Vapaa kuvaus

Vapaa suomalainen mies. Keskikehon rakennus ei ole tuottanut tulosta, eli elintasovatsaa minulla ei ole, onneksi se ei kuitenkaan ole vaikuttanut elintasoon :-). Ajatusmaailmani on avarakatseinen ja suvaitsevainen, ei minun tarvitse arvostella muiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, ellei ne suoranaisesti liity omaan elämääni. Kukin taaplaa tyylillään, ja niin teen minäkin. Arvostan osaamista ja älyä, mutta ihmisen tekee entistäkin paremmaksi se, että uskaltaa tarvittaessa myöntää osaamattomuutensa ja rohkeutta pyytää apua kun sitä tuntee tarvitsevansa. Elämän aikatauluttaminen on ehkä viisasta, mutta sen myötä elämästä saattaa muodostua aika tylsä ja kaavamainen, siksipä en nykyisin aikatauluta olemistani yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä esim. työn takia. Mennessään näkee mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Avoimin mielin ja silmät hämmästyksestä pyöreinä jatkan tallaamista eteenpäin. Ihminen kaipaa lähelleen toista ihmistä, enemmän tai vähemmän, niin minäkin. Siispä, en ole sieluni ovia sulkenut, pikeminkin päinvastoin. Onnenonkijat, näyttelykappaleiden ja/tai ilmaisen työvoiman hakijat eivät kuitenkaan ole toivottuja sieluni ovista kulkemaan. Sieluton ihminen on vain kuori! Haa, olipas vakavaa jaaritusta :-). Vastapainoksi tuolle, osaan minä heittää kyllä elämän kevyeksikin. Chillailu on kivaa, sadepäivän voi oikein mainiosti uhrata löhöämiselle ja vaikka elokuvien tuijottelulle. onhan päivä vielä huomennakin. Elämä on jatkuvaa lähtemistä ja sitä kautta mukavaa palaamista. Treffeistä löytyy lisää faktoja :-) http://treffit.suomi24.fi/showUserProfile.do?id=158456 Suosikkibändit/artistit: Metallica, Rammstein, Linkin Park, Amorphis, Nightwish (original), Vaya con Dios, Queen, PMMP, Viikate, Apulanta... lista on varmaan loputon Suosikkileffat: Vihreä maili, Full metal jacket, Oceans 11-13... tätäkin listaa voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään Vapaa-aikanani: valokuvaus, chillailu Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Atlanta, Madrid, Lontoo, Pariisi, Bryssel, Tallinna Katson tv:stä mieluiten: House, Criminal minds, CSI, Mythbusters, dokumentit Kotieläimet: none En pidä: talvesta, ylimielisyydestä, kädenväännöstä Ruoka & juoma: ... omatekemät tahtoo olla hyviä :-) Koulutus: Ammattikorkeakoulu Ammatti: ATK/IT/tietoliikenne Työskentelen: IT Järjestelmävastaava Ase tai siviilipalvelus: PST Lappeenranta (n. 100 vuotta sitten :-) ) Siviilisääty: Sinkku Lapset: Olen ylpeä vanhempi Hakusanat: valokuvaus, musiikki, erotiikka, harrastajateatteri, parisuhde, kulttuuri

Aloituksia

1

Kommenttia

96

  1. Tottahan se varmaan on, ettei parisuhdetta rakenneta yleensä ulkonällä, mutta ulkonäkö on kuitenkin pääsääntöisesti ensimmäinen asia, mihin toisessa huomio joko kiinnittyy tai estää huomion kiinnittymisen. Elävässä elämässä siis.

    Ja niin se vaan tämä luonto on ihmiset muokannut, että kauniit ja komeat saavat paljon enemmän vaihtoehtoja tarjolle, kuin tavikset. Eli onnistumisen mahdollisuus löytää sekä sisäisesti että ulkoisesti sopiva kumppani kasvaa oleellisesti. Toki ei se ulkoinen olemus ole silti tae siitä, että hyvä kumppani löytyy hetkessä tai kahdessakaan.

    Näillä treffi- ja chat-palstoilla on tavallaan helppo aloitusvaiheessa ohittaa se ulkonäkökysymys, ja pyrkiä keskittymään itse ihmiseen. Mutta kuten on lukemattomia kertoja todettu, aika usein jossain vaiheessa ne omassa päässä luodut kuvat juttukaverin ulkoisista ominaisuuksista kokevat kovan, etteivät suorastaan romahduttavan, kolauksen.

