maveric

Vapaa kuvaus

Vapaa suomalainen mies. Keskikehon rakennus ei ole tuottanut tulosta, eli elintasovatsaa minulla ei ole, onneksi se ei kuitenkaan ole vaikuttanut elintasoon :-). Ajatusmaailmani on avarakatseinen ja suvaitsevainen, ei minun tarvitse arvostella muiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, ellei ne suoranaisesti liity omaan elämääni. Kukin taaplaa tyylillään, ja niin teen minäkin. Arvostan osaamista ja älyä, mutta ihmisen tekee entistäkin paremmaksi se, että uskaltaa tarvittaessa myöntää osaamattomuutensa ja rohkeutta pyytää apua kun sitä tuntee tarvitsevansa. Elämän aikatauluttaminen on ehkä viisasta, mutta sen myötä elämästä saattaa muodostua aika tylsä ja kaavamainen, siksipä en nykyisin aikatauluta olemistani yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä esim. työn takia. Mennessään näkee mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Avoimin mielin ja silmät hämmästyksestä pyöreinä jatkan tallaamista eteenpäin. Ihminen kaipaa lähelleen toista ihmistä, enemmän tai vähemmän, niin minäkin. Siispä, en ole sieluni ovia sulkenut, pikeminkin päinvastoin. Onnenonkijat, näyttelykappaleiden ja/tai ilmaisen työvoiman hakijat eivät kuitenkaan ole toivottuja sieluni ovista kulkemaan. Sieluton ihminen on vain kuori! Haa, olipas vakavaa jaaritusta :-). Vastapainoksi tuolle, osaan minä heittää kyllä elämän kevyeksikin. Chillailu on kivaa, sadepäivän voi oikein mainiosti uhrata löhöämiselle ja vaikka elokuvien tuijottelulle. onhan päivä vielä huomennakin. Elämä on jatkuvaa lähtemistä ja sitä kautta mukavaa palaamista. Treffeistä löytyy lisää faktoja :-) http://treffit.suomi24.fi/showUserProfile.do?id=158456 Suosikkibändit/artistit: Metallica, Rammstein, Linkin Park, Amorphis, Nightwish (original), Vaya con Dios, Queen, PMMP, Viikate, Apulanta... lista on varmaan loputon Suosikkileffat: Vihreä maili, Full metal jacket, Oceans 11-13... tätäkin listaa voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään Vapaa-aikanani: valokuvaus, chillailu Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Atlanta, Madrid, Lontoo, Pariisi, Bryssel, Tallinna Katson tv:stä mieluiten: House, Criminal minds, CSI, Mythbusters, dokumentit Kotieläimet: none En pidä: talvesta, ylimielisyydestä, kädenväännöstä Ruoka & juoma: ... omatekemät tahtoo olla hyviä :-) Koulutus: Ammattikorkeakoulu Ammatti: ATK/IT/tietoliikenne Työskentelen: IT Järjestelmävastaava Ase tai siviilipalvelus: PST Lappeenranta (n. 100 vuotta sitten :-) ) Siviilisääty: Sinkku Lapset: Olen ylpeä vanhempi Hakusanat: valokuvaus, musiikki, erotiikka, harrastajateatteri, parisuhde, kulttuuri

Aloituksia

1

Kommenttia

96

  1. Profiilin ikä ei ehkä kerro koko totuutta. Keskityn nykyisin enemmän elävään maailmaan ympärilläni ja näiden palstojen "antiin" tutustun pieninä annoksina harvemmin ja hervemmin.

    Omasta "viisaudestani" en osaa mitään sanoa, sen arvioikoon joku muu, ihan millä kriteereillä kukin katsoo asiakseen :-).

    Onnea ja menestystä Sinulle, ja hyvää kevättä (jos se nyt joskus alkaa).

    Mav
  2. Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, miten tämä meidän vanhempien miesten sekopäisyys ilmenee? Tietäisin sitten ehkä tarvittaessa muuttaa omaa käytöstäni :-)

    Mies, eronnut, 50 v. ja kai sitten sekopäinen
  3. Kertomasi perusteella tilanteesi on vaikea ja asioista päättäminen ei ole millään tavalla yksinkertainen tai helppo. Vaikutat kuitenkin ihmiseltä, jolla on tunteet, vastuuntuntoa ja halua ajatella myös lasten parasta. Joudut pistämään elämäsi asiat vaakakuppiin, miettimään tarkasti ja tekemään ratkaisun joko suuntaan tai toiseen. Jatkuva asian vatvominen syö valtavasti voimavaroja.

