Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

57

Kommenttia

298

  1. Kun esitettiin, että Israel on kansa Jumalan edessä ainiaan, adventisti alkoi venkoilla seuraavalla tavalla:

    "niin? kyse on siitä, että kuka on se Israel, josta tuossa puhutaan. Jeesuksen omien sanojen mukaan se on hän itse."

    Lainatussa Jeremian kirjan kohdassa puhuttiin kansasta Jumalan edessä, kuten alla olevasta lainauksesta näkyy. Jeesus ei ole kansa, Israel on.

    "Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan"
  2. "Tilaisuus näyttää olevan tavallinen Joukko areria koska tässä ei mainita mitään ehtoollisesta, Jonka Jeesus itse asetti. Ehtoollinen oli Jeesuksen kuoleman muistojuhla."
    Apostolien teoissa oli maininta myös että he murtivat joka päivä leipää kodeissa."


    Adventisti on hädissään ja yrittää vääntää toiseksi tämänkin asian. Hän yrittää häivyttää mielistä sen, että nimenomaan ehtoollista kutsuttiin ja kutsutaan edelleen "leivän murtamiseksi", esimerkkinä Paavalin opetus asiasta:
    "Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."
    (1 Kor. 11:23-24)

    Eli alkuperäinen lainaus kuvaa nimenomaan ehtoollisen viettoa.
    ""Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivän, me olimme kokoontuneet murtamaan leipää..."
    Apt. 20:7

    Samoin yhtäpitävästi Apostolien 2. luvussa kerrotaan leivän murtamisessa ja sen jälkeen mainitaan tavallinen ruokailu, tosin myöhemmin Uuden Testamentin opetuskirjeissä mainitaan "rakkausateriat", joilla nämä kaksi asiaa oli yhdistetty.

    "Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen."
    Apt. 2:46-27
  3. "Paikkasi olisi silloin kristinusko - palsta, joten taidat olla väärässä paikassa. Tällä palstalla on keskustelun aiheena (jos on?) adventismi siten kuin me itse sen ymmärrämme."

    Perustakaa sitten se oma sisäinen keskustelupalstanne, jossa te samanmieliset voitte hymistellä keskenänne. Avoimella palstalla kaikilla on kuitenkin oikeus esittää kriittisiä näkemyksiä opistanne. Mainitsit myös Kristinusko -palstan. Siellä todellakin voidaan keskustella kristinuskosta, mutta adventismi -palsta on oikea foorumi keskustella adventismista.