    Sen kyllä tavallaan ymmärrän, että asiallisesti ja selvin päin tavismiehen on lähes ylivoimaista lähestyä kauniita naisia, eli tarjokkaat tietyssä mielessä vähenevät. Lähtökohtaisesti tilanne on monesti tavismiehen kannalta katsottuna "... lähe kuule urpo vetään..." -tyyppinen. Ja varmaan aika pitkälti samansuuntainen jos osat vaihdetaan komeaan mieheen ja tavisnaiseen.

    Parin löytäminen on kaiken kaikkiaan hankalaa, katsoipa sitä oikeastaan mistä suunnasta tahansa. "Sika säkissä" on hyvinkin usein "sika säkissä", eikä se ole edes sukupuolisidonnainen asia!
  2. Olen itse tässä aikuisiässä törmännyt aika paljon samansuuntaisiin asioihin kuin ketjun avaajakin. Avaja on toki paljon minua nuorempi, mutta vaikuttaa siltä, ettei ikä olekaan se suurin kynnys ylitettäväksi.

    Luoja on meille naamamme antanut, sitä ei pysty normaali eläjä paljon muokkaamaan. Naiset saavat tietysti meikeillä aikaan jotain, mutta perusasiat on ja pysyy.
    Ihmisen arvottaminen kuvan perusteella osoittaa nyky-yhteiskunnan raadollisuuden ja ihmisten itsekeskeisyyden. Omanikin, koska on minullakin joitain kriteerejä joiden ohittaminen ei ainakaan vielä onnistu.

    Treffi-ilmoitukseni olen tehnyt alunpitäenkin kuvallisena, siitä on se etu, että ilmoitus karsii välittömästi pelkkää kuorta hakevien viestit. Pysyy postilaatikko helposti ylläpidettävänä :-).

    Tuon raadollisuuden takia jää varmasti monta ja monta hyvää suhdetta, ystävyyttä, tuttavuutta ja kumppanuutta alkamatta, kun toiselle ei anneta mahdollisuutta näyttää sitä paljon puhuttua sisäistä kauneutta (klishee). Ulkoisia ominaisuuksia pidetään kuitenkin niin tärkeinä, että niistä tinkiminen on aika usein ylivoimaista. Kaipa me ihmiset tänä päivänä etsimme elämiimme kumppania joka on mielestämme esittelykelpoinen, kuin esine!! Pasha juttu.

    Näin se on nähtävä, täällä netissä varsinkin kysyntä ja tarjonta kohtaa hyvin harvoin, vaikka aina silloin tällöin voikin lukea onnistuneista pariutumisista. Onnea heille jotka ovat siinä onnistuneet, he ovat noita harvalukuisia onnistujia, ja arvatenkin heiltä on löytynyt uskallusta ohittaa se kuvaan tuijottaminen. Sitä minä vaan vähän ihmettelen, miksi kauniit naiset ja komeat miehet joutuvat viettämään aikaansa roikkumassa näillä palstoilla, sellaisille ihmisille luulisi löytyvän se sopiva seura ihan mistä tahansa. Mutta kukin tekee tavallaan, en kritisoi kenenkään tapaa hakea itselleen seuraa.

    Kompuroiden kohti kesää, menestystä ja vahvaa luonnetta vaan meille kaikille.
  3. Ihmetyttää miksi en kelpaa kenellekään. Pian kaksi vuotta erilleen muuttamisesta, reilu vuosi virallisesta erosta. Olen 50 v, kotona 20 ja 14 v tyttäret, oma asunto (...tai pankin tietenkin), vakituinen työ ja toimeentulo ihan hyvä. Osaan hoitaa talouteni, kotityöt, ruuat, pyykit jne jne...

    Olen huumorintajuinen, omaan mielipiteitä, osaan keskustella, osaan kuunnella. Pidän koskettelusta, kuulemani mukaan olen hyvä rakastaja. Olen ruumiinrakenteeltani hoikka. Minulla ei ole kaljakumpua, nykyisin juon olutta aika harvoin. Viikonloppuisin menee 1-2 pulloa punaviiniä, tilanteesta riippuen. Viikolla en käytä alkoholia ollenkaan. En tuijota saippuasarjoja telkkarista. Kuuntelen mielelläni musiikkia, soitan vähän kitaraa.