    Olet vielä iältäsi sen verran "vähän vanha", että pistämällä päätöksen parisuhteelle, sinulle jää vielä hyvää aikaa rakentaa elämäsi itsesinäköiseksi ja tyydyttäväksi. Päinvastaisessa tilanteessa, päättämällä jäädä liittoon, joudut arvottamaan oman itsesi kuitenkin uudelleen, ja todennäköisesti joudut myös sietämään sitä kylmäkiskoisuutta ja ahdistavaa elämää hamaan tulevaisuuteen.

    Noilla ikävuosilla pystyt myös järjestämään lapsillesi mahdollisuuden kasvaa kaikesta huolimatta tasapainoisiksi nuoriksi aikuisiksi (siinä mittakaavassa kun se yleensä huonon parisuhteen ja/tai eron takia on mahdollista). Loppujen lopuksi kuitenkin aina tuollaisessa tilanteessa sattuu, enemmän tai vähemmän. Vahinkojen minimointi on ehkä kuitenkin se tärkein pointti, koskien itseäsi ja lapsianne.

    Kokemuksesta voin kertoa, että eropäätöksen tekeminen on todella vaikeaa ja pelottavaa. Mutta omalla kohdallani kun lopetin asian miettimisen ja laitoin pyörät pyörimään, pelottavuus tavallaan katosi, kun oli pakko huolehtia omasta ja lasten "hengissäpysymisestä". Tarkoitan jokapäiväistä elämää, ruokaa. vaatetta, lämmintä jne. Aika äkkiä huomasin sen, että noista jokapäiväisistä asioista oppii selviytymään, vaikka se ei helppoa olekaan. Edelleenkin, vaikka erosta on jo yli kaksi vuotta, välillä meinaa epätoivo vallata mielen ja seinät kaatuilla niskaan. Mutta seuraavana hetkenä sitä saamarin sapuskaa on silti tehtävä, ja tietyllä tavalla ne perusrutiinit luovat eräänlaisen tutun ja turvallisen ympäristön.
    Muiden ajatuksiin ja mielipiteisiin ei kannata liikaa huomiota kiinnittää, kysymys on kuitenkin omasta ja lastesi elämästä ja tulevaisuudesta. Sinulla ei ole velvollisuuksia miellyttää tai saada hyväksyntää tahoilta, jotka eivät suoranaisesti liity nykyiseen elämäntilanteeseesi.

    Isyys ei häviä eron myötä, tunnesiteet yleensä vanhempien ja lasten välillä säilyvät, ellei jompikumpi vanhemmista nyt ole ihan hirveä ihmispeto. Lasten vihantunteetkin erotilanteessa vanhempiaan kohtaan yleensä korjaantuvat ajan kanssa. Noista asioista minulla on ihan omakohtaisia kokemuksia. Lapseni sanoivat vielä reilu vuosi sitten, etteivät halua olla äitinsä kanssa missään tekemisissä, mutta niin vaan aika on senkin muuttanut. Suhteet ei ole ehkä parhaat mahdolliset, mutta toimivat kuitenkin jo kohtuullisen hyvin.
    Eikä nykyisin enää äiti ole mitenkään automaattisesti lähivanhempi, jopa sosiaaliviranomaiset ovat nykyisin valmiita ja halukkaita etsimään lasten kannalta mahdollisimman vähän satuttavaa ratkaisua. Silti vanhemmat on todella isossa roolissa lähivanhemmuudesta päätettäessä. Lapsia itseään kannattaa kuunnella, ja antaa heille mahdollisuus jutella asiasta vaikka sosiaali-ihmisten kanssa. 10-12 vuotiaat osaavat jo aika paljon tuoda omia tuntemuksiaan esille (oma nuorimmaiseni oli 12 v. erotessani).

    Minulle joku sanoi erokriisini aikana että "moni kyllä katuu naimisiin menoaan, muttei eroamistaan". Omalla kohdallani tuokin pitää siltä osin paikkaansa, että vaikka ero oli vaikea ja pelottava kokemus, en ole sitä hetkeäkään katunut. Tiedoksi, olin 48 v. kun erosin, kaksi tytärtä (12 ja 18 v) muutti kanssani. Selvitty ollaan, nyt asustan nuorimman kanssa kaksistaan, kun keskimmäinen läksi opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vanhimmalla tyttärelläni on jo oma perhe.

