossa ei ollutkaan mitään muuta kuin hammaslääkäreitä, mm. Martti Suomi ja Karin Schauman-Eager, jotka toimivat kouluhammaslääkäreinä ja joita (syystäkin) pelättiin ihan kauheasti. Taisi heidän käsittelyssään jäädä monelle ikuinen hammaslääkäripelko.Tuo kauppa oli tosiaan tähkä ja se parturi oli kai Taru.Oliko Vilhonkadulla joskus myös joku tupakkakauppa johon ei lapset saaneet mennä?
- se BP
jokinsalossa kirjoitti:
Vilhonkatu oli 70-luvulla täysin erilainen kuin nykyään.Alkolla oli 2 myymälää vierekkäin toisessa viinat ja toisessa kaljat.Plazan paikalla oli rivitalo jossa hammaslääkäri legenda Pekka Huttusella oli vastaanotto.Samalla puolella oli sitten huoltoasemakin en muista minkä firman oisko ehkä shell.Työväentalosta jokeenpäin on muistoissa puuttellisia kohtia.Kaupungissa oli muuten monta bensa-asemaa ja eri firmojen jopa BP jossain helsingintiellä.Linja-autoasemalla oli myos pieni kauppa ja kemikaalio sekä parturi-kampaamokin.
Ollut sillä tontilla missä nyt on Onnela ym. siinä uudehkossa kiinteistössä. Sitten seuraavaksi Turkuun päin oli joku kuppila. Munkki???
- oli tupakkakuppa
uskela kirjoitti:
Tuo kauppa oli tosiaan tähkä ja se parturi oli kai Taru.Oliko Vilhonkadulla joskus myös joku tupakkakauppa johon ei lapset saaneet mennä?
Muistaakseni vähän Annankadun / Vilhonkadun kulmassa olleen huoltoaseman jälkeen. Plazan tontilla siis.
- kulmassa tosiaan
jokinsalossa kirjoitti:
Vilhonkatu oli 70-luvulla täysin erilainen kuin nykyään.Alkolla oli 2 myymälää vierekkäin toisessa viinat ja toisessa kaljat.Plazan paikalla oli rivitalo jossa hammaslääkäri legenda Pekka Huttusella oli vastaanotto.Samalla puolella oli sitten huoltoasemakin en muista minkä firman oisko ehkä shell.Työväentalosta jokeenpäin on muistoissa puuttellisia kohtia.Kaupungissa oli muuten monta bensa-asemaa ja eri firmojen jopa BP jossain helsingintiellä.Linja-autoasemalla oli myos pieni kauppa ja kemikaalio sekä parturi-kampaamokin.
oli huoltoasema. Kata Kärkkäinenkin siellä oli tiukoissa kuteissa peppuaan keikuttamassa jonkun tempauksen puitteissa aikoinaan. Pitihän sitä nuorena kollina käydä kuolaamassa.
- legendaarista!!
se BP kirjoitti:
Ollut sillä tontilla missä nyt on Onnela ym. siinä uudehkossa kiinteistössä. Sitten seuraavaksi Turkuun päin oli joku kuppila. Munkki???
Legendaarinen Munkin Baari oli tosiaankin Helsingintiellä. Vastapäisessä puisessa talossa oli yläkerrassa ravintola Tähkän Vintti. Olin sen verran nöösi, että en ehtinyt siellä käydäkään.
Turunteillä entisen Birran paikalla oli maineeltaan kyseenalainen ravintola Talja.
Eikös silloinen Lounas Baari ollut täysi spurgujen paikka? - oli tosiaan
legendaarista!! kirjoitti:
Legendaarinen Munkin Baari oli tosiaankin Helsingintiellä. Vastapäisessä puisessa talossa oli yläkerrassa ravintola Tähkän Vintti. Olin sen verran nöösi, että en ehtinyt siellä käydäkään.
Turunteillä entisen Birran paikalla oli maineeltaan kyseenalainen ravintola Talja.
Eikös silloinen Lounas Baari ollut täysi spurgujen paikka?"mielenkiintoinen" paikka aikoinaan. Ei juuri papereita kyselty. Olikos sekin näitä "Valtasen baareja"? Eikös Valtanen sittemmin yritellyt Suomusjärvellä? Siellähän oli aikoinaan muistaakseni Syvälammen Salaisuus tms. kuppila siinä motellin alapuolella järven (Syvälampi?) rannalla.
- vanhalla taunuksella
kulmassa tosiaan kirjoitti:
oli huoltoasema. Kata Kärkkäinenkin siellä oli tiukoissa kuteissa peppuaan keikuttamassa jonkun tempauksen puitteissa aikoinaan. Pitihän sitä nuorena kollina käydä kuolaamassa.
ajellut siihen aikaan.
Sen huoltoaseman vieressä oli osuuskaupan
autoliike. En kyllä muista oliko jokin
merkkiliike,vai myytiinkö siellä vaan
yleisesti autoja.
Otinpas ja peruutin taunuksellani sen
ison näyteikkunan tohjoksi. Ja olin
niin tunnollinen että soitin itse poliisit
paikalle siitä shellistä. - nyt naurattaa
vanhalla taunuksella kirjoitti:
ajellut siihen aikaan.
Sen huoltoaseman vieressä oli osuuskaupan
autoliike. En kyllä muista oliko jokin
merkkiliike,vai myytiinkö siellä vaan
yleisesti autoja.
Otinpas ja peruutin taunuksellani sen
ison näyteikkunan tohjoksi. Ja olin
niin tunnollinen että soitin itse poliisit
paikalle siitä shellistä.Hahhah...eipä silloin vielä ollut kännyköitä taskussa. Puhelikopeista soitettiin, jos sattui jollekin jotain asiaa olemaan!
Linja-autoaseman takana siinä autoliikettä vastapäätä oli joku pieni gilli ja taksikoppikin oli autolaitureiden vieressä. - Annankadun ja Mariankadun
nyt naurattaa kirjoitti:
Hahhah...eipä silloin vielä ollut kännyköitä taskussa. Puhelikopeista soitettiin, jos sattui jollekin jotain asiaa olemaan!
Linja-autoaseman takana siinä autoliikettä vastapäätä oli joku pieni gilli ja taksikoppikin oli autolaitureiden vieressä.kulmassa (josta nyt jakeluautot ajavat Plazan alakertaan) oli leipomo. Olikos se Salon leipomo nimeltään.
Hansakin oli silloin noihin aikoihin vielä olemassa kunnes paloi pois.
Nykyisen Osuuspankin paikalla oli joku kipsa ja Liukkosen elintarvikeliike. - ...sittemmin
Annankadun ja Mariankadun kirjoitti:
kulmassa (josta nyt jakeluautot ajavat Plazan alakertaan) oli leipomo. Olikos se Salon leipomo nimeltään.
Hansakin oli silloin noihin aikoihin vielä olemassa kunnes paloi pois.
Nykyisen Osuuspankin paikalla oli joku kipsa ja Liukkosen elintarvikeliike.Olikos Liukkosen elintarvikeliike sittemmin nykyisen Fes:n paikalla? Tämä kyllä menee jo 90-luvulle, mutta joillekin sekin on muinaista kivikautta :-)
Entinen naapurin tätini oli töissä siinä leipomossa nykyisen Plazan paikalla ennen eläkkeelle jäämistään. Siinä Plazan ja Anttilan välisen käytävän kohdalla nykyisen Anttilan puolella oli "Grilli 6" tekstillä varustettu pieni valkoinen grillikioski, jossa joskus oli tosi mukava myyjätyttö. Joku kyseli tuolla edellä siitä... - hatara muistikuva
...sittemmin kirjoitti:
Olikos Liukkosen elintarvikeliike sittemmin nykyisen Fes:n paikalla? Tämä kyllä menee jo 90-luvulle, mutta joillekin sekin on muinaista kivikautta :-)
Entinen naapurin tätini oli töissä siinä leipomossa nykyisen Plazan paikalla ennen eläkkeelle jäämistään. Siinä Plazan ja Anttilan välisen käytävän kohdalla nykyisen Anttilan puolella oli "Grilli 6" tekstillä varustettu pieni valkoinen grillikioski, jossa joskus oli tosi mukava myyjätyttö. Joku kyseli tuolla edellä siitä...Olen sen verran nuori, että muistan hatarasti minkänäköinen kioski siinä Osuuspankin sisäänkäynnin kohdalla oli. Suunnilleen samannäköinen taisi olla Paukkulassa Salaistentien ja Halikontien risteyksessä.
- ent. nuori, nyk. dementikko
...sittemmin kirjoitti:
Olikos Liukkosen elintarvikeliike sittemmin nykyisen Fes:n paikalla? Tämä kyllä menee jo 90-luvulle, mutta joillekin sekin on muinaista kivikautta :-)
Entinen naapurin tätini oli töissä siinä leipomossa nykyisen Plazan paikalla ennen eläkkeelle jäämistään. Siinä Plazan ja Anttilan välisen käytävän kohdalla nykyisen Anttilan puolella oli "Grilli 6" tekstillä varustettu pieni valkoinen grillikioski, jossa joskus oli tosi mukava myyjätyttö. Joku kyseli tuolla edellä siitä...Grilli 6:han se olikin! Nyt omakin muisti palautui.
Liukkoselta kyllä kävin ostamassa alaikäisenä pussikaljaa jota sitten juotiin lauantaisin alkuillasta Centrumin alapuolella jokirannassa.
Ekan paikalla oli Lehtisen autohajoittamo (?) vai oliko se Lehtisen?
Krouvinpuistossa oli kanssa mukava pyöreä puukioski, jossa usein koulun jälkeen notkuttiin ja osteltiin isompina irtotupakkaa. - baaribest
Annankadun ja Mariankadun kirjoitti:
kulmassa (josta nyt jakeluautot ajavat Plazan alakertaan) oli leipomo. Olikos se Salon leipomo nimeltään.
Hansakin oli silloin noihin aikoihin vielä olemassa kunnes paloi pois.
Nykyisen Osuuspankin paikalla oli joku kipsa ja Liukkosen elintarvikeliike.Kylläpä nuo muistikuvat palailee kun joku kertoilee niistä.Olin koknaan unohtanut sen leipomon ja kun kerroit siitä näen sen aivan silmissäni.Mukavaa miten mielikuvat tuovat vanhoja asioita mieleen.Munkin Baarissa kävin usein kahvilla kun salossa kÄvin ja valion baarissa oli ihanat jäätelö-annokset.Siellä Bio-jännän elokuvateatterin odotustilassakin oli joku baari josta sai ruoka-annoksiakin mutta oli auki vain päivisin.Hornin baari oli jossain salonnen kaupan vieressä.Vanhassa salossa oli tosi monta baaria kun nyt on pääosin noita kauppojen kahviloita.
- Hornin baari
baaribest kirjoitti:
Kylläpä nuo muistikuvat palailee kun joku kertoilee niistä.Olin koknaan unohtanut sen leipomon ja kun kerroit siitä näen sen aivan silmissäni.Mukavaa miten mielikuvat tuovat vanhoja asioita mieleen.Munkin Baarissa kävin usein kahvilla kun salossa kÄvin ja valion baarissa oli ihanat jäätelö-annokset.Siellä Bio-jännän elokuvateatterin odotustilassakin oli joku baari josta sai ruoka-annoksiakin mutta oli auki vain päivisin.Hornin baari oli jossain salonnen kaupan vieressä.Vanhassa salossa oli tosi monta baaria kun nyt on pääosin noita kauppojen kahviloita.
ollut 2-kerroksessa siinä kulmassa jossa on nyt Paradise Garden? Nimenomaan kulmassa siten, että ikkunoita oli sekä joelle että Helsigintielle päin.
Tästä tuli tosiaan hyvä viestiketju. Mukava muistella millainen Salo oli omassa nuoruudessa. Olen useita viestejä kirjoitellut itsekin tähän ketjuun. - centrumissa
Hornin baari kirjoitti:
ollut 2-kerroksessa siinä kulmassa jossa on nyt Paradise Garden? Nimenomaan kulmassa siten, että ikkunoita oli sekä joelle että Helsigintielle päin.
Tästä tuli tosiaan hyvä viestiketju. Mukava muistella millainen Salo oli omassa nuoruudessa. Olen useita viestejä kirjoitellut itsekin tähän ketjuun.Oliko salon ensimmäiset liukuportaat centrumissa?Muistan että kauppa oli kolmessa kerroksessa ja ylhäällä oli myoskin baari.Olen ostanut ensimmäisiä musiikkikasetteja juuri tuosta centrumin alakerrasta.Tämä on tosiaan mukava keskustelu ja pitää päivittäin lukea.Lisää tällaista
- unionissa
se BP kirjoitti:
Ollut sillä tontilla missä nyt on Onnela ym. siinä uudehkossa kiinteistössä. Sitten seuraavaksi Turkuun päin oli joku kuppila. Munkki???
