Vapaa kuvaus

Aloituksia

254

Kommenttia

5626

  1. Sinun lapsesi eivät ole yksin. Sinun perheessä on 6 henkeä, joista kaksi lapsista on mukana. Se on 50% teidän perheen todistajista, he eivät ole yksin. Millä matematiikalla väität, että suurin osa todistajista on yksin? Se ei vain pidä paikkaansa.

    Todistajuus on mitä suurimmissa määrin suvussa kulkeva uskonto, kuten kaikki uskonnot yleensäkin.

    Pahoittelen ajoittain hyökkäävää asennettani, mutta perusteettomat syytökset esimerkiksi luopuneita ihmisiä kohtaan eivät edistä kenenkään muun kuin hallintoelimen rakkaudetonta suunnitelmaa kaiken kritiikin eliminoimiselle.
  2. >>Katso alkuperäistä kysymystä
    Ja viisastele sitten vasta.

    Alkuperäisessä kysymyksessähän oli juuri siitä kyse, että periytyykö todistajuus suvussa. Lähimmäisen perheessä on kaksi lasta mukana joten he eivät ole yksin. Väitän edelleenkin, että Jehovan todistajuus tulee suurimmaksi osaksi suvun kautta. Sitä todistaa viime vuoden kastetilastokin Suomessa. Reilut 300 kastettua, joka on kutakuinkin linjassa sen asian kanssa, että suurin osa tuostakin määrästä on ns. syntymätodistajia. Ovilta ei enää saavuteta juuri minkäänlaisia tuloksia. Asiaa voidaan peilata yleisen syntyvyydenkin perusteella.

    >>Jos sinulla on otsaa väittää jonkun valehtelevan,voin minäkin väittää että olet aivan liian kärkäs arvostelemaan toisia.

    Nimimerkki Lähimmäinen peilaa vartiotornissa lukevia asioita totuutena tännekin palstalle, jotka eivät ole lähellekään aina totta. Esim luopioiden asenteista ja elämästä tai tavoitteista kopioi vt:sta opittuja lauseita eivätkä ne pidä alkuunkaan paikkaansa. Luopioita tai eronneita ei yksinkertaisesti pysty kategoroida sillä tavalla miten vt sen tekee. Vt on puolueellinen lehti, joka ei halua totuutta todistajien korviin.

    >>mutta totean että melkein järjestään ette osaa käydä keskustelua ystävällisessä hengessä ensinkään.

    Täällä keskustelu on mielestäni erittäin virkistävää ja avarakatseista koska läsnä on kummankin puolen edustajia ja näin syntyvät ne parhaat ajatustenvaihdot. Jos esimerkiksi minun kirjoittelustani joku pahoittaa mielensä niin sille ei voine mitään. Tarpeeksi pitkään vartiotornin hyssyttelevässä ilmapiirissä eläneelle suora puhe on ikäänkuin lääkettä, joka on omiaan viemään kohti normaalia elämää. Väittäisin meikäläisen olevan suhteellisen objektiivinen, mutta kun joku suoltaa silkkaa pavosen heskaa niin asiasta saa sanoa, ilman että siitä sitä lopullista hernettä kukaan vetää nenäänsä.

    Näiden oletettujen todistajien kanssa on mielestäni erittäin hienoa päästä vaihtamaan mielipiteitä, vaikka joskus keskustelu saattaisikin kärjistyä. Ei se tarkoita millään muotoa, että kukaan vihastuisi johonkin henkilöön tai muuta ikävää. Suorasukaisuuteni Lähimmäiseen perustuu vain siihen, että todellisia valheita tulee häneltä päästeltyä, mutta hän ei koskaan vastaa minkä takia näin toimii. Eikä perustele väitteitään. Jos olet hänen tekstejään vähääkään lukenut niin siinä vasta on tuomion pasuuna.

    >>ettekä raukat itse huomaa omaa tyhmyyttänne

    Oppimassa täälläkin ollaan.

    >>Tämä tuli nyt vastaukseksi sinulle mutta pätee aika moneen kirjoittajaan sivuillanne.

    Kiitän mitä nöyrimmin kritiikistä. Siitä on hyvä ottaa opikseen, eikä ilman kritiikkiä kai paljoakaan kehity.

    >>kenenkään menettämättä malttiaan

    Voin olla väärässä, mutta ettet olisi langennut samaan ansaan?
  3. demonit asuvatkin? Olihan noita super tulivuoria ympäri maapalloa, että josko purkautuisivat kaikki kerralla, teoriasi mukaan.