    Voimia sinulle, joskus on vaan päätöksiä tehtävä.
  4. Kiitos kohteliaisuudesta :-)

    Olen käynyt muutamilla treffeillä ja tuohon avoimmuuteen olen yrittänyt satsata. Lopputulos ei ole silti ollut kovinkaan lohduttava, välillä tulee tunne, että liiallinen avoimmuus pelottaa joitakin naisia. Ilmeisesti tätä "tyyliä" on karsittava jossain määrin... ehkä.

    Pakkeja olen saanut kyllä, onneksi on kuitenkin paria lukuun ottamatta pakkien antajallakin ollut kanttia kertoa asia suoraan. Ne pari jotka lopettivat yhteydenpidon ilman sanankaan selitystä kyllä nyppivät. Itse olen yhden lyhyen suhteentapaisen lopettanut, kerroin kyseiselle naiselle asian ihan kasvokkain.
  5. Siis tarkoitin tuolla kommentillani, että en ole etsimässä mitään salasuhdetta, vaan ihan avoimesti kumppania elämääni.

    Pahoittelen ajattelematonta sananvalintaani.
  6. Tunnus on ollut vuodesta tappi ja vasara, mutta itse palveluja olen käyttänyt aktiivisesti n. 1,5 vuotta. Profiilin tein puolisen vuotta erilleen muuttamisen jälkeen.

    Mutta kaipa lopputulos olisi ollut ihan sama jos profiili olisi ollut täällä vaikka 10 v.
  7. Mies, 50 v.

    Ja kun kirjoittelen tällä Galleria-profiilillani, sieltä selviää sitten vähän lisää. Mitäpä näitä salailemaan :-)

    Ja ei löydy, ei edes vahingossa...
  8. Kuva näkyy kyllä kaikille, olipa paketti hankittuna tai ei.

    Kuvattomat miesten ilmoitukset eivät tunnu toimivan magneetin tavoin, naisilla kuvattomuus on vähän pienempi haitta. Näin olen viesteistä päätellyt.
  9. Dammit, minä en sitten ole kai luotettava mies.

    Olen eronnut, etsin kumppaniksi naista jonka kanssa voi käydä ihan missä tahansa ja viitaten ensimmäiseen kohtaan, en pysty pettämäänkään muita kuin korkeintaan itseäni :-).

    Ei minulla kyllä taida tuota "luotettavaa" lukea ilmoituksessakaan, muistaakseni.
  10. Eipä tuo kirjoittamani ollut vastaus mihinkään, avauksesi vaan herätti kirjoittamiani ajatuksia.

    Mutta hyvä että kirjoitukseni edes nauratti, ei ihan hukkaan mennyt.
  11. Aika pitkälti olen samoilla linjoilla ap:n kanssa. Treffit-palstan profiilit on kuitenkin tarkoitettu enemmän tai vähemmän sen kumppanin etsimiseen, eikä ainakaan minua kiinnosta seurustella jonkun kissan, maiseman tai muun ei-ihmisen kanssa.

    Voihan se olla niin, että tuollaisilla kuvilla varustettujen profiilien takana on ihmisiä jotka eivät ole edes etsimässä kumppania, kunhan vaan täyttävät elämäänsä olemalla mukana ja osana jossain. On mukavampaa tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään tai joukkoon, jos siellä kolikon toisella puolella on kuulumattomuus mihinkään. Ja kyllähän se kuuluminen johonkin jää helposti päälle, olotilaksi jostai ei edes haluta pois, vaikka sieltä ei varsinaista tyydytystä omaan eloon saakkaan.

    Näihin lukemattomiin nettiyhteisöihin kuuluminen palvelee ihmisen sosiaalista yhteenkuuluvuutta, ja kaiken lisäksi se on oman kodin suojista turvallinen tapa löytää ja hallita kontakteja. Ei tervitse asettaa itseään niin paljon likoon, kun koneen voi sammuttaa ainak kun eteen tulee ahdistava tai pelottava tilanne. Ei tarvitse välttämättä kohdata sitä oikeaa elävää elämää.

    Itsekin näitä S24 palstoja seurailtuani olen huomannut ensinnäkin juuri tuon helppouden, ja toisaalta sen, että samat persoonat niissä kussakin näyttää aikaansa kuluttavan. Treffit-sivustoilla, Galleriassa ja Chatissa uudet ihmiset on harvassa ja ne jo kauan linjoilla roikkuneet jatkavat sitä edelleen.

    Ja ennekuin kukaan ehtii kääntää syyttävän sormensa minuun, myönnän kyllä itsekin koukuttuneeni välillä tähän puuhaan ihan liikaa. Siksi ja osin parista muustakin syystä poistin treffi-profiilini, jätän nyt muutaman viikon kestäneen chat-kokeiluni vähemmälle ja tuskin tuota galleria-sivuanikaan päivittelen. Tietenkin se tarkoittaa käytännössä sitä, että sosiaaliset kontaktit on joko etsittävä omien seinien ulkopuolelta tai tyydyttävä niiden kontaktien puuttumiseen.