    Poltan, tätä nykyä turhankin paljon. Sään salliessa pyöräilen työmatkoja ja muutenkin huvikseni. En ole siisteysintoilija, mutta pidän asunnon kunnossa.

    Kauneus on katsojan silmissä, eli en etsi mitään kauneuskuningatarta. Itse en ole komea mies, mutta sille ei mitään voi.
    Pidän hoikista naisista, pitkälti oman ruumiinrakenteeni takia. Hoikkuus ei kuitenkaan ole kiveen hakattua asia, ja sehän on kaikin puolin suhteellista. Reilusti epäsuhtaiset parit on minusta koomisen näköisiä.
    Naisen ei tarvitse olla absolutisti, mutta en kaipaa seuraani baariruusua tai kaappijuoppoa läträäjää, sellaisesta on tarpeeksi kokemusta.

    Normaalilla järjenjuoksulla varustettu, itsestään huolta pitävä ja ajatteleva nainen sopisi elämääni kyllä. En silti aio seurustella naisen kanssa siksi, että tämä on nainen. Haluan seurustella naisen ja ihmisen kanssa!

    Noilla eväillä ei näytä itäsuomalaisesta pikkukaupungista seuraa löytyvän.
  4. ... monenlaista tilastoa. Ja kuitenkin, parisuhde harvemmin perustuu tilastomatematiikkaan. Siis turhaa miettiä tähtien määrää, turhaa kaivella kävijöiden tilastoja. Rohkeasti tekemään avauksia, vastaamaan viesteihin ja treffailemaan ehdokkaita julkisille paikoille. Sitä kautta se löytyy, jos on löytyäkseen. Tämän systeemin kautta on kai paljon ihmiset toisiaan löytänyt, samoin on paljon mennyt treffejä tuhannen päreiksi, kun ihmiset ovat olleet jotain muuta kuin mitä ovat kertoneet. Arpapeliä, "parisuhdelottoa" tämä on, ja nyt ovat vielä rahastamassa osalla toiminnoista. Minun puolestani pitäkööt tunkkinsa, en maksa. Jatkan sopivan kumppanin hakemista aktiivisemminihan tuolta ulkoa, tietoverkon kautta mennään liikaa mielikuvien varassa. Onnea kuitenkin kaikille niille, jotka ovat tätä kautta kumppanin löytäneet. Samoin onnea niille, jotka aikovat jatkossakin tätä kanavaa käyttää hakemiseen. Koskaan ei voi tietää, mistä ja miten se sopiva ja mukava löytyy. Kevättä Teille!
  5. Minä päätin v. 2007 että nyt paskan nieleminen loppuu. Takana n. 30 vuotta, lapsia kolme, lapsenlapsiakin tuossa vaiheessa yksi. Ex veti itsensä totaalipohjille viinan kanssa, siinä ei painanut parisuhde, ei lapset, ei työ, ei mikään. Kysyin lapsilta (kaksi kotona, 12 ja 18) kumman mukaan lähtevät. Nuorin sanoi heti, ettei äitinsä mukaan lähde, keskimmäinen mietti hetken, ja päätyi samaan ratkaisuun. Ex "hoidatti" itseään A-kiltan tukihenkilöllä, sänkyyn kaatuivat n. viikon jälkeen. Sen jälkeen on kuvioissa ollut jos vaikka mitä. Tällä hetkellä on menossa naimisiin, eli on saanut vähän asioihin järkeä... ehkä. Minä olen ollut kohta kaksi vuotta käytännössä yksinhuoltaja, koko aikana on tainnut olla yksi viikonloppu kokonaan ilman lapsia. Olen huolehtinut kaikesta lapsiin liittyvistä asioista lähes koko ajan yksin, elatuspauja ex on maksanut koko ajalta kolme kertaa. Likkojen kanssa käytiin viime keväänä hyvien ystävieni luona Belgiassa, oli tavallaan yhdistetty syntymäpäivälahjani ja tytöille mahdollisuus päästä hetkeksi irti kaikesta paskasta. Mukava reissu. Tänä keväänä oli tarkoitus lähteä Ranskaan, mutta asunnon osto pisti talousasiat vähän uuteen kuosiin, samalla kun iski lomautukset päälle. Noiden kuvioiden kautta on mieleen hiipinyt tietty katkeruus, kun itsensä on pistänyt peliin kokonaan ja toinen porskuttaa ja vielä päälle vittuilee sekä rahankäytöstäni että suhteestani lapsiin. Itselläni ei ole ollut minkäänlaisia suhteita naisiin koko aikana, taitaa olla ikä- ja ulkonäkörasite sen verran paha, että alkaa olla aika heittää kirves kaivoon ja keskittyä hoitamaan nuo lapset kunnialla aikuisuuteen. Eli vastauksena kysymykseesi... pitkään tuntuu menevän asioiden yli pääsemiseksi. Vaikka nykyisin vitutus ei ole ihan kokoaikaista, välillä kyllä pistää niin vihaksi, ettei tottakaan. Oma syyni sinänsä, olen kai ottanut huoltajuuden liikaakin elämäntehtäväkseni, oma minä on jäänyt pikkuisen huonomalle hapelle. Tsemppiä ja anna itsellesi kaikesta huolimatta aikaa. Vihaa exääsi jos siltä tuntuu, ole mustasukkainen jos siltä tuntuu, itke kun itkettää. Mutta vastapuolelta, älä jää oman pääsi sisään vangiksi, anna tulevalle ajalle ja elämälle mahdollisuus. Eli älä tee niinkuin minä olen tehnyt, tee mielummin niinkuin yritän tässä sanoa :-). Ole jatkossakin oma itsesi, jonain päivänä huomaat, että se on kaikkein paras tapa tulla itsensä kanssa toimeen. Ja ennemmin tai myöhemmin se muutenkin "maksaa itsensä takaisin".
  6. Ensinnäkin toteaisin, että eroaminen syystä tai toisesta ei ihan suoraan liity siihen, pitävätkö/hyväksyvätkö/sietävätkö lapset niitä uusia rakkauksia. Eroamisen syyt on niitä mitä ne on, ja huonoa liittoahan ei kannata pitää väkisin elossa lasten takia.

