Välittyykö viestinnästäsi enemmän mitä oikeasti tarkoitat?
Liijoitteletko?
18
708
Vastaukset
Kun sairastun luulen heti varmasti kohta kuolevani ja heittäydyn ihan avuttomaksi, liioittelen ja jätän jo hyvästejä. "Kiitos nyt kaikesta jos ei aamulla enää nähdäkään" tyyliin. Joskus taas oikeita fyysisiä oireita en tunnista itsessäni lainkaan. Teatraalista käyttäytymistä löytyy muutakin, joskus liioittelen jos joudun olemaan yksin. Joskus jo parin tunnin yksin olemisen jälkeen alan soittelemaan ja luulen koko maailman hyljänneen minut. Että tämmösiä ainakin löytyy. Samoin ylitsevuotavan isoja "rakkauskohtauksia" siis "hellyyskohtauksia" saan silloin tällöin. Onneksi lähimmät ovat tottuneet ja vieraista en niinkään piittaa.
- Jermuxi tms.
Reilusti kerron, että olen paras. Kjäh!
En kerro satuja, en edes kirjoita niitä. Novelleissani ja tarinoissani on aina tosipohja. Kun keskustelen täällä elävöitän usein kirjoitustani kielikuvilla ; )Pohjana aina kokemus tai tunnetila.
- susa51
Voiko ihanimmin päivän enää alkaa.. Johnny Liebkind sitä suloisella 70-luvulla lauloi;)) Kyllä kertomusten pohjana on aina todellisuus. Tietenkin tunnetila vaikuttaa myös kaikkeen, ainakin minulla. Joskus muksuna olen kyllä kirjoittanut satujakin, ihana muistaa niitä nyt. Osallistuin oikein kilpailuihinkin, sadut ovat tärkeitä myös.
- Karoliina
Totuus on kirjoittajan paras pohja. Se myös siivilöityy lukijalle. Täällä kirjoittelu on välillä kivan hauskan huumorin säestämää, joka muussakin kirjoittamisessa on sokerina mukana, :)toivottavasti! Omista kokemuksesta ja tunnelmista kirjoitan... Siis tuo Totuuskin on siitä kummallinen asia, että sitä voi olla monenlaista! Jokainen katsoo maailmaansa omasta vinkkelistä, ja siksi totuuksia voi olla monen laisia. Totuuden totuus on jokaisella oma, siksi voi syntyä hyviä keskusteluja, näkökantoja erilaisista vinkkeleistä, voi siis oppia toisten totuuksista. Kun ei voi montaa elämää elää rinnatusten. Kaunista, viileää ja vihreää on täällä!
Ainakin näin kirjoitetuissa viesteissä jää helposti se 'mitalin' toinen puoli viesteissä huomioitta. Normaalissa kasvokkain juttelussa on nopsempi/helpompi kertoa laajemmin, perusteellisemmin ajatuksensa, kuin tämäntyyppisessä 'keskustelussa. jk. Ihan noin tiukasti en pysty olemaan totuudessa, kuin jermuxi tuossa alempana. Vaikkapa näin tuli kotona sanottua: Sain jo aikuiselta lapseltani Isänpäivänä lahjan mukana mukin, jossa luki, "Maailman paras isä"! Hiukan pettyneenä sanoin, eikö mistään löytynyt sellaista mukia, jossa olis lukenut:"Maailman kaikkien aikojen paras isä?":))
- Heikunkeikku
...välittää viesteissäni juuri sen, mitä ajattelen. Siksi mulle tulee usein liian pitkiä kirjotuksia ja se joskus hävettää. Tympeetä varmaankin lukea mun jaarituksia. Kun liioittelen, yritän tuoda esille sen, että tässäpäs nyt todellakin Liiiiiioittelen ja silloin niistä voi karsia pikkasen pois. Kaiken pohjana on kuitenkin ihan tosi-tosi-asia. Ööööö.....ellen nyt sitten heitä jotakin vitsinpuolikasta. Jonkun valheen oon naputellut, mut vain pari pientä. Kuten sen, että saareni ulkohuusin kattoa En ole ottanut pois ja kakkakasaa kasvattanut Lintutorniksi :) Näin olen erheellisesti joskus tullut maininneeksi. Hyi minua :(
- yxukkonen
liioittelenko,tulee vain kerrottua suoraan.esim.treffiprofiilissa,ehkä moni nainen saa väärän kuvan tekstin perusteella,mutta kun on omaitsensä kertoo kaiken suoraan ja rehellisesti,ei mene kovin paljon väärään.En tosin kyllä luota naistenkaan profiileihin,kun lähes kaikki kertovat vain parhaat puolet.Uskon et kaikissa jotain vikaa,luonne tai joku muu,mutta eihän täydellistä ole.t.kesyttämätön
- rafaelin enkeli :)
Liiottelen= "tunnetila" Motto:"totuus ei pala tulessakaan" Luonnevikainen? On tai Ei, mutta en tunnustaisi; Omaitsensä? Voisitko näyttää profiilisi? t.kesytetty,kesyttämätön :(
- n . vm -49
Se täydellinen! Kun ei kukaan ole Sinua kesyttänyt? En ole ollut treff.palstalla, enkä sikäli tiedä mistä puhut. Mutta yleensähän ihminen käyttäytyy niin, että tuo parhaansa ekaksi esille, kuinkas muutenkaan! :) Siitä, koko"naisuudesta" sitten pitäisi lähteä vähän syvemmälle. Toisaalta luulen sieltä syvemmältä löytyvän myös aarteet, kuka niitä nyt pinnalla toisten kadehdittavana pitäisi? Eikös kultakin pidä huuhtoa,- ennen sitä kaivella syvältä maasta! Optimisti jolla on hyvä olla...