Unionin asema siinä helsingintien päässä oli sellainen aamukokousten paikka jossa tiedettiin melkein kaikki asiat ja arvailtiin loput.Oikea vanhanajan "parlamentti" jossa puheet olivat usein painokelvottomia.Tunnelma oli kuitenkin kai sitten se joka porukkaa veti.Nykyään kaikilla on niin kiire että tuollaiset istunnot ovatharvinaisia.
centrumissa kirjoitti:
Oliko salon ensimmäiset liukuportaat centrumissa?Muistan että kauppa oli kolmessa kerroksessa ja ylhäällä oli myoskin baari.Olen ostanut ensimmäisiä musiikkikasetteja juuri tuosta centrumin alakerrasta.Tämä on tosiaan mukava keskustelu ja pitää päivittäin lukea.Lisää tällaista
oli muistaakseni tosiaan Salon ensimmäiset liukuportaat. Se olikin silloin 70-luvun alussa 13-14 vuotiaalle pojalle iso juttu kun maalta pääsi paikallisen osuuskaupan tutun "leipäauton" kuskin kyydissä kaupunkiin. Sitten Centrumiin ostamaan jotakin koottavia muovilentokoneita ja maaleja niihin. Harrastin noita tosissani ja maalasin ne todellisten esikuvien mukaan.
Yksi kohokohta oli syödä Wienerleike juuri siinä 2-kerroksen baarissa. Ranskalisia perunoitakin sai. Voi sitä maalispojan onnea silloin :)
Kirjoittelen mahdolliset jatkojutut tällä rekisteröidyllä nimimerkillä. Ketjussa on jo useita viestejäni, mutta ne ovat ilman nimimerkkiä.- olin töissä siellä
Hornin baari kirjoitti:
ollut 2-kerroksessa siinä kulmassa jossa on nyt Paradise Garden? Nimenomaan kulmassa siten, että ikkunoita oli sekä joelle että Helsigintielle päin.
Tästä tuli tosiaan hyvä viestiketju. Mukava muistella millainen Salo oli omassa nuoruudessa. Olen useita viestejä kirjoitellut itsekin tähän ketjuun.Hornin Baari oli kovin suosittu aikoinaan - siellä käytiin syömässä ja alkukeppanoita naukkailemassa ennen muualle menoa. Itsekin olin siellä keittiössä yhden kesän ajan töissä, ja Paula Virtanen vahti kaikkea tekemistä. Paulahan on jo ajat sitten siirtynyt autuaimmille baarinpitomaille. Hyvät opit sieltä sai, ei sitä voi kiistää!
Tämä on muuten ainoa viestiketju, jossa ei vittuilla kenellekään. Tätä on ilo lukea - suurin osa kirjoittajista taatusti tuntee toisensa. - liukuportaat,
käpyhaukka kirjoitti:
oli muistaakseni tosiaan Salon ensimmäiset liukuportaat. Se olikin silloin 70-luvun alussa 13-14 vuotiaalle pojalle iso juttu kun maalta pääsi paikallisen osuuskaupan tutun "leipäauton" kuskin kyydissä kaupunkiin. Sitten Centrumiin ostamaan jotakin koottavia muovilentokoneita ja maaleja niihin. Harrastin noita tosissani ja maalasin ne todellisten esikuvien mukaan.
Yksi kohokohta oli syödä Wienerleike juuri siinä 2-kerroksen baarissa. Ranskalisia perunoitakin sai. Voi sitä maalispojan onnea silloin :)
Kirjoittelen mahdolliset jatkojutut tällä rekisteröidyllä nimimerkillä. Ketjussa on jo useita viestejäni, mutta ne ovat ilman nimimerkkiä.Centrumin liukuportaat oli kyllä Salon vetonaula silloin :) ainakin meikäläisen silmissä. Vaikka vähän pelottavathan ne oli, kun ei tiennyt, että pysyykö mukana ja miten niistä pääsee pois kompastumatta ja että nailonit pysyy ehjinä. Centrumissa oli myös hissejä.
Baarin wienerleike oli aivan mahtavaa, kotoisen läskisoosin rinnalla viimesen päälle ylellistä. - Valokuvaamo Ritvassa?
olin töissä siellä kirjoitti:
Hornin Baari oli kovin suosittu aikoinaan - siellä käytiin syömässä ja alkukeppanoita naukkailemassa ennen muualle menoa. Itsekin olin siellä keittiössä yhden kesän ajan töissä, ja Paula Virtanen vahti kaikkea tekemistä. Paulahan on jo ajat sitten siirtynyt autuaimmille baarinpitomaille. Hyvät opit sieltä sai, ei sitä voi kiistää!
Tämä on muuten ainoa viestiketju, jossa ei vittuilla kenellekään. Tätä on ilo lukea - suurin osa kirjoittajista taatusti tuntee toisensa.Studiomainen, ihanan vanhanaikainen jo silloin, varmaankin kaupungin ensimmäinen valokuvaamo, voisikohan olla? Rouva Helmi Lappalainen omistajana. Tuohon aikaan kuvia retuseerattiin käsityönä ja naamasta kuin naamasta saatiin tosi nättejä. Valokuvaamo oli jossakin rautatieaseman lähistöllä, onkohan rakennusta vielä olemassa?
terv. entinen salolainen olin töissä siellä kirjoitti:
Hornin Baari oli kovin suosittu aikoinaan - siellä käytiin syömässä ja alkukeppanoita naukkailemassa ennen muualle menoa. Itsekin olin siellä keittiössä yhden kesän ajan töissä, ja Paula Virtanen vahti kaikkea tekemistä. Paulahan on jo ajat sitten siirtynyt autuaimmille baarinpitomaille. Hyvät opit sieltä sai, ei sitä voi kiistää!
Tämä on muuten ainoa viestiketju, jossa ei vittuilla kenellekään. Tätä on ilo lukea - suurin osa kirjoittajista taatusti tuntee toisensa.loistava viestiketju. Hornin baarista tuli useinkin jatkettua muutaman keppanan jälkeen Kiva-Bupiin.
Entäs Ollikkalankadulla sijainnut Pitkäsen kauppa, muistaako joku? Lisäkseni siellä lienee joku muukin poikennut aukioloajan ulkopuolella juotavaostoksilla aikoinaan... ja olikohan sitä ikääkään ensimmäisillä kerroilla ihan tarpeeksi...- passikuva
Valokuvaamo Ritvassa? kirjoitti:
Studiomainen, ihanan vanhanaikainen jo silloin, varmaankin kaupungin ensimmäinen valokuvaamo, voisikohan olla? Rouva Helmi Lappalainen omistajana. Tuohon aikaan kuvia retuseerattiin käsityönä ja naamasta kuin naamasta saatiin tosi nättejä. Valokuvaamo oli jossakin rautatieaseman lähistöllä, onkohan rakennusta vielä olemassa?
terv. entinen salolainenMinusta otettiin niin hieno kuva ajokorttiin ettei yhtään finniä ollut näkyvissä.Vieläkin on tallessa ja ukolle näytän joskus miten sitä on kauniita oltu.Nykyään julkkisten kuvia tietokoneella korjataan mutta Ritvassa se oli taito jo 60-luvulla.Tätä ketjua on todella kiva lueskella tällaisina haistattelijoiden ja negatiivisten purkausten aikoina.Muistan miten nuorena neitona menin ostamaan juhlahametta siitä Salonnesta (nyk Paradise)kyllä maalaistyttöä jännitti mutta myyjät osasivat ammattinsa ja hieno hame löytyikin.Hertton kulmassa odottelin usein linja-autoa ja samalla vähän pelkäsin niitä ukkoja jotka meni sinne Lounasbaariin.Siinä baarin vieressä oli silloin R-kioski josta ostin joskus Suosikin irtonumeron ja sitten poppareiden kuvia laitettiin kotona seinälle tai liimailtiin vihkoihin.Paljon on muisteltavaa joten kirjoittakaa lisää nyt kun tuo 70-luku on niin muodissakin
- alkuperäinen Ritva-kirjoittaja
passikuva kirjoitti:
Minusta otettiin niin hieno kuva ajokorttiin ettei yhtään finniä ollut näkyvissä.Vieläkin on tallessa ja ukolle näytän joskus miten sitä on kauniita oltu.Nykyään julkkisten kuvia tietokoneella korjataan mutta Ritvassa se oli taito jo 60-luvulla.Tätä ketjua on todella kiva lueskella tällaisina haistattelijoiden ja negatiivisten purkausten aikoina.Muistan miten nuorena neitona menin ostamaan juhlahametta siitä Salonnesta (nyk Paradise)kyllä maalaistyttöä jännitti mutta myyjät osasivat ammattinsa ja hieno hame löytyikin.Hertton kulmassa odottelin usein linja-autoa ja samalla vähän pelkäsin niitä ukkoja jotka meni sinne Lounasbaariin.Siinä baarin vieressä oli silloin R-kioski josta ostin joskus Suosikin irtonumeron ja sitten poppareiden kuvia laitettiin kotona seinälle tai liimailtiin vihkoihin.Paljon on muisteltavaa joten kirjoittakaa lisää nyt kun tuo 70-luku on niin muodissakin
menin valokuvaan, taisi olla Lyseon teinikunnan "jäsenkorttiin" tarvittavaan kuvaan, niin meikkasin itseni jo valmiiksi niin paksuun meikkiin että retuseerajalle ei kyllä tainnut jäädä paljoa töitä :D. Tuli kyllä nätti kuva ja sitä on ihmetelty vieläkin. Taisin myös hurmata tuolla kuvalla useammankin poikaystävän, kun teetätin niitä "missikuvia" sitten isomman nipun. Kivahallissa kävin tanssimassa ja Bio Jännässä elokuvissa. Maalaistytön mielestä ihmeellisiä kaupungin houkutuksia, joihin piti päästä, vaikka rahakin oli tiukassa.
Muistan myös ekan luokkaretken Kiikalan alakoulusta Saloon. Se oli ensimmäinen käyntini Salossa. Opettajamme oli edistyksellinen ja moderni, oli nuori vastavalmistunut ihana opettajatar, joka tosiaan vei meidät ummikot Saloon. Lähdimme jo aikaisin aamulla linjurilla ja kyllä jännitti jo se kyytikin.. Kävimme leikkimässä kaupungintalon viereisessä puistossa, jossa oli ihmeellinen veneen mallinen suuri hiekkalaatikko ja karuselli, jossa pyörittiin, kun joku antoi jalalla vauhtia.
Saimme jäätelötötteröt. Munkit ja mehut opettajan kotona, opella oli siis asunto Salossa. Illalla lähdimme taas linjurilla Kiikalaan ja muistan ne IHANAT Klubi-mainoksen valot ja hienot valaistut näyteikkunat. Olin aivan hurmiossa. Tätä ensimmäistä luokkaretkeä ja Salossa käyntiä en ikinä unohda! - Trikoohousuinen
liukuportaat, kirjoitti:
Centrumin liukuportaat oli kyllä Salon vetonaula silloin :) ainakin meikäläisen silmissä. Vaikka vähän pelottavathan ne oli, kun ei tiennyt, että pysyykö mukana ja miten niistä pääsee pois kompastumatta ja että nailonit pysyy ehjinä. Centrumissa oli myös hissejä.
Baarin wienerleike oli aivan mahtavaa, kotoisen läskisoosin rinnalla viimesen päälle ylellistä.Pikkutytteli olin, kun ensi kertoja
Centrumin liukuportaista kuljin.
Pidin äitiä kädestä, ja löin kantapäät
lattiaan ilmoittaen jyrkästi, etten
noihin rappusiin astu vaikka mikä
olis... Ja ei kun äiti väkisin tunkemaan
rappusiin ja itse heti perään, etten
pääse karkaamaan...
Taisi hävetä lastaan joka huusi kuin
palosireeni.
Niistä rapusita on jäänyt sellainen
trauma, että vieläkin jännitän likuportaisiin
astumista, enkä sentään koskaan ole
niissä itseäni loukannut.
Vähäks nolottaa nyt tunnustaa tää ;o) - katrineholmi
käpyhaukka kirjoitti:
loistava viestiketju. Hornin baarista tuli useinkin jatkettua muutaman keppanan jälkeen Kiva-Bupiin.