    Sitten itse asiaan. Meidän on niin helppo "piiloutua" niiden uusien rakkauksien taakse, rikkirevitty sielu saa balsamia uusista ihastuksista. Tämä lienee selvää.
    Silloin kun noita suuria tunteita omassa mielessä jyllää, tahtoo varsin helposti unohtua se tosiasia, minkä mainitsitkin, eli se uusi rakkaus kohdistuu ja vaikuttaa VAIN niihin rakastuneisiin. Kaikki muut osapuolet joutuvat asiantilan joko sietämään tai sitten pahimmassa tapauksessa katkomaan yhteyksiä.

    Omalla kohdallani tilanne on se, että teini-ikäiset tyttäreni ovat ihan suoraan sanoneet, etteivät tule "hyväksymään" minulle tai exälle uusia suhteita. He pystyvät sietämään uudet, mutta jotenkin luulen, ettei kovin lämpimiä suhteita uusiin synny lasten puolesta. Eikä toisaalta ole tarvettakaan, heillä on täysi oikeus tuntea ja ajatella tavallaan. Minä yritän kunnioittaa omien lasteni mielipiteitä kaikesta huolimatta.
    Itse en ole hakemassa lapsilleni uutta äitiä, enkä usko että lapset sellaista kaipaavatkaan, heillähän on jo äiti (... joka valitettavasti tyrkyttää uutta rakastaan lähes häiriöksi asti sekä lapsille että koko omalle suvullee). Tietyllä tavalla käy kaveria vähän sääliksi, hän on kuitenkin eroon ja siihen liittyviin tapahtumiin syytön.

    Tokihan poikkeuksiakin löytyy, varsinkin jos lapset on vielä kohtuullisen nuoria. Alle kouluikäiset ja jopa alaluokkalaisetkin pystyvät oikeasti ihastumaan uuteenkin ihmiseen, mutta sen on annettava tapahtua itsekseen, ei sitä voi eikä kannatakaan yrittää pukata väkisin tapetille. Teini-ikäiset on huomattavasti tiukempia tuon asian suhteen, ja aika harvoin kai uusioperhe onnistuu täydellisesti ja ilman isojakin kompromisseja teinijengin kanssa.

    Kaikesta huolimatta, olipa tilanne mikä tahansa, ne kaksi aikuista, jos toisistaan riittävästi tykkää, voivat aivan hyvällä omallatunnolla rakentaa yhteistä tulevaisuuttaan, eihän ne lapset yleensä jää siihen kotiin koko iäkseen roikkumaan.