- Heikunkeikku
...kantaa treffipalstasta, koska en ole siellä koskaan ollut, enkä tule menemään. Mutta, mutta, tekstissäsi on asia, mikä iski silmään ja haluan kommentoida siihen. Kirjoitit, että olet oma itsesi ja kerrot kaiken suoraan ja rehellisesti. Toisessa lauseessa kirjoitat: "En tosin kyllä luota naistenkaan profiileihin...." Jotenkin noi kaks lausetta ei sovi yhteen. Olisin kiinnostunut tietämään, mitä itsessäsi on sellaista, mitä pidät huonoina puolina. Siis Viat. Onko se luonteessasi vai jossakin muussa? Pitääkö Kesyttää toinen, jos tapaa jonkin kiinnostavan ihmisen? Mitenkä? Eikö vois vaan ihastua/kiinnostua toisesta ja haluta tustua paremmin. Yksinkertaisesti vaan juttelulla ja muulla sellaisella, ajattelematta Kesyttämistä tai yrittämättä itse olla vaikeasti Kesytettävissä. Tai tuntea "tunne", että toisen lähellä on hyvä olla ja haluaisi vielä pikkasen lähemmäskin.
- yxukkonen
ne "mammat" puuttui pikku seikkoihin.Omaprofiili totta,kun en ole siihen mitään tarinaa "virittänyt",siinä vain yksi kysymys huumorimielellä.En mä täydellinen ole,ei sellaista ole olemassa.Sä joka kysyit profiilia,kerro sä oma niin tulen vierailulle,,Kait sitä saa huumorilla täällä höpistä? Vakavat jutut sitten erikseen.Niin se kesyttämätön,olisko se jotain,ei alistu,mutta ei myös alista.
, mutta täällä en koskaan..ei ei..en tunnusta. :)
- A.FRODITE
pakko mennä mökille, kun sähköt reistailee... Remonttia, remonttia...huah;) Ei tunnusteta, EI mitään ;)
- RosaLiiin
liiottelen ja paljon, en koskaan kerro totuutta. Elän kuplassa, joka on suloinen pehmeä epätodellinen uinuva pilvenreuna, joka ehkä joku paivä poksahtaa ja pudottaa maan pinnalle. Silloin selviää tämä elämän suuri mysteeri, kaikki onkin vain unta, salaperäistä kieputtelua aamun ja illan, päivän ja yön hetkinä. Epätoivoista rynnimistä sinne ja tänne... Ei mutta, nyt haukea paistamaan, naapurin pojan katiskassa oli ollut komea sellainen ja kohta se on pannullani, maistuiskohan sullekin.
ole tarkoitus liioitella,mut kirjoittamalla ei saa välttämättä aina sitä oikeaa tarkoitustaan esiin. Minä en osaa selvästi tuoda ajatuksiani täällä esille. Saattapi olla niinki et minusta voi saada ristiriitaisen kuvan tämän takia?:)) En ole koskaan ollut mikään kirjoittaja..Mut silti yritän:))
- HTZA
minä kirjoitan niin totta että minulle kiukutelaan tai juttujani poistellaan. "Yleiset syyt", nääs. Monet eivät usko mitään mitä kirjoitan. Liekö kateellisia?
- pienennän
Oikeasti totta, juuri niin idiootti, olen vain pienissä paperilappusissa, jotka olen piilottanut alimpaaan laatikkoon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723310
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262590Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542456- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2841850- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201349Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381307Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245