Entäs Ollikkalankadulla sijainnut Pitkäsen kauppa, muistaako joku? Lisäkseni siellä lienee joku muukin poikennut aukioloajan ulkopuolella juotavaostoksilla aikoinaan... ja olikohan sitä ikääkään ensimmäisillä kerroilla ihan tarpeeksi...Oliko se kauppa siinä vilhonkadun ja katrineholminkadun kulmassa Tuote-Valinta ensiksi?Mikä oli sitten sen seuraava nimi muistaako kukaan?Entä se pieni baari turuntiellä osuuskauppaa vastapäätä?Osuuskaupan ja centumin välissähän oli Vesseli mutta mitä siinä oli ennen sitä?Muistelkaapa ja kertokaa meille asian unohtaneille.
- ja kalsarit
Trikoohousuinen kirjoitti:
Pikkutytteli olin, kun ensi kertoja
Centrumin liukuportaista kuljin.
Pidin äitiä kädestä, ja löin kantapäät
lattiaan ilmoittaen jyrkästi, etten
noihin rappusiin astu vaikka mikä
olis... Ja ei kun äiti väkisin tunkemaan
rappusiin ja itse heti perään, etten
pääse karkaamaan...
Taisi hävetä lastaan joka huusi kuin
palosireeni.
Niistä rapusita on jäänyt sellainen
trauma, että vieläkin jännitän likuportaisiin
astumista, enkä sentään koskaan ole
niissä itseäni loukannut.
Vähäks nolottaa nyt tunnustaa tää ;o)oli kyllä upeita ja kalsarit niin kestäviä että niitä ei saanut rikki isommallakaan pireksemisellä. Jostain ihmeestä sain käsiini sitä kalsarikangasta, olikohan niin, että joku tuttu oli Hyvonilla töissä ja sai halvalla ostaa jotain jämiä. Minä tyttö ompelin Singerillä niistä kashmir-kankaista mielestäni hienoja vaatteita, tuli puseroa ja minihametta. Kaavoista ei ollut tietoakaan, mutta kangas oli sellaista joustavaa plaatua, niin ei istuvia tuli.
- Baari Turuntiekö se oli?
katrineholmi kirjoitti:
Oliko se kauppa siinä vilhonkadun ja katrineholminkadun kulmassa Tuote-Valinta ensiksi?Mikä oli sitten sen seuraava nimi muistaako kukaan?Entä se pieni baari turuntiellä osuuskauppaa vastapäätä?Osuuskaupan ja centumin välissähän oli Vesseli mutta mitä siinä oli ennen sitä?Muistelkaapa ja kertokaa meille asian unohtaneille.
Mahtoiko se baari olla vain pelkkä Baari Turuntie?
Sitten oli vielä Jännärin Baari, jossa käytiin notkumassa ja ostettiin kaverin kanssa pullo limsaa kahdella lasilla. Jännärin välikössä oli myös Hedelmä-Halli, jossa ei nimensä mukaisesti muuta myytykään kuin hedelmiä! Baari Turuntiekö se oli? kirjoitti:
Mahtoiko se baari olla vain pelkkä Baari Turuntie?
Sitten oli vielä Jännärin Baari, jossa käytiin notkumassa ja ostettiin kaverin kanssa pullo limsaa kahdella lasilla. Jännärin välikössä oli myös Hedelmä-Halli, jossa ei nimensä mukaisesti muuta myytykään kuin hedelmiä!osuuskauppaa vastapäätä ollut Sirkan Baari? Ja sitten siinä oli se jännä kauppa joka leveydeltään ei ollut juuri ulko-ovea leveämpi. Herkku-Holvi? Joku valokuvausalan liike siinä sittemmin oli.
- hedelmä-halli
Baari Turuntiekö se oli? kirjoitti:
Mahtoiko se baari olla vain pelkkä Baari Turuntie?
Sitten oli vielä Jännärin Baari, jossa käytiin notkumassa ja ostettiin kaverin kanssa pullo limsaa kahdella lasilla. Jännärin välikössä oli myös Hedelmä-Halli, jossa ei nimensä mukaisesti muuta myytykään kuin hedelmiä!Voi miten olen täysin unohtanut tuon ihanan hedelmäkaupan,josta hain elämäni ensimmäiset mandariinit ja muut herkut joita ei maaseudun kaupoissa näkynyt.Siellä oli aina asiakkaita ihan tungokseen asti.Samalla mietiskelin mitä kaikkea tuossa Annankadulla oli ennen tuota uutta sss:n taloa.Lehti valokuvausliike ainakin mutta muuten muisti pätkii.Näiden juttujen lukeminen tuo ihan oman tunnelman aivankuin vanhojen levyjen kuuntelu.Jotain siitä meidän vanhan Salon tunnelmallisuudesta.
- kulttuurishokkia vaan koettu
Trikoohousuinen kirjoitti:
Pikkutytteli olin, kun ensi kertoja
Centrumin liukuportaista kuljin.
Pidin äitiä kädestä, ja löin kantapäät
lattiaan ilmoittaen jyrkästi, etten
noihin rappusiin astu vaikka mikä
olis... Ja ei kun äiti väkisin tunkemaan
rappusiin ja itse heti perään, etten
pääse karkaamaan...
Taisi hävetä lastaan joka huusi kuin
palosireeni.
Niistä rapusita on jäänyt sellainen
trauma, että vieläkin jännitän likuportaisiin
astumista, enkä sentään koskaan ole
niissä itseäni loukannut.
Vähäks nolottaa nyt tunnustaa tää ;o)raukat, kaupungin ihmeellisissä vempaimissa. Mulla oli kanssa joitain vuosia liukuporrasväistelyprojekti, kun koin myös epämiellyttävänä mennä niihin, en tiedä, johtuiko näistä elämäni enaimmäisistä Centrumin liukuporraskokemuksista. Kun niitä nyloneita piti aina varjella (kalliitakin olivat :)). Mutta eipä tuo nyt toivottavasti sinunkaan alämääsi ole suuremmin hetkeuttanut, vaikka jäi traumoja, kun niistä kyllä selviääkin :) - traumoja on varmaan meillä tuon ajan lapsilla itse kullakin ja mistä lienee kaikki peräisin. Mutta täällä vaan mekin kaksi ihan rempsakkaa ihmistä kirjoitellaan että selvitty on elävänä niistäkin luikuportaista! Mukavia muistoja ja ihan kaikissa väreissä. Seuraavan kerran kun menet liukuportaisiin, niin muista, että joku muukin on joskus ollut ihmeissään niiden kanssa, et ole ainoa. :) Peloista pääsee eroon kun vaan reippaasti menee "tulta päin" ja sitähän me tässä ollaan treenattu , että sinne vaan Plazan liukuportaisiin!!!
- työpaikalla
hedelmä-halli kirjoitti:
Voi miten olen täysin unohtanut tuon ihanan hedelmäkaupan,josta hain elämäni ensimmäiset mandariinit ja muut herkut joita ei maaseudun kaupoissa näkynyt.Siellä oli aina asiakkaita ihan tungokseen asti.Samalla mietiskelin mitä kaikkea tuossa Annankadulla oli ennen tuota uutta sss:n taloa.Lehti valokuvausliike ainakin mutta muuten muisti pätkii.Näiden juttujen lukeminen tuo ihan oman tunnelman aivankuin vanhojen levyjen kuuntelu.Jotain siitä meidän vanhan Salon tunnelmallisuudesta.
Tästä viestiketjusta ja päätin kurkistaa minäkin vanhoihin juttuihin.Paljon on muistoja mieleen tuovia paikkoja.Samalla kysyisin minäkin jotain muistin sokkeloissa hämärtynyttä muistikuvaa.Oliko ravintola Talja nykyisen Birran paikalla?Entäpä Tuoppi-niminen lähinnä kaljapaikka?Jatkakaa ihmeessä jutustelua,sillä hymy tulee huuleen lukiessa.
- hieno ketju
työpaikalla kirjoitti:
Tästä viestiketjusta ja päätin kurkistaa minäkin vanhoihin juttuihin.Paljon on muistoja mieleen tuovia paikkoja.Samalla kysyisin minäkin jotain muistin sokkeloissa hämärtynyttä muistikuvaa.Oliko ravintola Talja nykyisen Birran paikalla?Entäpä Tuoppi-niminen lähinnä kaljapaikka?Jatkakaa ihmeessä jutustelua,sillä hymy tulee huuleen lukiessa.
Talja oli Birran paikalla, sen jälkeen siinä oli hetken jokin ruokaravintola, jonka nimi ei kyllä nyt tule mieleen.
Tuoppi oli Osuuskaupan ravintola, joka nuorison keskuudessa noteerattiin hieman alemmalle tasolle kuin huippumuodikas Pulpukka, jonne jonotettiin vaikka kolmenkymmenen asteen pakkasella. ;)
Tuoppi oli Rikalan välikössä - suunnilleen siinä Cornerin paikalla. - kova sana
hieno ketju kirjoitti:
Talja oli Birran paikalla, sen jälkeen siinä oli hetken jokin ruokaravintola, jonka nimi ei kyllä nyt tule mieleen.
Tuoppi oli Osuuskaupan ravintola, joka nuorison keskuudessa noteerattiin hieman alemmalle tasolle kuin huippumuodikas Pulpukka, jonne jonotettiin vaikka kolmenkymmenen asteen pakkasella. ;)
Tuoppi oli Rikalan välikössä - suunnilleen siinä Cornerin paikalla.ja sinne piti aina päästä joraamaan. Pakkasessa jonottamiset yleensä aina kannatti, kun oli niin kiva siellä bailata aamuun asti. Leveä tekonahkavyö ja jumpperi olivat ainakin muotia ja se jumpperi vedettiin minihameen päälle ja sitten ne tekonahkasaappaat jalkaan, säärtä myötenhän ne vetoketjusaappaat jalkoihin kiskottiin. Pojilla oli kauluspaitoja, joissa leveät kaulukset, muuta erikoista en heidän vaatetuksistaan muista. Olisko niillä ollut vakosamettihousut ja tietty ihan farkkuja.
Silloin muuten kysyttiin ravintolassa papereita jos portsari ei sattunut tuntemaan, että kontrolli oli hyvä. Paitsi kyllä aina joku rohkea ja ovela pääsi livahtamaan jotenkin tuonkin syynin läpi. Kiltit tytöt ja pojat eivat tuollaisia koskaan yrittäneet tai en ainakaan muista.. - tosi kova sana
kova sana kirjoitti:
ja sinne piti aina päästä joraamaan. Pakkasessa jonottamiset yleensä aina kannatti, kun oli niin kiva siellä bailata aamuun asti. Leveä tekonahkavyö ja jumpperi olivat ainakin muotia ja se jumpperi vedettiin minihameen päälle ja sitten ne tekonahkasaappaat jalkaan, säärtä myötenhän ne vetoketjusaappaat jalkoihin kiskottiin. Pojilla oli kauluspaitoja, joissa leveät kaulukset, muuta erikoista en heidän vaatetuksistaan muista. Olisko niillä ollut vakosamettihousut ja tietty ihan farkkuja.
Silloin muuten kysyttiin ravintolassa papereita jos portsari ei sattunut tuntemaan, että kontrolli oli hyvä. Paitsi kyllä aina joku rohkea ja ovela pääsi livahtamaan jotenkin tuonkin syynin läpi. Kiltit tytöt ja pojat eivat tuollaisia koskaan yrittäneet tai en ainakaan muista..Se jono kaartui usein Kirkkokadun puolelle, mutta niin vaan pakkasessa jaksettiin jonottaa Hornin baarissa otettujen pohjien voimalla. Palellutin kerran korvalehteni kun monta tuntia jonotin.
Vaatekaupoissa tuli käytyä usein ja tyttöjen kanssa vaihdeltiin puseroita, että saatiin vähän "uutta ilmettä" ja vaikutelma, että vaatetta löytyy!
Pena itse kävi usein jututtamassa vakikävijöitä illan aikana. - ...
kova sana kirjoitti:
ja sinne piti aina päästä joraamaan. Pakkasessa jonottamiset yleensä aina kannatti, kun oli niin kiva siellä bailata aamuun asti. Leveä tekonahkavyö ja jumpperi olivat ainakin muotia ja se jumpperi vedettiin minihameen päälle ja sitten ne tekonahkasaappaat jalkaan, säärtä myötenhän ne vetoketjusaappaat jalkoihin kiskottiin. Pojilla oli kauluspaitoja, joissa leveät kaulukset, muuta erikoista en heidän vaatetuksistaan muista. Olisko niillä ollut vakosamettihousut ja tietty ihan farkkuja.