    Positiivisena asiana näen kyllä sen, että on näiden systeemien kautta moni ihminen oikeasti löytänyt sisältöä ja kumppaninkin elämäänsä, eli ei nämä silti ihan mitättömiä juttuja ole. Ja varmasti lukuisia uusia ystävyyssuhteita on näiden kautta rakennettu. Hyvä niin.
  12. Nykyajan raadollisuus, hektinen elämänrytmi, haavekuvat, toive paremman löytymisestä, itsekkyys, moukkamaisuus, tunteettomuus.

    Noilla nyt ainakin aluksi voisi yrittää selittää tätä ikävää ja loukkaavaa ilmiötä. Ja niinkuin on näillä palstoilla nähty, sitä tapahtuu jatkuvasti ja molemmille sukupuolille.

    Oman egon mittaamisesta on tullut monille tapa josta ei tunnu pääsevän irti. Testataan sitä omaa viehätysvoimaa, nautitaan kun saadaan huomiota, ja loppujen lopuksi se kyllästyminen iskee hyvinkin nopeasti. Kun alunperinkään ei olla hakemassa sitä elämänkumppania, vaan hyväksyntää ja ihailua. Ja miksi ilmoittaa kenellekään sen fiiliksen loppumisesta, kun on helpompi vaan lopettaa yhteydenpito.

    Ei ole helppoa olla sinkku näinä instant profit -aikoina!
  13. Jos on 80-luvulla opiskellut, ihan missä tahansa, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on tänäpäivänä?

    Eikös tuota opiskelutasoa tärkeämpää ole, mitä nykyisin tekee, miten siitä saa toimeentulonsa ja millainen ihminen on muuten perusominaisuuksiltaan? Tottakai opiskelu, oli se tapahtunut missä ja milloin tahansa, kertoo ihmisestä jotain. Ainakin sen, että on joskus vuonna sanko ja lapio hoitanut kyseisen velvollisuuden kunnialla läpi. Ja ainahan opiskeluihin liittyy jonkinlainen yleissivistävä aspekti, mutta tärkeydessä se jäänee kuitenkin monen muun asian taustalle.

    Nimim. Konetekinikko, joka ei ole sen alan töitä tehnyt sitten 1995 jälkeen, ja kivasti menee silti :-)
  14. Jokainen voi profiilissaan määritellä sen "Ihannepartnerin" ominaisuuksia aika paljonkin. Ikä, paikkakunta, siviilisääty, ruumiinrakenne jne jne.

    Kun ne määritykset on tehty, asetetaan profiilissa päälle suodatin joka laskee läpi vain ihanne-ominaisuudet täyttävät hakijat. Löytyy sieltä "Oma sivu - "Muokkaa profiiliasi" - "Asetukset" - "Kuka saa lähettää sinulle viestejä".

    Tuolla jo pääsee ainakin alkuun, saa karsittua ison osan kokonaan sopimattomien profiilien viesteistä.

    Jos niitä viestejä edelleen tunkee ovista ja ikkunoista, tarkempi karsinta menee valitettavasti käsitöiksi.

    Onneksi näin miehenä ei ole tuota ongelmaa. Ne kaksi tai kolme viestiä venäläisiltä naisilta per viikko on helppo ja nopea poistaa. Ja niiden mahdollisten muiden kanssa tulee hyvin toimeen.
  15. Sori, tuo vähän kryptinen viestisi ei ihan avautunut minulle?

    Elämänasenteiden vertailu ei liene edes mahdollista tässä ja nyt, eikä siihen ole oikeastaan tarvettakaan. Jokaisella on kuitenkin omansa, eikä siihen ole olemassa yhtä oikeaa totuutta.

    Ja jotenkin oletan, että kukin meistä kuuntelee tahoillansa vain hyvää musiikkia :-)
  16. Hmmm, kyllä siinä jutellessa tuli ilmi, että aika samansuuntaiset ajatusmaailmat meillä oli, joiltain osin myös taustoissa löytyi yhteneviä asioita.

    Suurin erilaisuus ainakin minusta oli se, että hän on varsin ahkera tanssija, minulle taas tanssiminen ei ole henki ja elämä. Osaan toki tanssia, se on vieläpä sopivan kumppanin kanssa mukavaakin. Siitäkin kyllä juteltiin, enkä varsinaisesti huomannut, että se olisi valtava kynnyskysymys ollut.

