Vapaa kuvaus

Aloituksia

3

Kommenttia

59

  1. En ole historioitsija, mutta käsitykseni on tällä hetkellä jokseenkin seuraavanlainen:

    Lestadiolaisuuden levitessä nopeasti 1800-luvun lopussa Suomen puolella yhteydet Lapin vanhimpiin olivat löyhät. Suomen puolella lestadiolaisuuden "keskus" oli Kittilä. Kittilän saarnaajat tekivät tällöin vielä samassa hengessä työtä Raattamaan kanssa. Aatu Laitinen Enontekiön kappalaisena tunsi Raattamaan ja muut tämän ajan vanhimmat, jotka tällöin maantieteellisesti vaikuttivat sekä Ruotsin että Suomen puolella. Takkisen lähdettyä Amerikan Calumetiin maallikkoseurakunnan papiksi, hän piti uskollisesti kirjeyhteyttä Raattamaahan, jota hän piti esikoisten seurakunnan vanhimpana. Kirjeissään hän toistuvasti lähettää terveisiä Kittilän saarnaajille sekä Laitiselle. Vaikeudet
    Amerikassa vaikuttavat näihin suhteisiin. Kittilän saarnaajat alkavat rakentaa oman vanhurskauden päälle kristillisyyttä ja alkavat
    arvostella Takkisen kristillisyyttä. Enää ei syntiselle saarnata ehdotonta anteeksiantoa vaan pitää tulla katuvaksi enkeliksi ennen kuin voi omistaa Jumalan armon. Tässä vaiheessa lukittuun seurakuntaan jätetyt side- ja päästöavaimet katoavat näiden väärien työmiehien käsistä. Laitinen osittain turhautuu ja valittaa, että paikkani ei ole täällä riitelevässä seurakunnassa maan päällä vaan kiittävässä seurakunnassa taivaassa. Hänen asemansa lestadiolaisuudessa jää hieman epäselväksi.

    Takkinen huomaa, että kittiläläiset ovat "menneet" vaikka toivoi vuosikausia että Amerikkaan olisi saatu lähetys esikoisten
    seurakunnasta, jona hän on myös Kittilän saarnaajia pitänyt. Herran uskollisista työmiehistä Joonas Purnu seisoo totuudessa. Hän lähteekin lähetysmatkalle Amerikkaan vuosi Takkisen kuoleman jälkeen v. 1893.

    Esikoisten seurakunta (äitiseurakunta) jää pysyvästi Ruotsin Lappiin.

    Vanhoilliset eivät tätä yhteyttä halua uudistaa. Uusheräys oli jo raadellut seurakuntaa niin pahasti Suomen puolella, että esikoisten lähetysmatka 1900-luvun alussa Etelä-Suomeen, ei pystynyt Herran laumaa täysin kokoamaan.
  2. Joulun aattona 1847, kun suuri kansanpaljous meni kirkkoon, lähti L. myöskin pappilasta, vaan seisahtui tielle huomatessaan kansan paljoutta. Minunko suuren syntisen täytyy johdattaa tätä sokeata kansaa, ajatteli hän ja peljästyi. Silloin hän näki kirkon katolta nousevan kirkkaan tulenliekin korkealle taivaalla ja laskeutuvan etelän puoleen, ja vaikka hän luuli sen laillisen tilansa merkiksi, oli se kuitenkin todistus siitä, että se ei olekaan hän, joka johdattaa, vaan itse taivaan ja maan Herra, joka on ihmisen luonut ja lunastanut Pojassaan Jeesuksessa sekä Pyhittää Pyhässä Hengessä, siinä taivaan tulessa, jota Vapahtajamme tuli taivaasta maan päälle ihmisten sydämiin sytyttämään heräyksen uskon ja rakkauden kautta.

    http://www.lyrs.fi/arkisto/tekstit/laitinen_aatu_001.html