Silloin muuten kysyttiin ravintolassa papereita jos portsari ei sattunut tuntemaan, että kontrolli oli hyvä. Paitsi kyllä aina joku rohkea ja ovela pääsi livahtamaan jotenkin tuonkin syynin läpi. Kiltit tytöt ja pojat eivat tuollaisia koskaan yrittäneet tai en ainakaan muista....omalta kohdaltani Pulpukka ja kun siellä kävin ensimmäistä kertaa täytettyäni nuo maagiset 18 vee.. Paikka oli mielestäni tosi rento ja sainkin tosi mukavaa juttuseuraa!Seuraavalla viikolla kun menin kampaajalle käymään ja kehuin paikkaa maasta taivaaseen,hän katsoi mua hieman alentuvasti ja pamautti:"Sehän on ihan junttipaikka"!Mielipiteensä kullakin..ja tämä tapahtui vuonna 1994,olen sen verran nuorta ikäluokkaa(syntynyt '70-luvulla).
- kun Penan Saluuna tuli
... kirjoitti:
..omalta kohdaltani Pulpukka ja kun siellä kävin ensimmäistä kertaa täytettyäni nuo maagiset 18 vee.. Paikka oli mielestäni tosi rento ja sainkin tosi mukavaa juttuseuraa!Seuraavalla viikolla kun menin kampaajalle käymään ja kehuin paikkaa maasta taivaaseen,hän katsoi mua hieman alentuvasti ja pamautti:"Sehän on ihan junttipaikka"!Mielipiteensä kullakin..ja tämä tapahtui vuonna 1994,olen sen verran nuorta ikäluokkaa(syntynyt '70-luvulla).
ja Pulpukka, se oli ns. poppareiden paikka.
Olin maaseudulta, mutta pääsin onnekseni oppikouluun Saloon ja asuin alivuokralaiskämpässä, niin tuli käytyä siellä "poppareiden" paikassa. Poppareilla taisi olla ainakin leveelahkeiset housut ja mä tein itselleni sellaiset, vaikken mikaan "oikea" poppari tainnut olla... mun mielest silloin oli myös "paskasakki" ja ne oli pelottavia. Vaikka ei kai ne mitään tehneet, pukeutuivat vaan erilailla. - kiistaa
hieno ketju kirjoitti:
Talja oli Birran paikalla, sen jälkeen siinä oli hetken jokin ruokaravintola, jonka nimi ei kyllä nyt tule mieleen.
Tuoppi oli Osuuskaupan ravintola, joka nuorison keskuudessa noteerattiin hieman alemmalle tasolle kuin huippumuodikas Pulpukka, jonne jonotettiin vaikka kolmenkymmenen asteen pakkasella. ;)
Tuoppi oli Rikalan välikössä - suunnilleen siinä Cornerin paikalla.Kyllä selvisi nyt asia josta on monesti kiistelty tuon Tuopin suhteen.Kiitos:)Oliko Centrumilla tuollainen kaljapaikka myös?
- muistan hyvin
kiistaa kirjoitti:
Kyllä selvisi nyt asia josta on monesti kiistelty tuon Tuopin suhteen.Kiitos:)Oliko Centrumilla tuollainen kaljapaikka myös?
Centrum oli Tähkän eli E-liikkeen tavaratalo.
Yläkerrassa eli tasan tarkkaan siinä, missä on ollut kebab-paikka, oli Centrumin baari, mutta ei siellä taidettu edes kaljaa myydä.
Sillä oli ravintola suunnilleen nykyisen Vanhan Mestarin paikalla, nimeä en muista, mutta ei se silloin vielä edes Vanha Seppä ollut.
E-liikkeellä oli myös disko Flamingo jonkin aikaa.
Centrumin edessä ollutta parkkipaikkaa kutsuttiin "maalaisten televisioksi", koska siinä oli aina autoja parkissa ja niistä katseltiin ohikulkevaa porukkaa. - ja jonossa huuli lensi
tosi kova sana kirjoitti:
Se jono kaartui usein Kirkkokadun puolelle, mutta niin vaan pakkasessa jaksettiin jonottaa Hornin baarissa otettujen pohjien voimalla. Palellutin kerran korvalehteni kun monta tuntia jonotin.
Vaatekaupoissa tuli käytyä usein ja tyttöjen kanssa vaihdeltiin puseroita, että saatiin vähän "uutta ilmettä" ja vaikutelma, että vaatetta löytyy!
Pena itse kävi usein jututtamassa vakikävijöitä illan aikana.että jaksoi sitä korvien palelluttamisiin asti. Mun mielestä portsarikin tuli jutustelemaan jonottajien kanssa, vai muistanko ihan väärin?
Joka tapauksessa baarin pitäjä Pena oli kyllä oivaltanut asiakaspalvelun ytimen, meitä höösättiin mennen tullen ja se tuntuikin mukavalta. Pulpukassa oli disco-valot ja kaikki. Kivat muistot jäivät nuoruuden jytäpaikasta. - lahden sininen
muistan hyvin kirjoitti:
Centrum oli Tähkän eli E-liikkeen tavaratalo.
Yläkerrassa eli tasan tarkkaan siinä, missä on ollut kebab-paikka, oli Centrumin baari, mutta ei siellä taidettu edes kaljaa myydä.
Sillä oli ravintola suunnilleen nykyisen Vanhan Mestarin paikalla, nimeä en muista, mutta ei se silloin vielä edes Vanha Seppä ollut.
E-liikkeellä oli myös disko Flamingo jonkin aikaa.
Centrumin edessä ollutta parkkipaikkaa kutsuttiin "maalaisten televisioksi", koska siinä oli aina autoja parkissa ja niistä katseltiin ohikulkevaa porukkaa.Tuo Vanha Seppä nimi on tuttu mutta joku muu nimi sillä tai vielä enemmim olla.
- Pulpukasta
kova sana kirjoitti:
ja sinne piti aina päästä joraamaan. Pakkasessa jonottamiset yleensä aina kannatti, kun oli niin kiva siellä bailata aamuun asti. Leveä tekonahkavyö ja jumpperi olivat ainakin muotia ja se jumpperi vedettiin minihameen päälle ja sitten ne tekonahkasaappaat jalkaan, säärtä myötenhän ne vetoketjusaappaat jalkoihin kiskottiin. Pojilla oli kauluspaitoja, joissa leveät kaulukset, muuta erikoista en heidän vaatetuksistaan muista. Olisko niillä ollut vakosamettihousut ja tietty ihan farkkuja.
Silloin muuten kysyttiin ravintolassa papereita jos portsari ei sattunut tuntemaan, että kontrolli oli hyvä. Paitsi kyllä aina joku rohkea ja ovela pääsi livahtamaan jotenkin tuonkin syynin läpi. Kiltit tytöt ja pojat eivat tuollaisia koskaan yrittäneet tai en ainakaan muista..Että oliko siellä, jos en väärin muista, niin sellainen systeemi että jos kärytti alaikäisen diskoilijan, niin sai palkinnoksi Penan Saluunan puolelta pihvin?
- muistikuva... tosin hämärä..
Pulpukasta kirjoitti:
Että oliko siellä, jos en väärin muista, niin sellainen systeemi että jos kärytti alaikäisen diskoilijan, niin sai palkinnoksi Penan Saluunan puolelta pihvin?
mutta Penan tyyliin olisi sopinut tuo :).
Mä en tienannut yhtään pihviä, siksi on vaikea muistaa :D.
Mutta kävimme silloin tällöin Penan Saluunassa syömässä Oskarin leikettä, a vot, se oli oikein hyvä. - minä muistan
nyt naurattaa kirjoitti:
Hahhah...eipä silloin vielä ollut kännyköitä taskussa. Puhelikopeista soitettiin, jos sattui jollekin jotain asiaa olemaan!
Linja-autoaseman takana siinä autoliikettä vastapäätä oli joku pieni gilli ja taksikoppikin oli autolaitureiden vieressä.Todella vasta nyt kun kerroit ja olen siinä jopa käynytkin.Puhelinkoppeja oli linja-auto asemalla useitakin.Yksi siinä taksikopin lähellä ja sitten siellä katoksen alla sellainen seinäpuhelin jossa oli kupu ympärillä.Lisäksi oli yksi siellä odotustilassa wc:n vieressä.Odotustilassa oli myös paikka jonne voi jättää säilytykseen tavaroita.Eipä ollut lukollisia lokeroita vaan sinne lattialle tunnistelapun kera laitettiin.
- lehtiä
oli tupakkakuppa kirjoitti:
Muistaakseni vähän Annankadun / Vilhonkadun kulmassa olleen huoltoaseman jälkeen. Plazan tontilla siis.
Taisi sieltä saada tuhmia lehtiäkin ostaa kuten isot pojat kertoi aikoinaan.Oliko siinä työväentalon vieressä joku rakennus vilhonkadulla?
- baarissa
se BP kirjoitti:
Ollut sillä tontilla missä nyt on Onnela ym. siinä uudehkossa kiinteistössä. Sitten seuraavaksi Turkuun päin oli joku kuppila. Munkki???
Piti käydä elokuva reissuilla vähän istumassa ja iltaa pitkittämässä.
- ...
baarissa kirjoitti:
Piti käydä elokuva reissuilla vähän istumassa ja iltaa pitkittämässä.
oli varsin legendaarinen paikka:) Kai siellä edelleen jotain toimintaa on,kuinka kauan se on arkisin auki?Entä viikonloppuisin?
lehtiä kirjoitti:
Taisi sieltä saada tuhmia lehtiäkin ostaa kuten isot pojat kertoi aikoinaan.Oliko siinä työväentalon vieressä joku rakennus vilhonkadulla?
luontolehtiä tosiaan. Ostin sieltä semmoisen isohkon sytkärin joka oli pistoolin mallinen. Oli yhden konstun kanssa isoja vaikeuksia kun sen povarista vedin sytyttääkseni tupakan...
... kirjoitti:
oli varsin legendaarinen paikka:) Kai siellä edelleen jotain toimintaa on,kuinka kauan se on arkisin auki?Entä viikonloppuisin?
edelleen toimivan. Oli pitkään oman porukkani kantapaikka siinä -80 luvun alkupuolella kunne siirryimme toisen baarin asiakkaiksi. Nykytilasta ei havaintoa. Jotkut Tuomisetko tuota silloin pyörittivät?
Ja joku pieni huoltsikkakin siinä oli. Ketjua en muista, mutta ehkä Esso / Union. Joku Hietarinne tms. saattoi jossakin vaiheessa pyörittää sitä.- salolainen
jännärin takapihalla isossa taslossa keskellä saloa asuin, oli öljykamiinan peltihökkeli pihalla nykyisin ei saisi olla niin lähellä taloa, ilmaseksi takaovesta pääsin aina elokuviin ja limpparit tuli siinä aina juotua kun mummi siivos elokuvateatteria, ja baarissa ent osuuspankin kohdalla kulutettiin aikaa ja muoptiperhossa naiset osti aina vaatteensa, hyvonilla oli isoäitee täissä meni 14V likkanba sinen ja 65 eläkkeelle jäi sieltä ja sai polkupyörän laaksosen ristolta eläkelahjaksi, laaksosella oltiin monet kerrat kun heillä oli biljardipöytä ja uimaallas, ekan moponikin taisin ostaa ristolta jr, sr asui sitten myöhemmin tiikartin kadulla punatilliiitalossa missä hirtti ittensä kun hyvon loppui, munkissa käytiin biljardia pelaamassa kasipåalloa,tähkä paloi mutta kerkesin monesti käymään, joenrannalla osuuskaupan disko siinä takakulmassa oli viikonlopun menomesta aina, kävin siellä jo alaiukäsenä joka vkloppu,sit samana iltana kun täytin 18V portsari sattui kysyyn paperit ja huomas että olin just täyttänyt,muisti minut ja sanoi olet vuoden käynyt alaikäsenä nyt onm vuos sit porttikieltoa ja se piti,heh, oenassa suyötiin aina ne oskarin leikkeet ja viikonloppusin jonotettiin alakertaan ja pöytä koreeksi pena itse aina kävi vielä kyseleen että onmjko kaikki hyvin ja laskuun sai juoda vaikka koko illan.yläkerrassa oli traditio vilppaan koripalloilijat joka pelin jälkeen tuli ottaan sinne kaatokännin joka ukko heh oli urheilukin vielä mukavaa eikä mitään tosikkojen ikenet verissä menoa.helsinginbtien motskarikaupan kohdalla o0li aikoans joku bensaasema ja ollilehti sen vuokras itelleen ja aloitteli toimintaansa myi käytettyjä moottoripyöriä ostin ekan isomman pyöräni sieltä lupala muutti sit niihin aikoihin ruotsiin ja paras kaveri siinä meni sit. sillankulman pallo grillillä aina kapakan jälkeen nakit ja tappeluja joskus antoi joskus otti turpiinsa.laxelikin myi ekoja käytettyjä nauhureitaan hansan aulassa joka paloi myyöhemmin sitten, sieltä ostettiin ekat käytetyt nauhurit ja kuunneltiin kasettikerhon postittamia uusia nauhoja susi guatroa ja irwiniä.jukka tolosen kitara virtuoosit innosti opettelemaan soittamaan itsekin, isä osti ekan akustisen silloin,ekat rippivalokuvat teetettiin siinä junaaseman kadulla salon kuvaamossa,osuuskaupan alakerrasta ostettiin ekat nahkatakit ja eino heinolla teetetettiin mittojen mukaan puvut aina joka vuosi,kun oli tuttuja.jokirannassa rivitalonm pätkä jossa hammaslekureita ja sieltä sain elinikäsen hammaslekuri kammoni, nyt 59V menossa ja en vieläkään mene vapaaehtoisesti hampilekurille.