    Kaikesta huolimatta jokin minulle hämärän peittoon jäänyt asia siinä oli, minkä johdosta treffit jäivät vaille jatkoa. Kyseistä naista arvostan silti paljon, hän esitti torjunnan hyvin asiallisesti. Ei jäänyt ns. ilmaan roikkumaan.
  17. Keskiviikkoilta, molemmilla työpäivä seuraavana aamuna :-). Ja hän ei ollut kapakoissa viihtyvä henkilö.

    Ja varsin rentoa meillä oli kahvillakin, puhuttavaa riitti ihan yllinkyllin ilman viinilasiakin.

    Mutta otan vinkistä vaarin silti :-)
  18. Minusta on todella hienoa, että täällä löytyy muutamia kirjoittajia, jotka uskaltavat tuoda mielipiteensä julki rekisteröidyllä tunnuksella. Joillakin tunnuksilla on jopa Galleria-sivukin tehtynä, kuvineen ja teksteineen. Itse teen tätä myös, koska minulla ei ole mitään syytä piiloutua minkään alati muuttuvan nimierkin taakse. Minulla on mielipiteeni, ja niiden takana seison.

    Ja sitten tuohon itse viestin sisältöön. Pakkien saaminen on todella paskamoinen kokemus, varmaan ihan samalla tavalla miehille kuin naisillekin. Ja ainakin minua häiritsee nykyajan kiire, "kaikki mulle heti nyt" -mentaliteetti. Jos et pysty hurmaamaan vastapuolta ensimmäisen kahden tunnin aikana, toista kahta tuntia tuskin tuleekaan.

    Omat pakki-kokemukset on vielä tuoreessa muistissa, eikä juurikaan kiinnosta lähteä uusia hakemaan. Viimeisin oli tuossa loppukeväästä. Tapasin mukavan ja miellyttävän naisen tuossa lähipubilla, annoin hänelle puhelinnumeroni. Hän soitti muutaman päivän kuluttua ja sovittiin treffit. Arki-ilta, istuttiin mukavassa ravintolassa kahvia juoden ja jutellen varmaan neljä tuntia. Treffien päätteeksi sain tuomion "Olet todella mukava, sinun kanssasi on helppo keskustella vaikka mistä, plaa plaa. Mutta, tästä ei seuraa mitään jatkoa romanttisessa mielessä!!!"

    Eli se siitä sitten. En herättänyt hänessä tarvittavaa tunnetta tuolla yhdellä treffikerralla, ja toista kertaa ei tule, eli game over. Ottihan se hetken päähän aika pahastikin, vaan turhaa sitä on ketään väkisin saada kiinnostumaan. Ja tuon jälkeen ei ole ollut suurtakaan mielenkiintoa iskeä päätään kipeästi "karjalan mäntyyn".
  19. Mitenkähän naiset yleensä ottaen suhtautuisivat vastaavantyyppisiin miesten esittämiin pyyntöihin?
    Esim. "Olen tumpelo keittiössä, kaipaisin tukea ruuanlaittoon" profiilissa tai keskustelussa kirvoittaisi varmasti aika kärkeviä ja feministisä kommentteja.

    Tietotekniikan peruskäyttö ei ole sen enempää rakettitiedettä kuin ruuanlaiton oppiminenkaan. Ne vaan edellyttävät jonkinlaista paneutumista asiaan.

    Äkkiä ajatellen tuo mainitsemasi ryhmä EE kuvaa ainoastaan ihmisiä, jotka haluavat hyötyä toisista ihmisistä, ilman että tarvitsee olla edes varsinaisesti kiitollisuuden velassa. Olen noita treffi-profiileja lueskellessani törmännyt moniin naisten ilmoituksiin, jossa etsitään oikeasti vain ns. renkiä, tekijää, korjaajaa tjms... eikä sitä kumppania jakamaan elämää. Ja epäilemättä sama toistuu miesten ilmoituksissa, niitä vaan en ole lueskellut.

    Puhelinluettelon Keltaiset Sivut toimisivat huomattavasti paremmin ja tehokkaammin tuollaisessa puuhassa. Paras tapa saada haluamaansa palvelua on maksaa palvelusta selvällä rahalla, ei jää mitään selittelyn makua eikä pashaa hampaankoloon. Parisuhdetta ei kai voi oikein palkata!
  20. Hoikka. Olipa vartalon malli melkein mikä tahansa. Numeroiden perusteella hoikka.
    21. 2 / 5
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt