Televisiovilkku älypuhelimeen?

Television salakatselu oli hoitokokousvuosina suorastaan pääasia hoitokokouksissa eri pahojen henkien ohella, vaikka väitetyt miljoonat taalat oli saatu kommunistien savustamiseksi ulos vl-liikkeestä.

Otsikon aiheesta sen verran poiketen kerron että vaikka nykykatsannossa tuo puna-aineksen eliminointi tuntuu puhtaasti paranoidiselta niin siihen oli vielä 70-luvulla syynsä. Tosiasiassa suurin uhka suomelle oikeasti oli sinisilmäiset kepupoliitikot jos ajatellaan itsenäisen valtion suvereniteettia suhteessa neuvostoliittoon.

No eihän niitä kommunisteja vl-liikkeessä ollut tarpeeksi, tuskin yhtään, mutta kiivautta vastapalveluksen tekemiseen oli. Liikkeessä oli onneksi henkien näkijä joka löysi väärät henget ja etenkin niiden kantajat hoitojensa kohteeksi. Oireellista oli noissa väärässä hengessä oleville, ettei heillä ollut koskaan sairaudentuntoa. Hämmästys oli suuri kun he saivat diagnoosikseen esim hyvin yleisen kososlaisen hengen. Siinäpä olisikin oiva väitöskirja- tai gradutyöaihe vl-teologeille selvittää mitä se kososlainen henki oli.

Merkittävää oli se että kirkkoon kuuluva vl-liike suoritti sielunhoitonsa puoskarien toimesta, lähinnä keskiaikaista inkvisition kidutusmenetelmiä käyttäen- Sekin oli merkittävää että heidän mielestään väärässä hengessä oleva ihminen heitettiin saatanalle. Jeesus ajoi pahat henget ulos ihmisestä mutta Jeesushan ei ollutkaan vellu. Oliko vl-puhujilla YYA-sopimus saatanan kanssa?

Otsikon aiheeseen palaten; Nykyteknologia mahdollistaa koronavilkun älypuhelimeen. Eikö siihen voisi saada myös tv-vilkun kontrollointia varten?
Parempi kontrolli kuin luottamus. Se lausehan sopisi myös suviseuraporttiinkin?

17

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen laki voi haitata tätä innovaatiota, mutta eihän tähän raamatuita ja lakeja tarvita? Sehän on vl-perinne.

    • Anonyymi

      Minulla on sellainen vilkku joka piippaa aina kun ollaan tulossa mittaamaan kivijalan kosteutta, kun nyt ollaan sielläpäin tekemässä mittauksia!

      jollekkin soittajalle sanoin että se on kova homma nostaa talo puoli metriä irti maasta jälkeenpäin, muuten ei kuivaa kivistä jalkaa löydy tästä maasta. siinailta saattaisi löytyä.

      • Anonyymi

        Remonttimyyjä on näköjään viihteellä.


    • Anonyymi

      Tietäisi Heino tuon televisiokiellon historian?
      En usko että ainakaan mikään hyvä henki on sitä antanut.

      Saavatko vl,t yleensäkin henkien toimintaohjeet spiritismilaudan kautta tähtityttöjen lailla?

      • Anonyymi

        Eivät vastaa heinot eikä spiritistitytöt.


    • Anonyymi

      Eikö teillä ole muuta tekemistä, kuin ottaa aina ja aina tuo sama aihe esille; "hoitoasia", keksikää jotain uutta !!
      Olisiko yksi aihe uskonnonvapaus !?!?

      • Uskonnonvapaus antaa oikeuden muistella myös vl-hoitoja joista itse natsitohtori Mengelekin olisi ollut kateellinen.


    • Anonyymi

      Suviseurat kutistuvat kutistumistaan. Huipusta tullaan vastaliikkkeeseen.

    • Anonyymi

      Älypuhelinvilkku sekä tablettivilkku jotta ei näe mitään, eli puhelimet olisi takavarikoitava ja tabletit heti...

    • Anonyymi

      Ja muutamilla näkyy kutistuvan aivot ! Nää kommentit on ihan "penskojen" laittamia, kasvakaa aikuisiksi !!

    • Anonyymi

      Palstalla lojuu saalemvilkku.

    • Anonyymi

      Meinaako pohja pettää Saalemin pastorilla kun pitää jatkuvasti parjata toisia.
      Onko sinulla huono omatunto?

      • Myönnän että nyt menin hyvän maun rajoilla tuossa tv-vilkkuideassani ja yritin olla hauska. Tämä näyttää aggressiiviselta huumorilta .
        Sori siitä, entisen pääministerin lausuntoa lainaten.


    • Anonyymi

      Voihan saalempastori, eikö karanteenista huolimatta kannattaisi lähteä ulos lenkille, ettet sekoa kokonaan. Alkas nuo kirjoituksesi olöa aika pehmeitä. Joten nyt ulos, saunaan, iltateelle, napit napaan ja tuutumaan. Sääliksi käy sinua poloista.

      • SaaleminPastori-ko

        Shalom ystävät! Kiitos iltanauruista 😅
        Ja kiitos hyvästä vinkistä, ulkoilu kannattaa aina.


    • Anonyymi

      Kaikki vellut katsovat nykyisin televisiota. Kiviharjunlenkki 7 etunenässä.

    • Anonyymi

      Iliman muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4180
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1538
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      39
      1447
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1332
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1249
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1167
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1150
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1067
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1008
    Aihe