- Anonyymi
unionissa kirjoitti:
Unionin asema siinä helsingintien päässä oli sellainen aamukokousten paikka jossa tiedettiin melkein kaikki asiat ja arvailtiin loput.Oikea vanhanajan "parlamentti" jossa puheet olivat usein painokelvottomia.Tunnelma oli kuitenkin kai sitten se joka porukkaa veti.Nykyään kaikilla on niin kiire että tuollaiset istunnot ovatharvinaisia.
istuntoja on edelleenkin vanhan kaartin miehillä. katoavaa alkaa olemaan.
- tosi ihana paikka
kahvilla käytiin luokkakavereiden kanssa ja poikaystäväkin löytyi sieltä. Ja voi voi tupakkiakin käytiin siellä salaa polttamassa :)
- Veljestupa
Kiitos ihanista muistikuvista kaikille.Toivoinkin salaa että salolaiset kertoisivat näitä juttuja.Luen kaikki viestit tarkasti ja muistan kyllä nuo paikat ja asiat.
- eksotiikkaa
Veljestupa kirjoitti:
Kiitos ihanista muistikuvista kaikille.Toivoinkin salaa että salolaiset kertoisivat näitä juttuja.Luen kaikki viestit tarkasti ja muistan kyllä nuo paikat ja asiat.
ja hyvältä tuoksuvia tavaroita siinä pikkuisessa puodissa ja tavaroita oli hyllyt piukassa. Kävin oppikoulua maaseudulta käsin ja kauppa oli kyllä niin kallis, ettei sieltä ollut varaa meikäläisen juuri mitään ostaa, mutta kävin haistelemassa :D, "rikkaamman" kaverin siivellä.
Yhteislyseossa käydessä käytiin välitunnilla ostamassa kuorrutettuja munkkeja kaupasta, joka oli ihan koulun (nyk. Hermannin koulu) vieressä. Mikä kumma sen kaupan nimi oli? Wikström? Muistaako kukaan? - 1980
Onko torin laidalla ollut joskus Raatimies-niminen baari?
- mutta en varmaan
1980 kirjoitti:
Onko torin laidalla ollut joskus Raatimies-niminen baari?
siellä paljoa jostain syystä käynyt, kun Hornin baari oli se meikän bestis. Sieltä oli hienot näköalat suoraan kaupungin keskustaan eli torille ja sillalle ja voi päivystää ikkunasta poikia :). Mut joo, Raatihuone kuulostaa ihan tutulta, mielestäni se oli kauhean moderni baari.
- vielä oli
mutta en varmaan kirjoitti:
siellä paljoa jostain syystä käynyt, kun Hornin baari oli se meikän bestis. Sieltä oli hienot näköalat suoraan kaupungin keskustaan eli torille ja sillalle ja voi päivystää ikkunasta poikia :). Mut joo, Raatihuone kuulostaa ihan tutulta, mielestäni se oli kauhean moderni baari.
Nivaron baari Asemakadun ja Mariankadun kulmassa.
Siellä kävivät alan miehet aamukaljoilla. Muistaako joku myyjiä.
- maalaistyttökin
oikein hyvin, en sinne kyllä juuri kehdannut mennä, mutta ihmettelin sitä touhua silmät ymmyrkäisinä kun oli niitä ukkoja siellä tupakinsavussa istuskelemassa. Linjuria odotellessa piti saada kaikki irti kaupungissa käynnistä ja sen vuoksi vahdin kyllä tarkkaan Veljestupaa...mutta siis sen ulkopuolelta. :D
- mainosständi sillan kupeessa
Muistaako kukaan muu sitä Mainos Micklinen pyörivää pömpeliä, joka oli Salonnen kulmalla, sillan pielessä. Pyörivä mainos, jossa kolme mainospaikkaa. Olin silloin harjoittelijana Micklinillä ja sain "diplomityönä" tehdä mainoksia tuohon pömpeliin. Mainokset tehtiin käsin maalaamalla ja tekstit sapluunoilla tai laikkaamalla styrox-levystä kirjaimia. Muutenkin siellä Micklinillä oli kiva olla töissä, kun oli pieni perheyritys ja meitä työntekijöitä pidettiin kuin perheenjäseninä. Istuimme isäntäväen kanssa usein ihan ruokapöydässä asti ja käytimme keittiötä kuin omaamme :) Olisi hauskaa, jos voisi jutustaa sen aikaisten kollegojen kanssa: töissä siellä tuolloin oli ainakin Paavo Havia, somistaja, joka oli varsinainen käsityöläinen ja taiteilija. En ole näiden vuosien jälkeen kuullut hänestä mitään. Sain Paavolta hyvät opit, joita välillä vieläkin tarvitsen! Oi niitä aikoja.
- muuttuu
Aika jännä että muistan tuonkin jutun nyt kun kerroit siitä.Maalta tulleelle pikkutytölle se oli tosi ihmeellinen juttu.Naapurin vanhan mummon kanssa käytiin torilla ja samalla tuo mainos piti käydä ihmettelemässä.
- pysyi ihmeen kaupalla
pystyssä, siis se, joka oli linja-autoaseman suunnalla. Vaikka kaupunkia muljattiin ympärillä ja tehtiin uusia rakennuksia, tämä historian havina oli ja pysyi. Ilahduin aina näkemästäni, kun autoilin sen ohi käydessäni Salossa (ex-salolainen), koska se toi mieleen mukavia muistoja. Sitten eräänä päivänä sitä ei enää ollut. Mutta sitkeästi taisi pysyä ihan 90-luvulle asti. Kiinnitikö kukaan muu huomiota tuon kioskin elinkaareen?
äitienpäiväruusut niin kauan kuin se pystyssä oli. Nyt ei kantapaikkaa ole, vaan haetaan mistä milloinkin. Kauan se tosiaan siinä sinnitteli.
- (edellisen viestin kirjoitt...
käpyhaukka kirjoitti:
äitienpäiväruusut niin kauan kuin se pystyssä oli. Nyt ei kantapaikkaa ole, vaan haetaan mistä milloinkin. Kauan se tosiaan siinä sinnitteli.
minä hain kaikki onnittelu- ym. kukat Salossa asuessani ja siitä on jo vuosikymmeniä. Tekivät ihastuttavia kimppuja ja pidin tyylistä. Edelleen Salo tuntuu niin kotoisalta, kun siellä nykyisenä Salonseudun mökkiläisenä pyörähtää. Kun juuretkin ovat siellä. Todella hauskaa muistella menneitä, kun itse on ollut mukana tämän ketjun historioissa. Hieno hyvän mielen keskustelu tämä koko muistelo. Kiitos kivoille kirjoittajille ja onnittelut Wähäsillan kimpun kera aloittajalle!
- perunaloma
(edellisen viestin kirjoitt... kirjoitti:
minä hain kaikki onnittelu- ym. kukat Salossa asuessani ja siitä on jo vuosikymmeniä. Tekivät ihastuttavia kimppuja ja pidin tyylistä. Edelleen Salo tuntuu niin kotoisalta, kun siellä nykyisenä Salonseudun mökkiläisenä pyörähtää. Kun juuretkin ovat siellä. Todella hauskaa muistella menneitä, kun itse on ollut mukana tämän ketjun historioissa. Hieno hyvän mielen keskustelu tämä koko muistelo. Kiitos kivoille kirjoittajille ja onnittelut Wähäsillan kimpun kera aloittajalle!
Jopa helppoheikit olivat juovuksissa,nyt ehkä osaavat tissutella vähemmin.
Maalta kun pääsi kakruna markkinoille niin olihan se pakko ostaa se "markkinapallo" mikä oli värikäs pallo jossa sahanpurua sisällä ja ohut kuminauha ,mistä sitä ees taas pompoteltiin.
Siellä oli niitä rulettipöytii missä oli pääpalkintona kahvipaketteja,oli äitee tyytyväinen kun vein kotiin 3 kahvipakettia.
Ennen oli maaseudulla ns:perunalomaa kansakoulusta jolloin käytiin naapureiden perunapelloilla töissä ja siitähän sai mukavasti markkinarahaa.
Taisi olla opettaja kokoomuslainen kun rikkaille maajusseille järjesti näin halpaa tilapäistä työvoimaa,ei taitaisi onnistua nykyaikana. - perunalomat
perunaloma kirjoitti:
Jopa helppoheikit olivat juovuksissa,nyt ehkä osaavat tissutella vähemmin.
Maalta kun pääsi kakruna markkinoille niin olihan se pakko ostaa se "markkinapallo" mikä oli värikäs pallo jossa sahanpurua sisällä ja ohut kuminauha ,mistä sitä ees taas pompoteltiin.
Siellä oli niitä rulettipöytii missä oli pääpalkintona kahvipaketteja,oli äitee tyytyväinen kun vein kotiin 3 kahvipakettia.
Ennen oli maaseudulla ns:perunalomaa kansakoulusta jolloin käytiin naapureiden perunapelloilla töissä ja siitähän sai mukavasti markkinarahaa.
Taisi olla opettaja kokoomuslainen kun rikkaille maajusseille järjesti näin halpaa tilapäistä työvoimaa,ei taitaisi onnistua nykyaikana.muuten ihan ok loma kun ei tarvinnut kouluun mennä, mutta otti kyllä päähän lähteä orjaksi jonkun pellolle :). Omilla pienillä plänteillä kun oli vähäm pakko käydä duunaamassa porkkanat ja lantut ojennukseen ja harventaa kyllästymisiin asti. Kyllä meille sen ajan penskoille opetettiin oikein kantapään kautta, että työ se ihmisen tiellä pitää ja hyvin on oppi perille mennyt, kun työtä olen koko ikäni minäkin tehnyt. (ja hyvä asia, ei siinä mittää)Mutta nuo markkinarahat olisivat kyllä kelvanneet vähemmälläkin orjuutuksella :D. Se markkinapallo oli muuten hyvä, mutta osasivat perskules kiskoa jo silloin niistä hyvän hinnankin, vaikka hieno kiiltävä pallohan se oli ja varmaankin käsityötä tai olisko kiinalainen viritys?? En tunne tuon esineen tauostoja, olisko kuitenkin ihan supersuomalainen keksintö? Niistä palloista meidän kylillä ainakin sitten lopuksi skabailtiin, kun naapurin kakrulla oli sittenkin hienomman värinen ja oma oli jo ihan rikki pompoteltu. Nykyään muuten yksi ystäväni tekee huovuttamalla vastaavia markkinapalloja että tuo perinne ainakin elää.
- haikea olo tuli
perunalomat kirjoitti:
muuten ihan ok loma kun ei tarvinnut kouluun mennä, mutta otti kyllä päähän lähteä orjaksi jonkun pellolle :). Omilla pienillä plänteillä kun oli vähäm pakko käydä duunaamassa porkkanat ja lantut ojennukseen ja harventaa kyllästymisiin asti. Kyllä meille sen ajan penskoille opetettiin oikein kantapään kautta, että työ se ihmisen tiellä pitää ja hyvin on oppi perille mennyt, kun työtä olen koko ikäni minäkin tehnyt. (ja hyvä asia, ei siinä mittää)Mutta nuo markkinarahat olisivat kyllä kelvanneet vähemmälläkin orjuutuksella :D. Se markkinapallo oli muuten hyvä, mutta osasivat perskules kiskoa jo silloin niistä hyvän hinnankin, vaikka hieno kiiltävä pallohan se oli ja varmaankin käsityötä tai olisko kiinalainen viritys?? En tunne tuon esineen tauostoja, olisko kuitenkin ihan supersuomalainen keksintö? Niistä palloista meidän kylillä ainakin sitten lopuksi skabailtiin, kun naapurin kakrulla oli sittenkin hienomman värinen ja oma oli jo ihan rikki pompoteltu. Nykyään muuten yksi ystäväni tekee huovuttamalla vastaavia markkinapalloja että tuo perinne ainakin elää.
Markkinapallot jäi minunkin mieleeni. Jos en itse päässyt markkinoille, niin isä toi semmoisen.
Jos satoi vettä niin torilla oli kuraa meikäläisen nilkkoihin asti - silloin ei ollut mitään asfalttipäällystettä.
Kerran sain oikein hienon punaisen heliumpallon, joka sitten pääsi kotipihalla karkuun yläilmoihin, eikä ollut itku kaukana!
Kolusta saatiin ainakin yläluokilla perjantai-iltapäivä markkinalomaa. perunaloma kirjoitti:
Jopa helppoheikit olivat juovuksissa,nyt ehkä osaavat tissutella vähemmin.
Maalta kun pääsi kakruna markkinoille niin olihan se pakko ostaa se "markkinapallo" mikä oli värikäs pallo jossa sahanpurua sisällä ja ohut kuminauha ,mistä sitä ees taas pompoteltiin.
Siellä oli niitä rulettipöytii missä oli pääpalkintona kahvipaketteja,oli äitee tyytyväinen kun vein kotiin 3 kahvipakettia.
Ennen oli maaseudulla ns:perunalomaa kansakoulusta jolloin käytiin naapureiden perunapelloilla töissä ja siitähän sai mukavasti markkinarahaa.
Taisi olla opettaja kokoomuslainen kun rikkaille maajusseille järjesti näin halpaa tilapäistä työvoimaa,ei taitaisi onnistua nykyaikana.ensiviikolla 2-4.10. Eipä tuolta muuta varmaan tule taaskaan ostettua, mutta muutama nahkiainen varmaan tulee perinteen mukaan jälleen haettua. Tätä herkkua kaikki eivät voi käsittää...
- joo sitä saatiin
haikea olo tuli kirjoitti:
Markkinapallot jäi minunkin mieleeni. Jos en itse päässyt markkinoille, niin isä toi semmoisen.
Jos satoi vettä niin torilla oli kuraa meikäläisen nilkkoihin asti - silloin ei ollut mitään asfalttipäällystettä.
Kerran sain oikein hienon punaisen heliumpallon, joka sitten pääsi kotipihalla karkuun yläilmoihin, eikä ollut itku kaukana!
Kolusta saatiin ainakin yläluokilla perjantai-iltapäivä markkinalomaa.oppikoulussakin, puoli päivää. niitä myyntipöytiä oli pilvin pimein ja ne markkinapallot ja viipurinrinkelit kyllä löytyivät, ilmapallokauppiaita ja hataran myyjiä oli myös. Sitten mielestäni siellä oli jonkinlainen esiintymislava, kun muistan jonkun hippibändin siellä jammanneen ja nimikirjoituksia jakelivat. Ainakin yhdellä pojalla oli nahkahousut, kauhean piukat ja minä mietin, että repeekö ne vaiko eikö kun siinä niin jytäsi laulaessaan.
- markkinapallo
käpyhaukka kirjoitti:
ensiviikolla 2-4.10. Eipä tuolta muuta varmaan tule taaskaan ostettua, mutta muutama nahkiainen varmaan tulee perinteen mukaan jälleen haettua. Tätä herkkua kaikki eivät voi käsittää...
Kyllä salon markkinat olivat lapselle ihmepaikka 70-luvulla.Tivoli oli jopa melkein pelottava härveleineen.Sitten ukot odotti stripparia teltan ulkopuolella naureskellen.Hattara piti saada vaikka se tarttuikin osaksi vaatteisiin.Vanhemmat osti aina silakkaa ja se kalanhaju oli kamalaa.Markkinoilta piti aina tuoda myös markkinarinkeleitä.
- aikako kultaa?
Kun ajattelen tuota linja-auto aseman seutua tuntuu kuin siellä paistaisi aurinko ja ihmiset istuisivat niillä värikkäillä puupenkeillä. Taksikuskit odottaisivat kyytiä siinä jonossa ja linja-autot täyttyisivät maaseudulle menijöistä.Muutama pultsari hortoilisi väen joukossa.Aika on pysähtynyt tuoden mieleen ajan jolloin salo vasta opetteli olemaan kaupunki.
- Sellainen?
Vanha Maijan kauppa Perttelinkadulla??
Sellainen? kirjoitti:
Vanha Maijan kauppa Perttelinkadulla??
Kirjoitin aikaisemmassa viestissä Ollikkalankadulla sijainneessa viestissä Pitkäsen kaupasta ja pohdin samassa yhteydessä tämän Perttelinkadun kaupan nimeä mutta en muistanut.
Voivoi. Silloin oli vielä Lydmanin kahvilakin "Lytinkulmassa".- ekat shoppailut
Sellainen? kirjoitti:
Vanha Maijan kauppa Perttelinkadulla??
tuli tehtyä naapurin mammalle, aina sain hakupalkaksi keltaista jaffaa ja keksejä. Olin silloin alle koulu-ikäinen natiainen.
Tuttuakin tutumpi paikka!
- tähänkin
oliko nykyisen Vapaa valinnan paikalla joskus vanha puutalo jossa oli sellainen halpoja kankaita myyvä liike.Muistan lapsena olleeni äidin mukana sellaisessa paikassa ja sielllä oli kaamea haju minun mielestäni.Polle kahvila oli siinä lähellä mutta siinä ei koskaan käyty.Muistan vielä hyvin kun saloon avattiin Teinitalo siihen Asemakadulle.Väkeä oli ilmaisen t-paidan toivossa niin paljon että katu oli aivan täynnä ja esimmäiset jonottajat painoivat oven lasin rikki takana jonottavien paineessa.Sirpaleita oli jalkakäytävällä.Sain minäkin t-paidan jossa luki Teinitalo salo.Siellä kaupassa nuoriso viihtyi sillä se myi senajan nuorisomuotia
- Kisakallion bussi
Halpoja kankaita myytiin ainakin Horninkadulla Tilkkulassa, mutta en muista Vapaa Valinnan paikalla ollutta kauppaa.
Polle Kahvilan muistan ja Osuuskaupan kalakaupan, johon sisäänkäynti oli nykyisen Headlinen kohdalla. En tykännyt kalasta ja nokkaa nyrpistäen jouduin menemään sinne äidin kanssa. Siellä oli pitkä palvelutiski ja pari myyjää - ei silloin mitään itsepalvelua ollutkaan. Äitikin meni kauppaan papiljotit ja sifonkihuivi päässä, kuten useimmat muutkin naiset. Ajatelkaas, jos joku nykyisin piipahtaisi paplareissaan ostoksille - taitaisi nauru kelvata muille!
Pitkäsen kaupan kauppiaspariskunta ei tajunnut Coca Cola pulloissa ollutta koukeroista ceetä, vaan kyseine njuoma oli aina heidän puheessaan "oka olaa".
Teinitalossa kävin vaateostoksilla ja sen jälkeen olikin kesäisin kiva hypätä Perniöön menevään Kisakallion bussiin joka oli joka lauantai mennen tullen aivan tupaten täynnä. - apajat,
Kisakallion bussi kirjoitti:
Halpoja kankaita myytiin ainakin Horninkadulla Tilkkulassa, mutta en muista Vapaa Valinnan paikalla ollutta kauppaa.
Polle Kahvilan muistan ja Osuuskaupan kalakaupan, johon sisäänkäynti oli nykyisen Headlinen kohdalla. En tykännyt kalasta ja nokkaa nyrpistäen jouduin menemään sinne äidin kanssa. Siellä oli pitkä palvelutiski ja pari myyjää - ei silloin mitään itsepalvelua ollutkaan. Äitikin meni kauppaan papiljotit ja sifonkihuivi päässä, kuten useimmat muutkin naiset. Ajatelkaas, jos joku nykyisin piipahtaisi paplareissaan ostoksille - taitaisi nauru kelvata muille!
Pitkäsen kaupan kauppiaspariskunta ei tajunnut Coca Cola pulloissa ollutta koukeroista ceetä, vaan kyseine njuoma oli aina heidän puheessaan "oka olaa".
Teinitalossa kävin vaateostoksilla ja sen jälkeen olikin kesäisin kiva hypätä Perniöön menevään Kisakallion bussiin joka oli joka lauantai mennen tullen aivan tupaten täynnä.se oli lisäksi kukkaroystävällinen, kun silloin opiskelin ja raha oli tiukoilla. Tuona aikana paljon ommeltiin kotona vaatteita tai teetettiin ompelijalla, jos kenellä oli varaa. Meidän kylällä oli suht edukas ompelijatar, joka asui pienessä mummonmökissä Singerinsä kanssa. Sieltä tulivat kyllä vimpan päälle muodikkaat leningit ja muut.
- pala-kauppa
apajat, kirjoitti:
se oli lisäksi kukkaroystävällinen, kun silloin opiskelin ja raha oli tiukoilla. Tuona aikana paljon ommeltiin kotona vaatteita tai teetettiin ompelijalla, jos kenellä oli varaa. Meidän kylällä oli suht edukas ompelijatar, joka asui pienessä mummonmökissä Singerinsä kanssa. Sieltä tulivat kyllä vimpan päälle muodikkaat leningit ja muut.
Taisi se muuten Tilkkula nimellä olla siinä Asemakadulla mutta kun talo purettiin muuttivat sitten torin laidalle.Tuon Sokoksen kalamyymälän muistan myös lapsuudesta, kun olin tottunut että kalat pyydystetään järvestä, niin ihmettelin kovasti sellaista kauppaa.Kyllä tuntuu joskus hurjalta ajatella että kaikki Hki-Turku liikenne ajoi kaupungin halki,tosin liikenne on lisääntynyt räjähdysmäisesti niistä ajoista.Tuo Helsingintie vaan tuntuu joskus niin syrjään jääneeltä kun se ennen oli aika vilkasta kauppa-aluetta Salonkadulta lähtien.
- varmaan Suomen ensimmäisiä
pala-kauppa kirjoitti:

Sen takia siellä oli niin edukkaita kankaita ja hyvät valikoimat.
- maria magdaleena
Muistatteko kauppaa salonkadulla?
Sellainen pieni elintarvikekauppa ykköstien lähellä, nimeä en muista.
Ja silloin sai salonkatua ajaa vaan yhteen suuntaan, puisto oli kaistojen välissä.
Oliko se ollikkalan kaupan pitäjän nimi kalle?- muistan hyvin
Salonkadulla oleva kauppa oli nimeltään Salon Talouskauppa. Muistan, että omistajarouva oli tosi mukava ja lopetti kaupanpidon eläkkeelle siirryttyään. Hän asui siinä samassa kiinteistössä.
Ollikalan kauppaa piti Pitkäsen pariskunta, etunimiä en muista koskaan kuulleeni.
- Vilhonkadul?
Eikö silloin ollut viinakortit voimassa ja vain viinakortin omistava sai ostaa viinaksia? Olikohan siinä mukana myös jokin säännöstelyjuttu, että sai ostaa vain jonkin määrätyn määrän vai miten? Isälläni oli sellainen viinakortti mutta tarkempia "käyttöohjeita" en tiedä. Onko kokemuksia muilla?
- alko
Vilhon kadul ja sit se muut sinne nykyse Jyskin paikal ja sielt taas Ekan nurkil.Nythä se on siel Halikon Prismas ja pien myymälä siin Linjuris.Kyl ol sillo Vilhonkadul tunkost ja katu viel myöhemmi muutettii ykssuuntaseks.
- alkos
alko kirjoitti:

itekki pruukasin käyr vermut biankkoo hakemas ennenku lähretti pulpukkaa jytämä :). Sen jälkeiset noi kaks viinakauppaa ei ol meikäläisen kukkarost juur kostunu eikä meikäläisen kurkku heijän juamist kastunu. Noit samal konseptil tehryi Alkoi o joka pualel Suamee et sen tähre ei Saloon kannat lähtee. Biankkoka ei enää ol suasikkilistan kärjes, tarttis joskus oikee käyr hakemas ja muistella menneit
- Haarikka?
Oliko Vanha Seppä ennen Haarikka, vai muistanko väärin?
missä Anttilan tavaratalo oli alkujaan? Ja mikä oli kadun nimi silloin?
Ja Hansa? Kuka piti elektroniikkaosastoa siellä aikoinaan siinä sisäänkäynnin kupeessa? (Jos nyt oikein muistan).- Siimesvaaran liikettä?
kyselee "muualle muuttanut". Siimesvaara oli Turuntien päässä ja mitäs siellä myytiin...oliko se putkiliike vai sähkötarvike...jotain rakentamiseen liittyvää kuitenkin tais olla
- ja voi hyvin
Kyllä vaan Siimesvaara o nvielä - muutti vain suurempiin tiloihin Meriniittyyn.
- Salon Poik
ja voi hyvin kirjoitti:
Kyllä vaan Siimesvaara o nvielä - muutti vain suurempiin tiloihin Meriniittyyn.
Anttila oli Salorankadulla siinä oli vieressä BP kylmäasema ja Rautakauppa,
Hansassa oli Jouko L. tuli ostettua eka kasettinauhuri sieltä.
Silloin oli viellä se liikenneympyrä, PR-ajot ympyrä - Autogrilli Salon Poik kirjoitti:
Anttila oli Salorankadulla siinä oli vieressä BP kylmäasema ja Rautakauppa,
Hansassa oli Jouko L. tuli ostettua eka kasettinauhuri sieltä.
Silloin oli viellä se liikenneympyrä, PR-ajot ympyrä - AutogrilliJaanikkalankadulla joka nykyisin on Salorankatu.
http://www.halikko.com/muuta.htm
vahvistaa aikaisemmassa viestissäni olleen muisteluni oikeaksi.
12 kuva on juuri tuolta kohdin.- hyvä vihje
käpyhaukka kirjoitti:
Jaanikkalankadulla joka nykyisin on Salorankatu.
http://www.halikko.com/muuta.htm
vahvistaa aikaisemmassa viestissäni olleen muisteluni oikeaksi.
12 kuva on juuri tuolta kohdin.Kylläpä oli hienoja kuvia salosta.Tuo Anttila tuli nuorena tutuksi ja ostin paljon tavaraa nuoreen perheeseen.Muutama kuva oli vieras mutta tuo torin laidan pankki oli tuttu oliko tuo toinen pankki siinä rikalan paikalla?
- joku jaskanen
käpyhaukka kirjoitti:
Jaanikkalankadulla joka nykyisin on Salorankatu.
http://www.halikko.com/muuta.htm
vahvistaa aikaisemmassa viestissäni olleen muisteluni oikeaksi.
12 kuva on juuri tuolta kohdin.Muistan hämärästi, että torilta kulki bussi Anttilaan ja takaisin ja kyyti oli ilmaista. Voikohan se olla totta?
joku jaskanen kirjoitti:
Muistan hämärästi, että torilta kulki bussi Anttilaan ja takaisin ja kyyti oli ilmaista. Voikohan se olla totta?
tuommoinenkin joskus kulki.
- anttilassa
käpyhaukka kirjoitti:
Jaanikkalankadulla joka nykyisin on Salorankatu.
http://www.halikko.com/muuta.htm
vahvistaa aikaisemmassa viestissäni olleen muisteluni oikeaksi.
12 kuva on juuri tuolta kohdin.Kiitos kuvavinkistä.Olin töissä tuolla anttilassa nuorena tyttönä pienen aikaa joten kiva katsella noita kuvia.
- nuokkarin Kirkkokadulla?
Se pitkä puutalo, 60-luvulla se ainakin vielä oli olemassa ja 70-luvullakin vielä. Mutta purettiin jossain vaiheessa. Siinäkin talossa oli fiilistä ja kyllähän sitä remontoitiinkin, mutta talo joutui väistymään muun kehityksen tieltä. Lyseon kuvistunnilla kävimme siellä maalaamassa seiniä :D Ihan kivaa puuhaahan se oli ja saimme itse vaikuttaa värivalintoihinkin.
- maria magdaleena
Muistaakseni sen paikan nimi oli pulju
- se oli
maria magdaleena kirjoitti:
Muistaakseni sen paikan nimi oli pulju
niinpäs juu oli!
- Ahdasta, mutta
kiva tunnelma siinäkin puutalossa. Kirjaston väki oli avuliasta ja mukavaa sakkia, oli hauska asioida siellä.
Muistaako joku ketjun lukijoista vielä sen ajan kun ainoat liikennevalot Salossa olivat risteyksen keskellä vaijerin varassa roikkuvat nelikulmaiset ison pömpelit joissa oli valot neljään suuntaan?
Oliko tuollaiset molemmissa "isoissa" risteyksissä (siis Helsingintie-Kirkkokatu ja Turuntie-Annankatu)? Ainakin toisessa oli.
Itse ajoin Salossa kuorma-autokortin -75 ja silloin tuollaisia muistini mukaan ei enää ollut. Milloinkohan suunnilleen hävisivät?- valokuutio
Muistetaanhan ne valot toki ja juuri noissa risteyksissä.En tosin muista niiden historiaa enempää kuin sen että työkaverini ajoi kortin vuonna 70 ja silloin ne ainakin olivat.Tapaus muistuu niin hyvin mieleeni kun hän hermostuneena inssissä ajoi läpi valoista edes niitä huomaamatta ja kortti jäi ekalla kerralla saamatta.Silloin oli inssinä legenda Jussila itse,Muistaako joku sitten milloin tuo salon ohikulkutie avattiin liikenteelle?
- tietyst
Se sentään on iso helpotus ettei toi dementia ol iskeny ku kaik vanha assia nuistaa ku niist joku kertoo jottaa.Vanha rakenuksekki vaik ne ols purettu vuossi takaperin.Kiitoksii vaan kaikil ja lissää saa kirjottaa.
- vuohensaari
Muistaako joku koska vuohensaaren valmistui tuo silta.Aikoinaan sinne piti juhannuksena mennä juhlimaan veneillä,Itse en ole siellä ollut mutta vanhempani joskus 60luvulla kävivät.
vuohensaari kirjoitti:
Muistaako joku koska vuohensaaren valmistui tuo silta.Aikoinaan sinne piti juhannuksena mennä juhlimaan veneillä,Itse en ole siellä ollut mutta vanhempani joskus 60luvulla kävivät.
venematkasta joskus kertonut.
Itse muutin Saloon -73 ja silloin ainakin silta jo oli.- ainakin jo 60-luvulla
vuohensaari kirjoitti:
Muistaako joku koska vuohensaaren valmistui tuo silta.Aikoinaan sinne piti juhannuksena mennä juhlimaan veneillä,Itse en ole siellä ollut mutta vanhempani joskus 60luvulla kävivät.
kun meillä oli oppikoulussa joku ulkoilupäivä aina keväällä mustaakseni. Kaikki oppilaat kävelivät Vuohensaareen ja takaisin. Se oli minusta kamalan pitkä lenkki, mutta hauskaakin kun sai olla ulkona koko iltapäivän. En tiedä tekivätkö muut kuin lyseolaiset tällaisia Vuohensaari-patikoita??
- 1960
vuohensaari kirjoitti:
Muistaako joku koska vuohensaaren valmistui tuo silta.Aikoinaan sinne piti juhannuksena mennä juhlimaan veneillä,Itse en ole siellä ollut mutta vanhempani joskus 60luvulla kävivät.
Salosta tuli kaupunki 1960 mutta muistaako kukaan ensimmäisen kaupunginjohtajan?
kaikille tähän viestiketjuun osallistuneille. En ole ketjun aloittaja, mutta ilman nimimerkkiä ja nimimerkillä kirjoittamieni viestien perusteella varmaankin aktiivisin kirjoittaja.
Ketjussa on ollut hieno menneitä aikoja kunnioittava henki eikä turhaa vittuilua ole esiintynyt yhtään.
Varmuudella osa kirjoittajista tuntisi minutkin jos yhteystietoni laittaisin. (Ja luulen itse arvaavani muutamien kirjoittajien henkilöllisyyden, tosin naispuolisten nykyistä sukunimeä en lähde arvailemaan).
Kiitos loistavasta viestiketjusta kaikille osallistuneille! Toivon toki ketjun jatkuvan edelleen!
Markkinaterveisin: Käpyhaukka- kiitokset
tilaisuudesta jutustaa leppoisassa seurassa ja muistella mukavía. Ihan tasan on niin, että suurin osa meistä tuntisi toisensa, jos antaisimme yhteystiedot. Salo on ainakin mulle vieläkin paikka, jonne on kiva tulla. Siellä ne juuret on. terv. Maailmalle lähtenyt flik
- vaan
Kiitoksia sinulle monista hyvistä jutuista ja vihjeistäkin.Tämä salo on meille monelle maaseudun lapselle ollut 60 luvulla vielä iso juttu.Päästiin vanhempien tai tuttavien kanssa käymään siellä.Sitten se vasta oli jännää kun sai linja-autolla yksin kulkea ja mennä baariin juomaan limsaa tai syömään jäätelöä.Siihen aikaan ei kaupoissa vielä myyty jäätelöä talvella ainakaan maaseudulla.Kaupat oli auki 9-17 ja kaikki ehtivät käydä ostoksillaan.Eikä ollut edes niin kiire kuin nykyään.
- ei ollut kiire..
vaan kirjoitti:

se taisi siinä 60-luvussa olla upeinta, vaikka elämä mielestäni oli muuten aika kovaa ainakin maaseudulla. Töitä piti tehdä jo pienestä alkaen. Mutta opimme ottamaan vastuuta ja kunnioittamaan vanhempiamme ja muita. Ainakin yhteisöllisyys, joka tämän päivän kaskusteluissa on noussut esiin, oli minusta ihan terveellä pohjalla ja naapuritkin ja koko kyläyhteisö toimi luonnostaan turvaverkkona. Vaikka tuollaista "turvaverkko"-sanaakaan ei silloin tunnettu!
- filmitähti
vaan kirjoitti:
Kiitoksia sinulle monista hyvistä jutuista ja vihjeistäkin.Tämä salo on meille monelle maaseudun lapselle ollut 60 luvulla vielä iso juttu.Päästiin vanhempien tai tuttavien kanssa käymään siellä.Sitten se vasta oli jännää kun sai linja-autolla yksin kulkea ja mennä baariin juomaan limsaa tai syömään jäätelöä.Siihen aikaan ei kaupoissa vielä myyty jäätelöä talvella ainakaan maaseudulla.Kaupat oli auki 9-17 ja kaikki ehtivät käydä ostoksillaan.Eikä ollut edes niin kiire kuin nykyään.
Muistan miten kerättiin purukumi pakkkauksista niitä filmitähtien kuvia.ei sillä purkalla niin väliä mutta ne kuvat oli tosi tärkeitä ja niitä ihailtiin,ainakin me tytöt.Pojat keräs jotain merirosvokuvia ja autoja luulisin.
- etikettejäkin
filmitähti kirjoitti:
Muistan miten kerättiin purukumi pakkkauksista niitä filmitähtien kuvia.ei sillä purkalla niin väliä mutta ne kuvat oli tosi tärkeitä ja niitä ihailtiin,ainakin me tytöt.Pojat keräs jotain merirosvokuvia ja autoja luulisin.
kerättiin ja meille tuli kotiin Suosikki, jossa oli isoja julkkiksien kuvia. Niillä "tapetoitiin" oman huoneen seiniä. Joo jenkkipurkka oli sellainen litteä ja ne kuvat oli tosiaan keräilyn kohteina.
- veljestupa
Aloitin tämän ketjun jokin aika sitten ja nyt haluan kiittää teitä kaikkia jotka toitte mieleeni sen salon joka säilyy meillä monella mielessä lämpimänä.Olen saanut katsella vanhoja kuviakin hyvien vinkkien kautta.Toivottavasti ei kaikkia kauniita taloja sentään hävitetä uuden rakentamisen tieltä.Mukavaa syksyä ja toivotaan ettei uusi Salo unohda sitä maaseutua josta se on saanut paljon voimavaroja esim työvoimaa ja kaupoille asiakkaita.
- JOSSU
veljestupa kirjoitti:

Ravintola Taljan kohdalla oli myös 80-uvulla pizzeria ,oiko ollu ihan Salon ensimmäisii,Gallo Nero?,ainaski siellä söin elämäni ensimmäisen pizzan.
Ja Veljestuvass ruokalistalla oli esim.vatkulia ja oopperavoileipiä. - paree on paarit
JOSSU kirjoitti:
Ravintola Taljan kohdalla oli myös 80-uvulla pizzeria ,oiko ollu ihan Salon ensimmäisii,Gallo Nero?,ainaski siellä söin elämäni ensimmäisen pizzan.
Ja Veljestuvass ruokalistalla oli esim.vatkulia ja oopperavoileipiä.Vitttuuks siinä vingut? Meillä on nykyän Häh-paari ja Trunkkens Munkkens ja ne on PALJO parempii kun sun Kallo Neeros.
Vitu etä viitutaa tommosetnarrisija!
- salon turkulaisia
hyvin muistuu vielä niin farmoksen tontin saippua tms,tehdas ja autokuskin kanssa ensiommäiset reissut kun pääsi turkuun asti oikein kyytiin,kunhan sitten perillä auttoi tyhjentämään sen kuorma-auoton lavan.niistä kanistereista,turuntien liikennevalot ja siinä avoimella tontilla oli pyöreä pieni kioski mistä aina piti käydä jaffat ja keräillä niitä korkkeja niissä oli numeroita ja pikkuvoittoja aina välillä.sit tien toisella puolella oli kaijan kauppa mistä kaikki herkut ja hedelmät ostettiin,vakiokauppa oli,vieressä taisi olla minun suosikkini nuorena,lelukauppa mistä ostettiin sadat ja taas sadat lentokoneiden yms,liimattavat rakennussarjat,penan muistan aina kun pakkasella jonotettiin juumja pallogrillillä sitten myöhemmin nakeille ja tappelut,muistan monesti kun joku aina heitettiin sillalta jokeen,pena oli ns,pinta paikka ja äiteen kanssa oikein turussa asti käytiin vaatturilla teetättämässä musta pitkä takki ja samettihousut hirveen isoilla purjelahkeilla,oli muotia silloin,sit tansseissa ympäri pitäjää esa-kalliot.kisa-kalliot,yms,karita mattilan kanssa perniössä riijattiin ja pussailtiin linaautoasemalla kun likka kotio men perniöön päin.jännärin liisaa ihasteltiin oli hiukan vanhempi kuin itse mut kovin kuolattiin perään :) ja kirkkokadulla asui 3 sisarusta joiden seslonkissa tuli käytyä samana yönä jokaisen kanssa :D oi nuoruutta oi hulluutta :D
jännänäriä vastapäätä oli se vakio baari mut en muista nimeä?
ns,prätkäporukkaanhan me siinä kokoonnuttiin aina,oli oikein hels angelsin nahkatakin ja kaikki,sitä ei ihan joka pojalle annettukaan eikä saanut.
osuuskaupan vastapäätä oli juu se sirkan baari,myöhemmällä iällä tuli joskus käytyä aamukaljoilla krapuloissaan.
tähkä paloi silloin kanssa ekat kaljat alaikäsenä tuli siellä osteltua,munkin baarissa aina biljaardia pelailtiin porukassa,centrumin yläkerrassa discossa käytiin joka viikonloppu mut sit kun täytin 18 V ja perjantai kun menin sisään,just silloin sattu portsari kyseleen henkkareita ni näki että tuttumies 2V käynyt ja nyt(samana pvänä 7,12.olikin vasta nyt 18V antoi mulle porttikiellon heti siinä paikassa 2V eteenpäin :D hehe
sanoi et jäähylle 2V kun oot sen jo täällä käynyt joka vkloppu:)
no olihan niitä muita paikkojakin missä käydä.
paljon oli baareja siihen aikaan juu.kaikkia ei yhdessä illassa saanut käytyä läpi kun jokasessa sen 2 tuoppia tuli juotua.
loppu kunto kesken :D
vanhassa Taljassa sai tarjottimen kokoisen annoksen ja se4n jos joku pystyi syömään kokonaan niin sai ilmaseksi,juuri kukaan ei sitä saanut kaikkia syötyä,itekin jokusen kerran yritin, centrumissa oli salon parhaat wienerleikkeet.ei saa mistään enää niin hyviä,oli viikon kohokohta kun liukuportaat ja wienerleike.
vuohensaaressa käytiin innolla aina kalastamassa.
ei se aina niin ruusuista ollut mutta aika kultaa muistot ja ne huonot unohtuu äkkiä :) paljon on poissa ja ja kaupunki muuttunut niistä ajoista.- totuden sana
Olet melko tyhmä.
- laulaan vaa!
Kyllä ton salon turkulasen kantsis ittekkin alkaa laulaan, jos se kerta on oikeen pussannu tulevaa operalaulajaa!
Vitu!
Siinä sitä on jätkälä meriitiä!
Kyllä siitä varmasti tommosila suosituksila tulis joku Tanko Kuninkas.
- Kankurikadunkakara.
Tästä viestiketjusta, tulee paljon muistoja mieleen. Helenakadulla muistelisin olleen puutaloja ( farmoksen saippuatehtaan vieressä) Voi olla että muistan väärin. Mutta jotenkin sellanen kutina on. No Maijan kaupan perttelintiellä muistan hyvinkin, pussimaidot on jääjy mieleen kun ne tuppas hajoamaan kauppareissulla. Niin ja Sepänkadun päähän tuli antikvariaatti, turuntien puolelle se oli vuotta en muista 1970 alkupuolella.......Siellä vaihdoin akuja ja muita sarjiksia toisiin. Sepänkadun päässä oli kioski mistä hajettiin merkareita. Niin Salon Seudun Elinkeinomessut oli 1974 ja paikka osaltaan ohikulkutienpaikalla. Ammattikoulun kohdalta suunilleen.... Niin mun muistikuvani on ja olin meinaan kuumailmapallon kyydissä, narulla kylläkin kiinni että ei vapaana lennellyt.
- ales jauhopäät!
Ei siellä kansakoulussa kirjoitustaitoa opetettu?
Vai olitko niin jauhopää, ettet oppinut?
- olemmääkijoskus
Muistan ikuisesti Kuiron leipomon ihanat "markan pussit", joita käytiin ostamassa yläasteella kasikytluvun alussa. Ne oli täpötäynnä eilisiä pikkuleipiä ja pullia, saattoi olla joku hienompikin leivos seassa. Haettiin niitä välitunnillakin ja Hermannin pihalla salaa syötiin. Irja Wikströmiltä koulun vierestä monet kerrat hain irtokarkkeja tai jotain. Eikös siellä Jännärin käytävässä ollu simmone pikkupuoti ku Hedelmä ja Herkku, muistan käyneeni. Ja tietysti ne centrumin liukuportaat on jääny mieleen, ja se kahvila siellä ylhäällä..siellä istuttiin kahvilla ja pelattiin 50 pennin pajatsoa, kun koulusta lintsattiin =D Vapaavalinnan paikalla oli muistaakseni Kaitex. Vilhongrillistä piti aina ostaa "salolainen" kun pentuna pääsi kaupungis käymään. Joen rannassa oli vihreä, jännittävännäköinen autiotalo jossa oli tornikin. Muistan kun se talo paloi yhtenä iltana, se oli siinä Horsman konepajan naapurissa Hämeentiellä. Anjalankadulla oli erikoinen pyöreäkulmainen rapattu talo, mikähän divari tms siinä mahtoi olla?
- olemmääkijoskus
Kattosin Salo-Halikko kuvagalleriaa, ja siellähän se mieltä askarruttanut rakennus oli, ei se anjalankadul ollukka, vaa inkerinkadul, ja siin oli pohjansalon peltisepänliike. Mää muistin vääri. Mut kuvagalleria oli hienosti tehty, oli viihdyttävää kattella niitä vanhoja taloja ja paikkoja, kiitokset vaan tekijöil. Oon asunu 18 vuot muualla, mut kyl niit ain muistelee.
- Viimeinen jako
Kun kapakat sulkeutuivat, oli Pallogrillillä se "viimeinen jako" - siis jos ei ollu saanu kainaloon tyttöä kapakoista sieltä viimeistään sitä koitettiin saada.
Moni varnaan ja muistaa hyväntahtoisen laitapuolen kulkijan "Kukkais Keijon" joka oli hyvä piirtämään ja lehtiö kainalossa usein oleli puistoissa.
Harmi että hukkui salonjokeen koittaessaan uida sen poikki, en muista vuotta koska se tapahtui.
Valtasen baari oli jännäriä vastapäätä, oliko sen nimi maitobaari vai keskusbaari ja sen vieressä oli miesten vaatteita myyvä liike jonka omistaja usein jopa ovelta koitti saada asiakkaita sisään. - angelniemi
Viimeinen jako kirjoitti:
Kun kapakat sulkeutuivat, oli Pallogrillillä se "viimeinen jako" - siis jos ei ollu saanu kainaloon tyttöä kapakoista sieltä viimeistään sitä koitettiin saada.
Moni varnaan ja muistaa hyväntahtoisen laitapuolen kulkijan "Kukkais Keijon" joka oli hyvä piirtämään ja lehtiö kainalossa usein oleli puistoissa.
Harmi että hukkui salonjokeen koittaessaan uida sen poikki, en muista vuotta koska se tapahtui.
Valtasen baari oli jännäriä vastapäätä, oliko sen nimi maitobaari vai keskusbaari ja sen vieressä oli miesten vaatteita myyvä liike jonka omistaja usein jopa ovelta koitti saada asiakkaita sisään.Keskusbaarina minä sen muistan.Oliko se vaateliike Paakkonen?Asemakadulla oli siinä Vilhonkadun ja Turuntien välissä joku vanha rakennus jossa oli kangaskauppa vai muistanko oikein.Kukkais Keijo oli suomusjärveltä ja olen kuullut hänen aika surullisesta lapsuuden oloistaan.Luin tuosta ketjusta tuon kohdan Annankadun leipomosta ja aivankuin valokuva piirtyi mieleen.Ihmisen tallentava muisti on ihmeellinen.
- onks käyneet?
Onks Danny ja Marion kans käyneet Jallun kämpässä ryyppäämässä kiljua?
- ei syytä huoleen
Aloittaja on idiootti! Me salolaiset emme elä menneessä, me salolaiset elämme nykyisyydessä, elämme TÄTÄ PÄIVÄÄ!
Meillä menee tosi hyvin: Iiloppi antaa meille kaikille työta matkapuhelinalalla, pormestarimme Ranta-Cox hakee tänne kaupunkikuvaamme rikastuttamaan vietnamilaisia matkapuhelinalan asiantuntijoita ja kaupunginhallituksemme puheenjohtaja, joka on viulunsoittaja katolla, hän soittaa meille kauniita sonaatteja ja sonatiineja.
Meillä siis todella menee hyvin.- 100% keremaa
Ollikkalaa alettiin vasta rakentamaan joskus 1970 luvun alussa, johtuikohan huonon sperman laatu keskioluen vapautumisesta vai mistä kun sinne sikisi yllämainitunkaltaista porukkaa?
Nyt tosin Ollikkalan nykyinen sukupolvi on nussittu sen jälkeen, joten oletan että kusta on päässyt lorahtamaan sperman joukoon joskus myöhemmin. - meinaav vaa
100% keremaa kirjoitti:
Ollikkalaa alettiin vasta rakentamaan joskus 1970 luvun alussa, johtuikohan huonon sperman laatu keskioluen vapautumisesta vai mistä kun sinne sikisi yllämainitunkaltaista porukkaa?
Nyt tosin Ollikkalan nykyinen sukupolvi on nussittu sen jälkeen, joten oletan että kusta on päässyt lorahtamaan sperman joukoon joskus myöhemmin.Älä sössötä, taidat olla itsekkin joku matka mannalainen! Vitu etä mula pistä vihaks tommoset matka mannalaset!
Hyvä etei linja-autopussi enä pysähty Lahnajärvesä nii ei tarte nähtä yhtän matka mannalasta. - hiukkaset löydetään
On muute hyvä jäpikkä toi Ranta-Cox kun se aina sillon tällön löytää Hiksin Hiukkasia. Ei niitä kuka vaan löydä!
Veitsissä (tai mikä se paikka oli, en ny muista) etsivät sitä vaikka kuin monta vuotta mut eivät vaan löytäneet.
Mut Ranta-Cox kattos vaan taskulampulla Nokian tyhjän teollisuushallin yhtä pimeetä nurkkaa ja heti löysi sen.
Antakaamme Pormestarillemme hälle kuuluvaa arvostusta! - vanhenette tekin
Teille jotka kirjoittelette nykypäivästä on toinen ketju!! Tätä ketjua on ollut mukava seurata ja muistella tuttuja asioita kaupungissamme.Lisäksi kirjoittelussa ei kirjoitella törkeyksiä eikä muuta hölynpölyä.Jos tämä kiusaa jotakin niin ei ole pakko lukea tai voi tehdä uuden ketjun asioista jotka kiinnostaa
- Ollikkalasta moi
Nykyään menee Salossa PALJON paremmin kuin aikaisemmin, koska
a) Jallulla on parempi kiljuresepti kuin ennen
b) Tuhannen Riemun Iita muutti Saloon viime vuonna- tupurista_moi
Kukoa unohtamatta.
- Anonyymi
karu fakta, että kaikki parempi väki häipyy salosta ja tänne jää kaikki, kröhöm..
miten sen sanoisi?
alempiarvoinen väki taas jää tänne saloon, - Anonyymi
kyllä niitä salossa piisaa, joka neliömetri kuhisee, niitä, varsinkin ollikkala ja enola,
- Anonyymi
Milloin oli salossa uskelan leipomo? Nyt tiloissa on perniön liha.valimonkatu 4, oli 1990 luvulla,
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824290
- 341584
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401500Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen251484Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,201375- 1121306
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381187Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301180- 191139
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441038