o1l123o7

Vapaa kuvaus

Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen. Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti. Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni. Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella. Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä. Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille. Palstoilla tavataan! Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin. Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Työskentelen: Oloneuvoksetar Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä) Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset Siviilisääty: Varattu Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

3298

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Olisikohan muistini mennyt taivaan tuuliin, kun en muista pohtineeni elämän tarkoitusta.
    Jos sellainen olisi ja ilmenisi, on takanapäin jo niin pitkälti elämää, ettei sitä voi muuttaa.
    Se vähä, mitä on jäljellä tuskin kaipaa muuttelua.

    Vaikka vaikeuksia, vastoinkäymisiä ja suruja on ollut, on myös vastaavasti onnen ja ilon hetkiä.
    Sekä suruja että iloja on edessäkinpäin, mutta nyt jo uskallan sanoa, että olen elänyt onnellisen elämän.
  2. Tervehdys!

    Olin päättänyt katsoa Matlockin ja laitoin kellon soimaan, etten unohtaisi. Soihan se, ja tiskaaminen jäi kesken, kun piti ryhtyä sitä lakimiestä tuijottamaan.

    Seuraavan kerran sitten soikin minun kännykkäni. Hirveää ääntä päästeli ihan nenäni alla. Olin nukahtanut kesken korketasoisen oikeudenkäynnin, ja kesti hetken, ennen kuin tajusin istuvani omassa olohuoneessani.
    Murhan käsittely oli ohi. Toivottavasti Matlock oli paljastanut murhaajan. Hän kun on oman paikkakuntansa ainoa viisas ja selvittää, että murhaaja onkin syytön ja syyttömimmältä näyttävä murhaaja.
    Elämäntoveri sitä hirveää ääntä soitteli ja kertoi, että ensimmäiset tohtorit ovat tehneet tehtävänsä, ja nyt on parin tunnin paussi, eikä ole kynää. Mietin, kumpi meistä on pölhömpi, mutta sitten selvisi, että mies oli löytänyt aarteen: vinon pinon tekemättömiä sudokuja!
    Ja selvisihän se pölhöysastekin: minulla on aina muutama kynännysä siltä varalta, että lasaretin polilta löytyisi tekemättömiä ristikoita.
    Eiköhän Mr. Greengrasskin aikaa myöten opi. Ainakin seinätaskukalenterista päätellen hänellä on enemmän lääketieteellisiä tapaamisia kuin minulla, vaikka on sitä virkistävää vaihtelua minullakin jonkin verran.
    (Odotushuoneessa saattaa tavata jonkun vanhan tuttavan tai sitten uuden, ja joskus on ihan hauskaakin, kun eivät sentään kaikki ole kuolleet.)

    Olen tässä miettinyt, että ei taida enää passata nimittää miestäni Mr. Geeksi, kun hänen ulkoinen olemuksensa on kohta sellainen, että hän saa tulla ovesta kahdesti sisään ennen kuin hänet huomaa.
    Henkilökohtaisesti myönnän muistuttavani Justiinaa. Olen kohta sellainen Ronskilan Hilma, että ovia on joko levennettävä, tai sitten tulen sisälle raamit kaulassa.

    Nyt lähden jatkamaan kesken jäänyttä tiskausta.
    Moikka! Voikaapa hyvin.
  3. Rehti, suoraselkäinen, älykäs, hellä...
    Eihän tästä ketjusta tule loppua; parasta sanoa suoraan:
    minun mieheni.
  4. Kukin taaplaa tyylillään, ei vieraan parane lähteä neuvomaan, että teepäs niin tai näin.

    Olen 76-vuotias ja mieheni pari vuotta vanhempi.
    Naimisissa olemme olleet 56 vuotta, ja sitä ennen pyörimme yhteisissä harrastuksissa ja yhteisten ystävien kanssa viisi vuotta.
    Meidän yhteinen "mottomme" on Erna Tauron höstvisa...
  5. Ihana päivä! Pakkasta on 13,4 astetta.
    Viime yönä oli koko maassa riehunut Aurora Borealis, eikä meikäpöllö nähnyt minkään valtakunnan revontulia, vaikka valvoinkin niin Hitchcocin maailman parhaaksi äänestetyn Vertigon kuin Da Vinci -koodinkin.
    Molemmat olen nähnyt aiemminkin, ja olen edelleen sitä mieltä, että Vertico on kehujen väärti, mutta Da Vinci -koodi on kirjana lyömätön ja elokuvana pitkäveteinen ja pilattu.

    Arvatkaapa mitä!
    Tuo teksti katosi, enkä millään meinannut saada sitä takaisin. Päätin laittaa aurinkoiset terveiset Venlalta ja mennä nurkan taakse kiroilemaan.
    Varmuuden vuoksi painoin vastaa-kehotusta, ja yllättäen tekstini palasi.

    Niin että terveisiä vaan terveisiä! Voikaahan hyvin.
  6. Tervehdys kaikille ja erityisesti Skillanille.
    Kyllä meidän nyt kelpaa, kun kilpaa kukoistamme.
    Minullakin on ruusufinni.
    Muoto on yksikössä, mutta vakuutan kunniani kautta, että niitä finnejä on huomattavasti enemmän.
    En ollut edes unissani nähnyt moista riesaa.
    Saa nähdä, milloin Mr Greengrass lahjoittaa minulle säkin, jossa on kaksi silmänreikää.

    Hullu, kun aloitin tänään kodinkohennuspuuhan.
    Nyt olisi mukava mennä ulos hankien keskelle nauttimaan auringosta.
    On kai se niinkin, että joskus on itsekin tehtävä jotakin, kun Puskasuleima on teillä tietymättömillä. Oli jättänyt ruokapöydälle lapun, jossa luki: - Lähärin talavilomalle ja takasit tuun ku tuun. Että tervehrys vaa neiti Suleima Puskalta.
    Olipa hyvä, että hän ilmoitti lomailevansa. Kyllä me muutoin ihmettelisimme, miten huushollissa on niin hiljaista!

    On tarttuttava toimeen, joten oikein kaunista päivää kaikille.
    Nauttikaa siitä, ellette ole päättänyt ruveta suursiivoamaan.
  7. Huomenta.
    Kirjoitin eilen melko pitkän litanian omista sotamuistoistani.
    Jonnekin se taas livahti.
    Joskus ne todella pitäisi kirjoittaa. Otsikkokin olisi valmiina:
    "Talvisodan henki 3-vuotiaan silmin ja korvin".
    Siis aivan henkilökohtaiset muistot, joissa ei ole mitään pröystäilemistä.
    Sen puolen jätän heille, jotka ovat (surukseen?) syntyneet sotien jälkeen ja jotka kertovat sankaritarinoita mummon sisaren sulhasesta, joka oli ollut kaukopartiomies. Sitten päälle lauletaan reippaasti että ryssää silmäinvälliin, silmäinvälliin juu...
    Kyllä olisikin tarpeen toteuttaa tuo laulu, kun ne pirkuleet valtaavat isänmaatamme mökki mökiltä. Minkäs sille suomalainen voi, kun maksavat niin kovia hintoja...

    Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Joku stadilainen on vertaistensa seurassa. Joskus nuo puheet ovat suututtaneet, mutta nykyisin uho alkaa mennä komiikan puolelle.

    Armahdan teitä ja lopetan toivotukseen, että edelleenkin saisimme elää rauhassa.
    Voikaapa oikein mukavasti.
  8. Pakkasaamua 20 pykälän edestä. Hangelle on ripoteltu pienen pieniä timantteja.
    Aurinko on niin maan peijakkaan kirkas, etten varttituntiin näe muuta kuin kirkkaan läiskän, kun tulin vahingossa katsoneeksi aurinkoon ilman tummentavia laseja.
    Taitaisi olla viisanta hankkia kunnon aurinkolasit.

    Tuossa vieressä mainostaa American express, että kaikista ostoista saa pisteitä, ja ensimmäinen vuosi on heti säästöä, kun ei tarvitse maksaa 170 euron jäsenyysmaksua.

    Taidan jättää säästön ottamatta, kun totesin juuri, että tänä vuonna saan eläkettä käteen vähemmän kuin viime vuonna,
    vaikka omassa kunnassa ei veroa nostettu.
    Pitääköhän laittaa oikein kiitoskirje herra valtiolle, sen johdosta ettei se syrji vanhahkoa, vähävaraista eläkeläistä.
    Tässähän tuntee itsensä ihan täysiveriseksi kansalaiseksi!
    Ja mikä helpotus onkaan, ettei tarvitse pelätä alimmaisten setelien ja kolikoitten homehtumista eikä pohtia, mihin sen suuren eläkekorotuksen sijoittaisi.
    Eikä toisaalta tule turhia kulujakaan, kun ei tarvitse ostaa talikkoa irtaimen varallisuutensa pöyhimiseksi.

    Tunnen itseni synnyinmaani sankariksi voidessani omalta osaltani tukea EU:ta ja Kreikkaa ym.
    Ehkä jo tänä vuonna saan kutsun itsepäisyyspäivän gaalaan..
    Katsokaa tarkkaa, sillä aion vilkuttaa Teille!




    .
  9. Kiitos tervehdyksistä!

    Vakinainen poikaystäväni kävi eilen ostamassa kukkia koska arveli olevansa melkein terve, ja ehkä pieni lenkkikin friskaisi.
    Joko diagnoosi oli väärä tai sitten pieni lenkki ei tehnytkään hyvää.
    Kukistajani makaa sohvalla peitto korvissa ja näkee unia telkkarista, joka on auki.
    Jos joku sattuu kysymään, herra on lepoasennossa töllötellyt.
    Eihän sitä aikamies keskellä päivää nokosia ota.

    Oikein hyvää kv naistenpäivää!
  10. Huomenta! Aurinko paistaa porottaa suoraan silmiini. Pitäisiköhän hankkia aurinkolasit?

    Olen nenä kuvaruudussa tuijotellut Ville Haapasalon matkoja Venäjän maalla.
    Venäjän suosituin suomalainen ei ole yhtään leuhkistunut siitä, että hänet kaikkialla tunnetaan. Hän on kaiken julkisuutensa ajan ollut oma itsensä, eli Ville on Ville.

    Siihen aikaan, kun minä kävin koulua, opetettiin, että Suomen sukuisia kansoja ovat virolaiset, unkarilaiset, ostjakit ja vogulit.(Luokan pojat tietysti puhuivat vostjakeista ja oguleista.)
    Nyt Ville on esitellyt meille mielenkiintoisella tavalla lisää sukulaisia.
    Muuta huomauttamista minulla ei ole kuin se pipo. Silloin vostjakkien ja ogulien aikaan opetettiin, että sisälle tultaessa pojat ja miehet ottavat lakin pois päästä.
    Koska Ville ei vielä silloin ollut syntynytkään, pitäköön piponsa; en rupea siitä
    lehtien yleisön osastoon kirjoittelemaan.

    Mutta sen myönnän, että Villen kansainvälisyys liikutti, kun hän sanoi olevansa siinä onnellisessa asemassa, että hänellä on kaksi kotimaata: Suomi ja Venäjä.
  11. Tosi kaunis päivä.
    Puoliso on kipuillut, mutta tänään hänen piti päästä kauppaan.
    Pakko oli laskea ihan inhimillisistä syistä; kuka sitä samaa naisennaamaa päivätolkulla jaksaa katsella.
    Saarnamies poikkesi, mutta tällä kertaa visiitti ei kestänyt kauan, kun puolisko myönsi audienssin pyjamaan pukeutuneena.
    Meillä oli vilkas keskustelu aiheesta "ottaako mies pyörillä vartustetun ostoskärryn vai venyttääkö kätensä puutumispisteeseen tavallista kassia roikottamalla".
    Kärry voitti, ja lisäksi mies kehui, että oli hyvä, kun tuli otetuksi se.
    Mies oli niin omahyväisen näköinen, että minä kehaisin vähän lisää. Sanoin, että samainen mies oli jo viime vuosisadan puolivälissä ollut niin fiksu että älysi valita viisaan tytön kävelytettäväkseen.

    Onneksi telkkarista tuli taas talviurheilua, joten puolisoni ei totunnaiseen tapaansa kuullut mitä minä sanoin.
    Saattaa tuo kuulemattomuus olla hyväkin asia. Sain nimittäin puheenvuoroni jälkeen lakupussin.
    Jätän sen tuohon pöydälle etten yksin mähkää koko pussillista. Olkaapa hyuvät.
  12. Äidin tekemät ryynimakkarat, NAM!
  13. Huomenta.
    Kahvi on valmista. Tulkaa juomaan. Paistoin aikani kuluksi munkkeja, joita en pyörittänyt sokerissa.
    Kotitekoista omenahilloa on reilusti munkkien sisällä.
    Pidän kovasti munkeista, mutta sokerinen naama ja joka paikka täynnä sokerimuruja eivät viehätä.

    Kurkistin ulos. Pimeää on, ja kuusenoksat huitovat kuin hengenhädässä.
    Iloitsevatkohan ne siitä, että kevät on taas päivää lähempänä kuin eilen. Pakkastakaan ei ole yhtään: ulkolämpötila näyttää olevan +1,9.

    Lueskelin keskustelua siitä, onko yksi lapsi hyvä vai pitääkö tehdä useampia lapsia.
    Meillä on kaksi poikaa, ja aina oli joku tuttava kyselemässä milloin tyttö tulee.
    Meillä oli juuri ollut tietyömerkkiin kiinnitetyn valkoisen "ilmapallon" johdosta keskustelu, jota emme vielä olisi käyneet, ellei esikoinen olisi valistanut pikkuveljeään, että kondomi on nelosten vastamyrkky.

    Äiti selitti kondomin tarkoituksen ja vastaili kuopuksen kysymyksiin, ja kyselihän se esikoispoikakin. Ainoa, joka vaikutti järkyttyneeltä oli perheen pää.
    Seuraavana päivänä kuopus pissata lorotti kukkapenkkiin.
    Kylvi kuulemma niitä pojansiemeniä, etteivät ne ihan hukkaan menisi, tulisi edes kukkia.

    Tuttavapiirissämme oli muutamia täti-ihmisiä, jotka muistivat aina tavattaessa tiedustella milloin tyttö tulee.
    Olin jo pitkään miettinyt, miten saisin kyselyt (kohteliaasti) loppumaan.
    Kuopushan sitten selvitti tilanteen pamauttamalla, että meidän isillä on vain pojansiemeniä.

    Ja nyt minä santsaan kahvia ja otan yhden sokeroimattoman munkin.

    Heippa!
  14. Tulkaapa aamukahville.
    Minä heräsin neljältä, puoli viideltä ja puoli kuudelta. Tuijottelin kattoon ja yritin vielä nukahtaa uudelleen, mutta ei onnistunut. Nukkumatti oli mennyt menojaan.
    Nousin keittämään aamukahvin, join pikkuhiljaa pannun tyhjäksi ja keitin uutta.

    Sumuiselta aamu näyttää.
    Taidanpa vaihtaa hameen pitkiin housuihin ja lähteä pienelle lenkille tuulettamaan aivoistani aamu-usvan.

    Ottakaapa, olkaa hyvät, sillä aikaa kahvia ja korvapuusteja, kuin minä käyn tuulia haistelemassa.

    Tavataan myöhemmin.
  15. Seuraan lauantai-illan saksalaiskrimejä, eikä se pelkästään kielen opiskelun tähden ole, vaikka pääasiahan se on.
    Artikulointi on selvää, eikä näissä saksalaisjutuissa ajeta kahdella pyörällä kumit vinkuen.

    Kama Sutra meillä on ollut kolme vuosikymmentä, ja saman verran taitaa olla aikaa siitä, kun sen luin. Ostin sen joululahjaksi miehelleni ja ajattelin, että jos ei lue, niin katselkoon värikkäitä kuvia.

    Aikoinaan koulussa historiantunnilla mainittiin Decamerone, ja historian lehtori ilmoitti, että se on kulttuuria, joka ei missään tapauksessa ole tarkoitettu meidän ikäisillemme.
    (n. 15-vuotiaille)
    Tunnin päätyttyä yli puolet luokasta juoksi kirjastoon, mutta kirjastonhoitaja sanoi, että tulkaa kymmenen vuoden kuluttua uudelleen.
  16. Muutama vuosi sitten osui näkökenttääni uutinen lähes kahdeksankymppisestä ranskalaisesta aatelisneidosta, jolla ei ollut tuloja vaan ainoastaan vanha rappeutuva sukulinna.

    Muuan pankki ehdotti suurta lainasummaa, jonka vakuutena olisi aatelisneidon sukulinna. Lainasumma oli tosi suuri, mutta linnan omistaja oli etevä neuvottelija, ja lopullinen sopimus oli sellainen, että pankki kunnostaisi linnan, ja neito saisi elää siellä kuolemaansa saakka. Sen lisäksi pankki maksaisi kymmenen vuoden välein indeksillä korotettuna saman summan, jonka aatelisneito aluksi sai.

    Pankkiherrat ja aatelisneito olivat tyytyväisiä sopimukseen.
    Pankkiherrat varsinkin, kun he laskivat, ettei pieni, kuiva mummonkäppänä enää kymmenen vuoden kuluttua ole edes hengissä.
    Pari vuotta sitten aatelisneito nosti kolmatta kertaa sopimuksen mukaisen kymmenvuotiserän, eikä ole merkkejäkään siitä, että aatelisneito lähivuosina siirtyisi ajasta ikuisuuteen.
    Seuraava kymmenvuotiserä on nostettavissa 2019.
  17. Aurinkoista aamupäivää!
    Eteisen peilissä hämmästyin tutun näköistä naamaa. Selvää sukunäköä siinä oli, mutta posket olivat raikkaan punaiset.
    Hetken raksutti tyhjää, ja sitten tunnistin itseni.
    Etsiskelin tätä uutta pirttiämme, ja kun tällaisena päivänä kiertelee ja kaartelee luonnossa, saa kalkkilaivan kapteenikin poskensa punaisiksi.

    On tämä S-kirjaimella alkava pirttimme sielu varsinainen himoduunari! Ai, että täällä on kodikkaan kaunista!
    Kissatkin ovat oikein juhlatällingissä ja yrittävät näyttää arvokkailta. Vähän muka vahingossa tönäisivät toinen toistaan, mutta yksi silmäys Järjestyshenkilöltämme Kaulimelta rauhoitti kisulit.

    Keittelin kullalleni teetä ja innostuin itsekin juomaan sitä.
    Nyt jää aamukahvi juomatta, kun yhteen vatsaan ei joka sorttia mahdu.
    Oikein mukavaa päivää kaikille!
  18. Huomenta.
    Kahvi on valmista, mutta täällä on niin pimeää, että suunnistakaa hajuaistin mukaan.

    Olen kukkunut jo pitkään pystyssä.
    Ajattelin, että ainakin kissat ovat hereillä, mutta kattia kanssa!
    Kumpikin käänsi kylkeä, kun kerroin tuoneeni kermaa niille.
    Sanotaan, että kissa kehrää, mutta Pirtin karvakuonot kyllä ihan selvästi kuorsaavat, että tupa tärisee.
    On se hyvä, että Pirtti on vahvaa tekoa - oikein ammattimiesten rakentama. Saavat lemmikit kroonata niin paljon kuin haluavat, eikä tarvitse järjestyshenkilöä herättää kesken makeimpien unien pitämään oorninkia.

    Taidan itsekin painua uudeleen petiin, kun haukotuttaa niin, että suu kohta repeää.
    Pärjäilkääpä oikein mainiosti.
  19. Vaaleanhaaleata aamua!
    Ei pauku pakkanen, mutta ei paista päiväkään.
    Lunta on niin paljon, että menevät hyvät peffamäet hukkaan, kun vanhemmat lienevät kieltäneet pihan aurauskinoksissa laskettelun.
    Olen sellainen pupää, etten ymmärrä, mikä peffamäen laskemisessa on vaarallista, mutta majojen kaivaminen kinoksiin sen sijaan on ja ennen kaikkea leikkiminen niissä majoissa.
    Jos kinos romahtaa, ja lapsi jää nietoksen alle, ja tuloksena saattaa olla tukehtuminen lumeen.

    Oikeastaan lumi on syypää siihen, ettei minusta tullut alakoulun opettajaa. Ainakin meidän koulussamme oli lumipallojen heittely, lumiukkojen teko ja ennen kaikkea lumilinnojen rakentaminen arestin uhalla kielletty.
    Sen heittelyn kyllä ymmärrän, mutta en noita muita kieltoja.
    Kyllähän siinä pyörittämisessä vähän tumput kostuisivat, mutta tunnin aikana ne jo jonkin verran kuivuisivatkin.
    Pidän itsestään selvänä, että se, mikä on kielletty oppilailta, on kielletty myös opettajalta.
    Siellä se alakoulun opettaja suojailmalla suorittaisi jälki-istuntoa oppilaittensa kanssa. Kukapa tietää, vaikka johtajaopettaja oikein tukistaisikin alakoulunopettajaa...

    Niihin lumiesteisiin sitten törmäsi kirjailijanurakin.
    Tarkoitus oli syksystä kevääseen toimia opettajana ja kesällä kirjoittaa romaaneja.
    Onneksi tuli tekaistua pari mukulaa, jotka keksittivät minulla satuja, ja ne olivat käyttökelpoisia vielä lapsenlapsillekin...

    Ja nyt minä lopetan ennen kuin innostun tuputtamaan teille aamusatuja, päiväsatuja ja iltasatuja.
    Moikka!
  20. Kyllä on meille tuputettu sitä tai tätä siinä määrin, että olen harkinnut laittaa ovelle ilmoituksen: Meillä on, ja mitä meillä ei ole, sitä ei tarvita.
    En kuitenkaan ole vielä sitä kylttiä tekstannut, kun toisaalta
    on vietävän hauskaa silmät pyöreinä ihmetellä tyrkyllä olevasta älypuhelimesta, että voikos sillä myös soittaa, vastaanottaa puheluja ja saada ja lähettää tekstiviestejä.
    Pari-kolme kertaa vuodessa tulee pölynimurikauppias, mutta
    valitettavasti en muista minne olen laittanut suurennuslasin,
    jos herra lukisi ääneen, mitä siinä pienessä kortissa seisoo.

    Toisaalta on kai sopimatonta pelleillä, kun toinen tekee työtään, mutta arka "kiitos ei" ei tällaiselta mummolta riitä.

    Oikeastaan pinna ei pala, vaikka kaikenlaisia kaupustelijoita poikkeaakin muutaman kerran kuukaudessa. Harvemmin
    jopa puhelinmyyjätkin hermostuttavat.
    Oikein rupesin pohtimaan, olenko tullut kireämmäksi vanhemmiten. Mielestäni asia on päinvastoin. Olen omaksunut äitini vanhoilla päivillään käyttämän sanonnan "maailmaahan tämä vain on".

    Olisihan noita yhteiskunnallisia aiheita, joista voisi ja kai pitäisikin suuttua, mutta toisaalta sekin on kuin päätään tiiliseinään löisi.
    21. 35 / 165
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt